Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Ei, siksi oli Dorotea liian köyhä. Vaikkapa he kääntäisivät hänet ylös ales, vakuutti Swartin emäntä, ei siitä asiasta sentään tulisi mitään. Dorotea oli liiaksi paljasjalkainen, ja jos hänen Fritsinsä tahtoisi naida, voisi hän saada aivan toisenlaisia tyttöjä kuin Dorotea. Olipa tässä saatavissa kauppamies Hahnin tytär ja kestikievarin orpana, mutta lukkarin Dorotea oli liian köyhä!
Eikö hänkin tule kotiin? Ja missä ovat naapuri Witt ja Kalle? Etkö sinä näe, että Dorotea seisoo tuossa? Mikset sinä mene suutelemaan häntä, pöllö?» Dorotea seisoi siinä riemullisen hämmästyksen valtaamana ja ihana loiste väikkyi hänen silmissään, mutta sitten ujous tuli ja maalasi hänen poskilleen helakat ruusut.
»Niin», sanoi ukko Swart, »siinä hän on oikeassa, ja olenhan minä aina sanonutkin, että semmoinen valkoinen kaulus se antaa oikein herramaisen muodon. Frits saa myös sellaisen kauluksen.» Mutta missä oli Frits sillä aikaa? Hän ja Dorotea istuivat käsitysten vanhan seljapuun alla.
Kuinka onnellinen hän oli! Hän oli melkein unohtanut olevansa kirkkotiellä, hän oli vähällä heittää virsikirjansa erään perhosen perään, joka lensi hänen ohitsensa, niin onnellinen ja iloinen oli hän, lapsi mielensä ja aatteidensa suhteen. Silloin tuli tiellä Swartin emäntä käyden virsikirja ja nenäliina kädessään. Kun Dorotea näki hänen tulevan, meni hän häntä vastaan ja sanoi ystävällisesti.
Kirkkoherra oli totinen mies, hän loi silmänsä Doroteaan ja pudisti päätänsä, mutta meni kirkkoon sanaakaan sanomatta, ja Swartin emäntä seurasi läähättäen häntä. Ja Dorotea? Hänen koko ruumiinsa värisi ja häpeän puna hohti hänen poskiltaan. Koko kirkkotarha pyöri hänen silmissään, hän olisi tahtonut vaipua syvälle maan poveen. Mutta kirkkoon ei hän millään muotoa tahtonut mennä.
Sairas tarttui hänen käteensä ja likisti sitä voimakkaasti eikä enää tahtonut laskea sitä irti. Vähän väliä hän puhkesi puhumaan tähän tapaan: »Näetkös, Dorotea, jollei minun Fritsini tahdo...» »Hiljaa!» sanoi tyttö, »pastori on sanonut, että te ette saa puhua.» »Ettäs veditkin minut, vanhan ihmisen, ylös vedestä! Maltas vaan, Dorotea, niin saat nähdä...» »Voi voi, hiljaa nyt!
Hänen tässä potkiessaan, luuli hän jonkun saapuvan paikalle ja juoksevan veteen. Niin olikin. Kun pikku Dorotea oli ulkona lypsämässä, kuuli hän äkkiä eukon hätähuudon, hän juoksi hetkeäkään epäilemättä veteen, piteli toisella kädellä pajun oksasta ja tarttui toisella eukon hameesen pitääkseen häntä veden pinnalla. Nyt huusi hän apua, ja pitäjän vouti tuli ja veti Swartin emännän kuivalle maalle.
"Niin", sanoi ukko Swart, "siinä on hän oikeassa, ja olenhan minä aina sanonutkin, että semmoinen valkoinen kaulus se antaa oikein herrakkaan muodon; Frits saa myös semmoisen kauluksen". Mutta missä oli Frits sillä aikaa? Hän ja Dorotea istuivat sen vanhan seljapuun alla. He pitelivät toinen toistaan kädestä.
Dorotea meni kirkkoon. Kuinka ihmeellisen kaunis oli maailma hänen ympärillään! Siinä oli kylä viheriäin puitten suojassa, tuolla viheriät niityt, joilla lehmät söivät paksussa ruohostossa, täällä aaltoili vilja vienon tuulen puhaltaessa, auringon säteet loistivat kukissa ja lehdissä, kaikki oli niin raitista, tuoretta ja viheriäistä, kuin maailma tänään olisi ollut puettuna pyhäpukuunsa.
Mutta kaikesta surusta huolimatta oli hänellä sentään taivas sydämmessä; ja kuitenkin oli hän vaan tuhma poika. Ja Dorotea jäi istumaan seljapuun alle ja itki sen tuhman pojan tähden. Satakieli lauloi ehkä tyttö juuri sentähden itkikin? kevättuuli hyväili häntä ehkä hänen sydämmensä juuri sen vuoksi oli niin raskas? ja kuu kumotti puitten, pensaitten välitse tähän sydämmeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät