United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yksinäni vaan olen kuitenkin nyt tässä maailmassa.» «Eeva! sinä kohtelet minua väärin ja pahasti! Tiedäthän hyvin etten milloinkaan ole rakastanut ketään niin paljon kuin sinua. Minä surin ja ikävöin paljon kun läksit luotamme ja minusta tuntui koti sen perästä niin autiolta; mutta minua lohdutti ajatus: Eeva palaa pian kotiin!
Atjöö, atjöö! Hyvästi, hyvästi! POSTINHOITAJA. Kaunis poika tuo! Jassoo, aamiainen. Hyvä, hyvä, minä tulen. Tulin hakemaan tuota kirjettä, joka olisi tuleva Eeva Stiina Antikaiselle Puuppolan kylästä. POSTINHOITAJA. Niin, kyllä semmoinen löytyy. Hutikkalan talossa, Rantamäen torpassa niinkö? VAIMO. Juuri niin, aivan niin, herra postimestari. POSTINHOITAJA. Se on rahakirje.
Torppa, oma koti, jossa itse saa olla isäntänä ja Eeva emäntänä, ja jossa nuot pikku Matit ja Eevat saavat kenenkään yrmimättä teuhata ja peuhata, tällainen oma koti se, se on ollut aina ja on oleva renkimiehen ihanne. Kodin liedellä on lumousvoima jokaiseen sydämmeen, jos se sitten sykkii rohtimisen mekon tahi kullatun univormun alla.
Tämä kirkkoherran tulo oli niin outo, ettei Eeva tahtonut uskoa sitä todeksi. Kirkkoherra ei ollut täällä ikinä käynyt ja entinen ainoastaan kerran, anoppia ripittämässä. Hän laitettiin istumaan, ja kaikki odottivat kummeksien tietoa, mikä oli ollut syynä kirkkoherran tuloon. Johannes yksin aavisti, että kirkkoherra hänen tähtensä oli tämän vaivan nähnyt.
Mitähän sanoisitte, jos minä jäisin tämäniltaisiin kihlajaisiin ja panisin toimeen sellaisen himphampun, että koko kaupunki nauraisi? JUNKKA. Mitä sanoit? EEVA. Että minua alkaa houkuttelevasti huvittaa teidän hommanne, setä. JUNKKA. Voi, kuin olen siitä iloinen. Hyvää päivää! JUNKKA. Päivää, poika!
Eeva? hullannut hän oli monta miestä onnetonta, mut kuinka olikaan, niin joutuikin hän rouvaks äveriään leipurin ja rinkeli se vasta mahti on, kun vaan se paisuttaapi kukkaron. Jo pikkuleipureita oli monta ja lisää tuli. Perhe luettiin nyt koko kaupunkinsa hienoimpiin. Ja saarnatessa nuoren tohtorin näin vanhat muistot läpi käytihin. Ja mennyt vuosikymmen ohi kulki.
Eeva itki kovasti, mutta liikutettuna vanhempainsa hyvyydestä hän suostui heidän toivomuksiinsa ja lupasi vaikkakin surulla alistua niihin ja seurata niitä.
Hän oli nyt kerta kaikkiaan saanut päähänsä, että Eeva vehkeili holsteinilaisen puolueen hyväksi ja tahtoi mihin hintaan hyvänsä häiritä laillista vallanperimystä.
Se oli «pikku neidin» ensimmäinen huviretki kotoaan. Majuri R *stä ei kuulunut sanaakaan, ja vaikka Eeva oli umpimielinen omaisiansa kohtaan, niin näytti hän tyyntyneen, ja hänen omaisensa osaksi rauhoittuivat hänen tulevaisuutensa suhteen.
Hän katsoi häntä pitkään: "Eeva, mitä puhut sinä, mistä tulet sinä?" kysyi hän kummastellen. Hän oli eukossa tuntenut patroni Kaarle Kornman vainaan uskollisen palkollisen. Eukko kääntyi provastiin. "Provasti!" huusi hän... "Provasti! sanokaa Kaarlelle, että minä olen Eeva, joka häntä lapsena kannoin siitä asti, kun hänen äitinsä kuoli. Hän ei tahdo uskoa minua..."