Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Hyvä! minä nousin reestä, kahlasin lumessa porstuaan, ja olinpa onnellinen kyllä, etten tiellä tupaan kompastunut niihin lumelta kätkettyihin hirrenpölkkyihin. Missä on isäntä? kysyin minä eräältä rengiltä. Hän makaa. Onko hänkin sairas? Ei, hän lepää. Vai niin! Kutsutaan minä ripittämään hengensairasta vaimoa, ja hänen miehensä makaa ja lepää! Missä kummallisessa mailmassa kuitenkin elämme!
"Kaikki ovat kuolleet!" huudahti Pekka ja otti koiran syliinsä. "Kaikkiko?" sanoi Antti. "Ei, olemmehan me jäljellä. Kenen hyväksi me elämme? Mihin joudumme? Meillä ei ole mitään, minkä puolesta eläisimme; meitä ei kukaan tarvitse." Silloin ovi narahti ja tupaan astui kyyryssä naishenkilö, hoiperteli penkille asti ja istahti. "Kaarina!" ihmetteli Antti, "mikä sinun on?" Ja hän meni tulijan luo.
Sinä olet niin kelmeä, tyttöseni, Herran Jumala, eihän vaan vaarallista ole ... toimitettu sinun huviksesi. Näetkös, me elämme nyt toisin, kuin Theolinda vainajan aikana; katsos, silloin me kömmimme ylös, Theolinda parka, hän ei saanut koskaan olla kanssa nauttimassa meidän varojamme. Ole luja, tyttöseni ... hm, me saamme hauskaa, sangen hauskaa. Mutta, mitä minä olen puhuva, isäseni?
Mutta äiti lohdutti häntä niin hyvin kuin hän taisi. Minä muutan jälleen asumaan sinun luoksesi, sanoi hän, ja jos järkevästi elämme, niin tulemme erittäin hyvin toimeen niillä varoilla, jotka sinulla vielä on jäljellä, jollet voikkaan viettää enää yhtä suuria juhlia kuin ennen.
Tunsin itseni niin orvoksi ja yksinäiseksi, että minun olisi tehnyt mieleni itkeä ääneen, sillä minullahan ei ollut mitään kummitusjuttua heille kerrottavana. Niin, olisi ollut yksi tosin, se, mitä me kaksi nyt elämme juuri, mutta silloinhan minun olisi täytynyt puhua heille sinusta ja itsestäni ja meidän rakkaudestamme sekä paljastaa heille koko eloni salaisuus.
Jos minä silloin lapsellisella joutavuudella vähän ylpeilinkin sukuani, niin toivon kuitenkin, että se oli ainoastansa esitelläkseni itseäni. Se oli tyhmästi minulta tehty; mutta tunnette ehkä Englantilaista sananparttamme: Niinkauvan kuin elämme, opimme." "Teette kovin paljon puuhaa niin vähäpätöisestä asiasta," vastasi Sveitsiläinen. "Ja olettehan, hitto vieköön, sittenkin korkeasta suvusta."
Mutta he eivät sitä paheksi, päinvastoin valtaa innostus heidät kaikki. No, vielä me elämme! sanoo naapuri Mizerowista. Silloin kuuluu vaunujen ratina, ja pappi yhdessä vanhan Maciejn kanssa Pognembinistä, astuu sisään. Terve tuloa, terve tuloa! Kuinka suuri enemmistö meillä oli?
Me elämme aikakaudessa, jolloin muuttamistointa harjoitetaan umpimähkää, vallan kuin sitä olisi ajamassa Nemesis, joka on yhtä sokea kuin se itse.
Vaan silloin annamme me sillit ja kaiken sen, josta olet lörpötellyt, olla rauhassa!... Ja sinä tulet tänne kotiin neljäksitoista päiväksi kahdesti vuodessa, siitä tulee parahiksi kuukaus vuodeksi! eli kolmessakymmenessä vuodessa kolmekymmentä kuukautta... Sillä tavalla elämme koko elämässämme noin puolikolmatta vuotta yhdessä!... Näin emme kyllästy toisiimme!" hän meni pois ja pani pojan kehtoon; vaan hänen pikainen tapansa ja kiukustunut näkönsä sanoi kyllä, mitä hänen mielessään liikkui!
Voi armas ystäväni! Jospa vaan voisin totuttaa itseäni lempimään häntä! Minusta hän kyllä pitää, mutta ei samoista esineistä kuin minä, ja sentähden on varsin vaikea seurustella hänen kanssansa. Mutta kun kerran olemme naituna, niin emme varmaankaan näe paljon toisiamme; me elämme niinkuin muutkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät