Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Välkähti rauta, aukesi myös monen aattehen hauta, haihtuivat ilmahan tuulien tuvat, lempeät haaveet, kaunihit kuvat; taas oli taivas kirkas ja seijas, kuoleman henki vain kummuilla leijas. Kimmelsi kiteet. Minne riennät, ratsumies? »Kuolemahan kukaties.» Sinnekö niin kiire sulla? »Tahdon eellä muiden tulla.» Tuonelaanko tummaiseen? »Vievät voitonseppeleen.»
Kauniita nähdä silmiään hän kaipaa kuin minä soristauta sormin omin; ilonsa nähdä on, mun toimess' olla.» Jo hohto, huomenruskon eellä käyvä, mi pyhiinvaeltajaa riemastuttaa, kun palajaa hän kotiin lähenevään, pimeyden poisti joka ilmansuuntaan, uneni myös sen kera; siksi nousin, ja nousseet oli suuret mestaritkin.
»Käykäämme sokeaan yön valtakuntaan», näin lausui Mestari, nyt kuolon-kalvas, »ma eellä astun, sinä seuraat mua.» Ma hälle, nähdessäni kalpeutensa: »Kuin voin ma seurata, jos sun on kammo, sa ainoa, mi estät epäilyni?» Hän mulle: »Vaiva niiden, jotka tuolla alhaalla ovat, kuvaa kasvoilleni tään säälin, jonka pelvoksi sa luulet.
Kaunis, Kyrnos, sa oot, kun leikistä voittaen saavut, poikien ylpeys oot, oot uni neitojen yön. Toisten eellä kun sun kiharainen hulmuvi pääsi niin veri läikähtää suonissa ukkojenkin. Ei sotaratsullakaan ole paisuvan rintasi voimaa, jalkasi kimmontaa vuorien kaurihill' ei. Ei keveämmin liitele ilmassa iskevä haukka kuin sinä kiitäissäs voittojen seppeliä päin.
Kun päättyy noppapeli, paikallensa hävinnyt tuskaisena jää ja toistaa taas heittojaan ja murhemielin tutkii. Mut voittajaa muu seura kaikki seuraa: takana tuo, tuo eellä käy, tuo kolmas sivulta sulkeuupi suosiohon. Pysähdy ei hän, kuulee tuota, tätä; kenelle kättä antaa hän, se tyytyy, näin ahdingosta pelastuu hän vihdoin.
Vaunut raskaat akselinsa liittehissä kitisivät, kantain kuormin kukkurisin touveja ja puita laivan pedonkidoin kuparisin. Miehiä kuin metsää aivan nousi, täyttäin asehillaan koko seudun, loistehellaan. Eellä valko-hevosillaan ratsastivat urhot Hellaan.
Näin käyden äärtä, yksi eellä toisen, mun hyvä Mestarini usein virkkoi: »Varo, ja sanoistani oppi ota!» Mua olkaan oikeaan jo paistoi Päivä, min säteet koko lännen taivaan sinen olivat vaihtaneet jo valkoiseksi. Ja varjoni mun aikaan sai, ett' tuli punaisemmalta puunsi; mutta senkin vähäisen merkin monet sielut huomas.
Se luuska, Kuninkaankädestäni leipää söi se, Tään käden taputuksist' ylvästyen. Ei kompastunut? Eikä langennut Vaikk' ylpeys käy lankeemuksen eellä Ja niskaa taittanut tuon korskan miehen, Jok' anasti sen häpäät? Anteeks, ratsu! Miks sua moitin? Kantamaan sa olet Ja ihmisien alaiseksi luotu. En hevoseksi minä syntynyt, Mut sentään taakkaa kannan niinkuin aasi, Ja veriin kannustaa mua Bolingbroke.
Kauniita nähdä silmiään hän kaipaa kuin minä soristauta sormin omin; ilonsa nähdä on, mun toimess' olla.» Jo hohto, huomenruskon eellä käyvä, mi pyhiinvaeltajaa riemastuttaa, kun palajaa hän kotiin lähenevään, pimeyden poisti joka ilmansuuntaan, uneni myös sen kera; siksi nousin, ja nousseet oli suuret mestaritkin.
Kun taivaan ensimmäinen seitsentähti, mi koskaan vaipunut, ei noussut eikä verhonnut muuhun, ellei synnin pilveen, ja jokaiselle tehtävänsä näytti kuin osoittaa sen sisko alhaisempi tien soutajalle varmaan valkamahan; kun pysähtyi tuo seitsentähti, sanon, vaunuihin kääntyi niinkuin kohti rauhaa totuuden kansa, niiden eellä tullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät