Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Ester ei ollut huomannut tällä kertaa mitään merkillistä Arnoldin silmissä. Tahdon sinua ymmärtää. Säilytä isäsi muisto kirkkaana. Anna minulle anteeksi, Ester. Niin mielelläni sinulle anteeksi annan, jos annettavaa on. Hyvä, että ymmärrät minua, vastasi Ester. Mutta, rakas Ester, me vietämme häämme ensi sunnuntaina, puhui Arnold.
Oli neljäs päivä Rikbergin lähdettyä. Arnold tahtoi tavata Esteriä. Tämä meni uteliaana ja peläten Arnoldin huoneeseen. Nyt ehkä pyydän sinulta liian suurta palvelusta, mutta ehkä se on viimeinen, jonka tarvitset minua kohtaan täyttää, sanoi Arnold. Mikä se olisi? Joulu on niin lähellä, enkä minä itse mihinkään kykene, lähde sinä jouluostoksille kaupunkiin. Minäkö?
Arnoldin poika kuritti silloin palvelijaa niin, että häneltä murtui poikki kaksi sormea, ja pakeni sitte vuoristoon ja kätkeytyi siellä maamiehen Walter Fürstin luo. Mutta vanhalta Arnoldilta vouti vihassaan puhkaisutti molemmat silmät. Rütlin niityllä Vierwaldstädter-järven rannalla yhtyivät sitte monta kertaa Walter Fürst Urista, nuori Melchthal Schwüzistä ja Werner Stauffacher Unterwaldenista.
Istuutuessaan työnsä ääreen ihan ääneen virkahti Ester: Tuollaisen tulee miehen olla! Kuului askeleita Arnoldin huoneesta. Siellä käveli kartanon herra raskain askelin edestakaisin. Vihdoin hän lähetti sanan Arville, hevonen valjaisiin. Sitten Arnold katosi huimaa vauhtia kirkonkylälle päin. Rikberg seisoi pihalla puistellen päätään.
Näytti kuin Arnoldin sanat olisivat lieventäneet hänen olemustaan. Arnoldin kasvonpiirteet saivat omituisen jäykkyyden, eikä häntä enää naurattanut. Mutta Ester vähän aikaa vieraiden kanssa oltuaan huomasi itsensä tarpeettomaksi ja kenenkään näkemättä poistui ja lukitsi oven. Arnold joi kiihkeästi. Irma istui hänen polvillaan.
Ja siksi sinun on sulettava minulta ovi? Verner, anna minulle anteeksi, en sillä mitään pahaa tarkoittanut. Arnold katsoi kauvan vaimoonsa. Hänen silmissään oli taaskin tuo outo kiilto. Pyydätkö sinä anteeksi? Ester! Ja yhdellä nykäyksellä oli Ester Arnoldin sylissä. Hän vei hänet sänkyyn ja suuteli häntä tulisesti. Verner, minä olen niin kovin sairas, valitti Ester.
Kiitän teitä kaikesta, hän sanoi katsoen alas. Pikku ruumis oli laskettu maan poveen. Surumielin kulki Ester kotiinsa Rikbergin häntä voimiensa perästä lohdutellen. Kun he olivat tulleet Esterin kamariin, oli pöydällä pakka isoja papereita. He huomasivat ne avioeropäätökseksi. Esterille oli erityisesti kirje, hän näki osotteessa Arnoldin vapisevan käsialan. Hän luki: "Entinen Esterini.
Viime aikoina oli Arnold usein pyytänyt luokseen pikku Teppoa, sillä hän ei ollut Esterin puolelle itse mennyt. Vanhanpuoleinen hoitajatar kantoi Tepon Arnoldin kamariin ja toi sen sieltä pois. Aina oli Tepon mukana jokin pikku lahja, kun se Arnoldin kamarista palasi. Ai, kuinka se nimismies tästä lapsesta pitää, ihmetteli hoitajatar. Sehän on hauskaa, sanoi Ester huokaisten.
Arnoldin silmät saivat kiiltävän ilmeen. Hän painoi Esterin miehuutensa koko voimalla sykkivää sydäntänsä vasten. Ei, ei Verner, älä niin kovasti. Minä vallan tukehdun, puhui Ester punaisin poskin ja hehkuvin silmin, koettaen irroittaa itseään kauvemmaksi Verneristä. Mutta miksi et...? Ei Verner, ei!
Joku aika syntymäpäivän jälkeen pyrki Arnoldkin pikku tulokasta katsomaan. Hän kulki lyyhystäen keittiön kautta. Hänen suunsa vetäytyi surumieliseen hymyyn, kun hän lasta katseli ja huomasi äidin suloisen silmäyksen. Mutta Ester meni toiseen huoneeseen itkemään. Hänen kävi niin sääliksi Arnoldin kohtalo, ettei hän voinut nähdä häntä nyt, kun ilo suurimmillaan pulppuili hänen sielussaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät