Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. huhtikuuta 2025
Hart ja Eksköld kävivät usein herrasväki Huovisen luona kuulemassa uutisia Annasta, ja rouva Huovinen huomasi ilolla, että Eksköld taas rupesi yhä paremmin ja paremmin viihtymään heidän kodissaan. Elsa olikin tilaisuudessa näyttämään kaikki hyvät ominaisuutensa, jotka alati suurenevassa määrässä vetivät Eksköldin huomion puoleensa. Tyttö oli verraten hiljainen ja hyvin taloudellinen.
"Hyvä on, että sinä Eksköld hiukan levähdät. Olen aina ennustanut, että tuollainen liiallinen työ tuottaa katkeria kokemuksia", virkkoi vanha professori, katsellen hiukan nuhtelevasti Eksköldiä. "Tietäähän setä, että työni paljous ei riipu omasta tahdostani." "Kuka sinua pakoittaa?" "Nälkä. Ellen tee ansiotyötä, en voi elää.
Ja taas häntä hävetti tuo tieto että hän todellakin kerran oli ollut rakastunut Vilma Aarnioon ja että Eksköld arvattavasti tiesi siitä. Huh! minkälainen raukka hän oli, vaikka oli olevinaan aika mies! Ja mikä kirottu sentimentaalisuus hänet oli houkutellut nyt ottamaan ylioppilaslakinkin päähänsä?
Ja jos hän olisikin aavistanut sitä mitä hän nyt tiesi ei se olisi asioita paremmaksi tehnyt. Ei, päinvastoin pahemmaksi. Tuon kaiken Eksköld oli heti ymmärtänyt ja siksi hän ei koskaan ollut mitään ilmaissut. He olivat todellakin liian paljon hengenheimolaisia. He olivat liian tasaväkiset voidakseen liittää elämänsä yhteen.
Tuskin he olivat ennättäneet kadulle kun Hart koomillisella kauhun ilmeellä huudahti: "Pettivätkö korvani, Eksköld, vai mitä ihmettä se merkitsi, että sinuttelit neiti Hemmeriä?" "Ei se merkinnyt sen kummempaa kuin että siellä koulussa on tapana, että kaikki opettajat heti jättävät pois tittelit. Sehän on yhteiskoulu ja tuo mahtaa kuulua systeemiin." "Taivas varjelkoon!
Eksköld näkyi aikovan täyttää professorilta saaman toimensa perusteellisesti. Hän oli iloinen ja laski leikkiä enemmän kuin koskaan, mutta pysytteli koko ajan Annan läheisyydessä, välittämättä rouva Huovisesta ja Elsasta ollenkaan. Ja tuskin koskaan oli Anna ollut hänelle niin kiitollinen kuin nyt.
Kasvojen piirteet olivat erittäin hienot, ehkä hieman terävät, ja vaaleansiniset silmät viisaat ja kylmät. Joskus teki mieli uskoa että noiden silmien takana piili muutakin kuin pelkkää viisautta vain, mutta mitä lienee se "muu" ollut, siitä ei ollut helppo päästä selville. "Suostuisitko rupeamaan sijaisekseni Yksityislyseossa ja zootomisella laborarotoriolla lukukauden loppuun?" kysyi Eksköld.
"Se musta silkkipusero, jota sinä viime keväänä käytit, oli hirveä." "Jahah, nyt on paras että lähden, koska nuotti alkaa muuttua." Hart hypähti ylös kirjoineen ja läksi astumaan Annan kanssa. "Tiedätkö Anna, että Eksköld tulee huomenna tänne?" "Huomenna!" "Niin miksi sitä noin hämmästyt?"
"Miksi niin varmasti otaksut, että ne toiveet jos niitä syntyisi olisivat turhat?" kysyi Eksköld hymyillen salaperäisesti. "Arvid! Ethän koettane uskotella, että sinä Kuule, sinä et luultavasti ymmärrä, että nyt puhun vallan vakavasti ja laskematta leikkiä."
"Rouva Huovinen", kuului äkkiä Eksköldin iloinen ääni, "tässä on erittäin mukava kivi istuimeksi, jos suvaitsette." Ja rouva Huovinen suli heti lempeäksi sekä asettui kivelle. "Minun täytyy", lisäsi Eksköld yhtä iloisesti, "viedä Anna hiukan kävelemään.
Päivän Sana
Muut Etsivät