Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Minä ajattelin sinua koko ajan, minä haaveksin omaa pientä, kaunista kotiamme, jonka me perustamme, sitten kun minä saan vakinaisen viran. Me elämme vain toisiamme varten, me valikoimme seuramme, me emme kutsu luoksemme kuin muutamia parhaita tuttaviamme.» »Rakastathan sinä minua, Miia, niinkuin ennenkin?
Hän ohjaa itseään määrättyjen sääntöjen mukaan eikä ole vielä uskaltanut luottavaisesti panna koko tuntematonta olemustaan toimintaan. Yleisesti elämme siten varovaisuudesta; ja haluaisin mielelläni tietää, eikö tämä ole juuri se synti, jonka se teki, joka kätki leiviskänsä maahan.
Käyt niin minulle sääliksi sinä. Suuri, summaton, tuhma lapsi! Etkö näe, jo harmeni hapsi? Etkö näe, jo elämä meni, nuoruutes ja nuoruuteni? Emme me toistamme koskaan tapaa. Ah, mikä vaiva: olla vapaa! Ah, mikä tuska: tuntea, että elämme, kuolemme kyynelettä! KAKSI K
Kun luot, lait luonnolle laadi! Idästä leimaus lyö jo läntehen hamaan. Katso, kaukaiset maat käy maalihin samaan, vyöryvi yössä, ympäri kansojen kuoro: »Kuollut on Jumala, Ihmisen Poian on vuoro!» Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, jos latva sen leikattu on ja irti on juuret. Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret. Sen tottumus tekee.
Täällä sinä kärsit ja saat selkääsi, ja sinulla on ämmä ja huoneen täysi ryysyisiä kakaroita, jotka parkuvat ja ulvovat kuin nälkähiset sudet, koska me linnassa elämme lystiä elämää ja saamme kaikkia mitä tarvitsemme." "Miks'et sitten siellä pysynyt?" sanoin minä. "Muute huvittaa," vastasi hän. "Kuin enemmän aikaa on ollut puurissa, on se lystiä että tulla vähäisen ilmoittelemaan.
Niin, sanoi hän äkkiä, minua usein hämmästyttää ajatus, että tässä me nyt elämme heidän rinnallaan, mutta kenen »heidän»? Juuri niiden samojen ihmisten, joiden edestä me elämmekin. Ja kuitenkin me emme tiedä heistä niin mitään, emmekä edes tahdokaan tietää. Ja he puolestaan sen pahempi vihaavat meitä ja pitävät vihollisinaan. Se on hirmuista.
Kalevalat ja Vänrikki Stoolit uudestaan syntyvät sydämissämme ja teoissamme. Suomen entisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kaartuvat sielumme taivaalle kirkkaaksi tähtiholviksi, jonka valistusaurinko meitä lämmittää, jonka ihanteet meitä entistä tulisempaan työhön ja taisteluun innostavat sillä me rakastamme. Me elämme hengestämme.
Sitä emme voi tehdä, hyvä kenraalini. Me elämme vapaassa tasavallassa, niinkuin hänen ylhäisyytensä kreivi Tessin aivan oikein huomautti. Ainoa keino on se, että saamme sen kamasaksan vapaaehtoisesti poistumaan, ja sitä varten olen jo ryhtynyt toimenpiteisiin. Me luotamme herra kreiviin. Entä kuinka voivat sudenpenikkamme salaisessa valiokunnassa? Ne alkavat saada kynsiä ja hampaita.
Me uskoimme ennen, ett' ois elo ihmisen outo, jos viety sen viimeinen on oman arvonsa tunto. Me elämme sentään! Juhlivi joukkio jouto, lyö leikkiä immet ja kerskuvi sulhojen kunto. Sen tottumus tekee. Me uskoimme, että ois eessä kuolema varmaan, jos pirstattu perhe, herjattu ois kotiliesi. Ei kuolema tullut! Saimme vain miel'alan harmaan, moni tuijotti tulehen vaimo ja maantielle miesi.
Vielä kerran kiitän sinua hyvyydestäsi." Riston ääni värisi, ja vaikk'ei hän Leenalle sanaakaan rakkaudesta puhunut, niin ymmärsi tämä kuitenkin, mitä Risto sydämessään tunsi ja mietti. Kainosti veti hän kätensä Riston kädestä ja molemmat astuivat kirkkoon päin. "Kuinka nyt kotona elätte ja mitä äiti tekee?" kysyi Leena. "Niin, kuinka elämme?
Päivän Sana
Muut Etsivät