Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Tiedä siis, että vaikka oletkin haavoittanut sydäntäni, minun sydämeni sinua kohtaan tuntee ainoastaan ... anteeksiantoa." "Olen pelannut ja joutunut tappiolle," ajatteli Petronius. Caesar nousi. Neuvottelu oli lopussa. Petronius läksi kotiin, Nero ja Tigellinus menivät Poppaean atriumiin. Siellä heitä odottivat samat miehet, joita prefekti vasta oli puhutellut.
Vinitius hypähti äkkiä istualtaan ja huusi paikalle taloudenhoitajansa. "Käske kaikki orjat tänne. Tulkoon jok'ikinen. Pian!" "Oletko hänen kihlattunsa?" kysyi Petronius uudestaan. Hänen tointuessaan hämmästyksestä tulvi Vinitiuksen talon äärettömään atriumiin tulvimistaan väkeä. Sinne tuli vapisevia vanhuksia, miehiä, jotka olivat miehuutensa parhaimmassa iässä, naisia, poikia ja tyttöjä.
Mutta entä jos hän rakasti minua? Siinä tapauksessa hän pakeni rakkautensa takia. Kun sitä ajattelen, valtaa minut halu lähettää orjia pitkin Rooman katuja ja käskeä heidän huutaa talojen pihoilla: "palaa, Lygia!" Mutta en voi käsittää miksi hän pakeni. Enhän minä missään tapauksessa olisi kieltänyt häntä uskomasta Kristukseen. Minä olisin itse puolestanikin pystyttänyt hänelle alttarin atriumiin.
Joka hetki virtasi atriumiin uutta väkeä; käytävistä, joiden nimenä oli »fauces», kuului kaikenlaisia eri kieliä. Vihdoin olivat he kaikki asettuneet riveihin pitkin seiniä ja pylväskäytävään.
Tämä rangaistus oli heille kuolemaakin hirveämpi. Vihdoin hän heittäytyi atriumiin levitetylle patjalle ja rupesi miettimään, millä keinoin Lygia olisi saatava pelastetuksi. Hänen oli mahdoton käsittää, että hän olisi menettänyt hänet, kadottanut hänet, ettei hän enää saisi häntä nähdä. Kun hän sitä vain ajattelikin, vimmastui hän aivan mielipuoleksi.
Kantotuoli seisahtui jo talon oven eteen ja valpas palvelija avasi sen samassa tuokiossa. "Joko jalosukuinen Vinitius on palannut?" kysyi Petronius. "Hän palasi hetki sitten, herra," vastasi orja. "Hän siis ei ole saanut Lygiaa pelastetuksi!" ajatteli Petronius. Hän viskasi togan yltään ja karkasi atriumiin. Vinitius istui siellä kolmijalalla, pää käsien varassa ja painuneena polvien tasalle.
Vasta kun he tulivat Vinitiuksen talon atriumiin, virkkoi Petronius: "Tiedätkö kuka se oli?" "Eihän vain Rubria?" kysyi Vinitius, kauhistuneena siitä, että vestalittaresta edes ajatteli sellaista. "Ei." "Kuka sitten?" Petronius alensi ääntään. "Vestan tuli on häväisty, sillä Rubria oli Caesarin kanssa. Mutta sinua puhutteli..." Hän jatkoi vieläkin hiljemmin: "Jumalallinen Augusta."
"Mennään vaan!" sanoi Ursus. He olivat tulleet pieneen atriumiin, joka kuului Acten asuntoon, ja Ursus laski Lygian marmoripenkille, vastapäätä suihkulähdettä. Acte rupesi rauhoittamaan tyttöä ja kehoitti häntä nukkumaan, vakuuttaen, ettei häntä tällä hetkellä uhannut mikään vaara, koska juopuneet vieraat varmaan nukkuvat iltaan asti. Mutta Lygia ei pitkiin aikoihin voinut rauhoittua.
Kun sitten Vinitius tuulispäänä oli törmännyt atriumiin ja saanut kuulla, että isäntä oli kirjastossa, ei ovenvartija ollut uskaltanut pidättää häntä, vaan hän pääsi yhtä kyytiä ryntäämään kirjastoon. Siellä tapasi hän Petroniuksen kirjoittamassa.
Se oli kuin valoisa kuva tummissa kehyksissä, ja sieltä liiti atriumiin asti lapsen nauru. "Salli, oi päällikkö," virkkoi Petronius, "meidän likeltä kuulla tuota heleää naurua, jota nykyään niin harvoin saa kuulla." "Kernaasti," vastasi Plautius, nousten istualtaan. "Pieni poikani Aulus ja Lygia siellä lyövät palloa.
Päivän Sana
Muut Etsivät