United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen minä kyllä uskon, että se on viaton, sanoi Auno varmasti ja lähti navettaan käskemään Jerttaa tuliaiskahville. Mutta Jertta ei tullut, oli vain painaunut navetan loukkoon heinäläjään kutjottamaan. Aunon tultua pöydän luokse Mikko otti lompakon povestaan, purki siitä pöydälle vihkon, jossa oli sekaisin isompia ja pienempiä rahoja, ja sanoi: Pitääpä katsoa, mitä täällä on tähteenä.
Siinä on sitten kylliksi tarinaa. Mikko ei kuunnellut Aunon varoituksia, vaan meni mustaan yöhön. Tuokion kuluttua hän jo palasi, kasvot mieluisessa hymyssä, kuin jotakin hyvää olisi saanut, ja sanoi: Saa nähdä mitä tuo kuusi ennustaa.
Hän neuvotteli lyhyesti Aunon kanssa elämän järjestämisestä kuukaudeksi eteenpäin, sanoi katkerana jäähyväiset ja lähti poliisin jälkeen kävelemään, kasvot synkkinä ja hampaat lujaan puristettuina. Saman päivän iltana poliisi saattoi Mikon Koskelan vankilaan, missä vankilan päällikön vaimona oli Pekkilän Sikri.
Itku voitti. Kaikkienhan meidän kerran on kuoltava, sanoi lääkäri nähdessään Aunon hädän. Mutta ei tämä miehenne tähän tautiin kuole, etenkin kun tulitte tänne tänä päivänä. Huomenna olisi ollut jo pahempi. Auno rauhoittui lääkärin puheesta senverran, että saattoi sanoa: Uskooko herra tohtori todellakin, että tuo vaiva ei ole hengenvaarallinen?
Auno otti nyt läjästä pienimmän vehnäpalan ja vilkaisten Halliin sanoi: No tulepas, Halli, nyt tänne. Halli kiepsahtikin Aunon viereen, missä Auno antoi pienen palan kerrallaan vehnästä Hallin suuhun ja nauraen sanoi: Jos minä antaisin sinulle kerralla tämän palan, niin sinä söisit sen etkä muistaisi maistaakaan, miltä se maistui... Kas niin, nyt se loppui, mutta kahviahan sitä vielä pitää antaa.
Kun sen ensimäisen märkyyden ja hiekan avulla oli joka paikasta niin paljon lykätty, että puhdas puu alkoi luudan jälessä vilkkua, rupesivat Mikko ja Malla taas kantamaan vettä, ja nukuttelivat lattialle Aunon ja Jertan husatessa luudallaan.
Ja tuntuisihan veri vettä sakeammalta, kun tietäisi oman äidin lasten synnyintannerta asuvan. Samassa rupesi ulkoa kuulumaan kiireitä askelia. Ovi aukeni kuin repäistynä, ja tupaan hulmahti Aunon nuorempi sisar Jertta, hartioillaan harmaa, räntäinen saali ja päässä valkoristinen suurikirjainen päähuivi.
Mutta Aunon silmät yht'äkkiä suuntautuivat heinikkoisen lahdekkeen pohjukkaan ja hän sanoi: Mutta tuolla on ihminen, tuolla tuon matalan pensaan luona. Se menee piiloon tuon pensaan taakse. Emmekö käy katsomassa, kuka ja mitä varten hän siellä on? Käydään vaan, käydään vaan, kuului jokaisen suusta. Auno rupesi soutamaan ja Mikko ohjasi venhettä sinne.
Mikko ei kuullut Aunon puhetta, käveli vain tavallista ripeämmin lattialla sormet nyrkkiin puristettuina ja voimakkaasti ojennellen käsiään kaikille suunnille, kasvot entistä synkempinä. Mikä sinun on? Onko sinulla jotakin suonenvedon tapaista? kysyi Auno levottomana. Tuli vähän kylmä, sopersi Mikko.
Rupesi tuntumaan siltä kuin entinen hyvä haltia palaisi takaisin, koti alkoi tuntua kodilta ja kotoiset tehtävät mieluisilta. Mutta kylmästi jylähti Mikon ja Aunon sydän aina, kun silmät sattuivat sinnepäin, missä kuusi ennen seisoi. Viidestoista luku.