Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Lapset! Kuinka tavatonta eloisuutta ja millaista huolta he tuottavatkaan kodille. Todellakaan eivät kaikki heidän aikaansaamansa puuhat rusoita yhtä kirkkaasti kuin heidän poskensa. Elise sai usein kokea sen pienokaisistansa, jotka olivat monastikin kaikkea muuta paitsi «hyviä». «
Sentähden hänellä ei ollut rauhaa, sentähden oli hänen tarvis lausua sana sana, joka vastahakoisesti luistaa miesten huulilta, mutta jonka lausumista pelkäämään Ernst Frank oli liian miehekäs. Ja kun Elise astui sisään, niin hän ojensi hänelle kätensä ja lausui sillä hellyydellä, joka aina ilmasihe hänen vakavuudessansa: «Anna minulle anteeksi Elise!
Postimies on kai hätiköinyt ja pimeän päässä ja huonossa säässä pudottanut sen maahan. Aivan märkä! Olipa se kiusallista. Kirje on todellakin miehelleni. Kiitos vain, hyvä Kalle! Ei mitään kiittämistä. 4:jäs kohtaus. ELISE ja ROUVA EKL
Silloin läksi parvi uudestaan lentoon ja laskeutui äidin luokse kaikin äänilajein kuiskauksesta kovaan huutoon ilmoittamaan hänelle «kotiopettajan» nyt varmaankin saapuneen. Elise, jolla oli vieraita, rauhoitti lapset sanoen: «niin, niin» ja «vai niin» ja katsellen heihin ystävällisin, hillitsevin katsein.
Elise nautti kauniista ilmasta ja yleisestä ilosta eikä tahtonut eikä hennonnut häiritä sitä ikävillä nuhteilla. Ne lykättiin toistaiseksi.
Sen äkkiarvaamattoman ilon olivat Elise ja kandidaatti hankkineet heille pyytämällä lupaa leskikreivitär S:ltä saada matkallaan pähkinähakaan kulkea hänen puistonsa kautta. Sielläpä vasta oli ihmettelemisen ja kysymyksen aihetta. Elise ja kandidaatti eivät joutaneet vastaamaan kaikkiin kyselyihin.
Pirkon oli lupa sanoa paljon, sillä hän oli jo vanha siinä talossa, hän oli hoitanut Eliseä lapsena ja rakkaudesta häneen seurannut häntä hänen jättäessään isän kodin, ja sitä paitsi hän oli lapsille verraton hoitaja; mutta kun noita valituksia alituisesti uudistui, niin Elise viimein sanoi hänelle vakavasti: «Pirkko hyvä, anna hänen syödä ja juoda mielensä mukaan, moittimatta sitä.
«Ei mitään muuta», vastasi laamanni, «kuin että me mielestäni olemme niin onnelliset; minä näen sinut siinä, kuulen lasteni iloiset äänet tuolta ja silloin minun täytyy muistella lapsiraukkaa, joka turmeltuu tuossa kurjassa kodissa kadun toisella puolella.» «Niin!» huokasi Elise, «Jumala auttakoon kaikkia onnettomia pienokaisia maan päällä.»
«Niin», lausui laamanni äkkiä leppyneenä, «siitä syystä että tänä päivänä kolmekymmentäkaksi vuotta sitten synnyit maailmaan, luulet itselläsi olevan oikeuden olla oikein lapsellinen.» «Anna sen sitten mennä lapsellisuuden laskuun!» lausui hymyillen Elise, vaikka kyynel kimelsi silmänurkassa. «Anna mennä, anna mennä! Niin kyllä luulen, kaiken pitää mennä umpimähkään, kunnes menee päin mäntyyn!
Olen tänä iltana nähnyt katseita itseeni ja teihin luotavan, katseita, jotka eivät suinkaan olleet lempeitä; ja puolisoni sielussa on herännyt tunteita ja aatteita, joita ei milloinkaan olisi pitänyt saattaa eloon. Te olette häirinnyt sen kodin rauhaa, jossa teidät on vastaanotettu ystävyydellä ja luottamuksella. Mutta minä tiedän», jatkoi Elise lempeämmin, «te ette ole tarkoittanut pahaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät