Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Mutta vastuksista välittämättä kantoi Rikberg Arnoldin hänen kamariinsa ja nukutti hänet sohvalle viipyen itse huoneessa koko yön. Aamulla aukoi Arnold vaivaloisesti silmiään, painoi kädellä päätään ja valitti. Rikberg, joka oli oven puolella, astui muutaman askeleen häntä kohti. Arnoldin posket vaihtoivat nopeasti väriään: vuoroin ne kalpenivat, väliin olivat sinertävän harmaat.
Et tahtoisi? huudahti Ester hämmästyneenä. Vaikeahan sinun on nyt lähteä, kun olet tuollaisessa tilassa. Mutta Rikberg kyllä voi mennä matkoihinsa. Minä seuraan Rikbergiä, mihin ikinä hän meneekin! Arnoldin kasvoilla vaani pirullinen iva. Olet tainnut jo kauvan häntä seurata. Sen jälkeen, kun kieltäydyin sinua palvelemasta. Ja se on totta. No enhän sitä epäilekään. Voitte jäädä molemmat.
Arnold nousi kuin kevyt tallukka Rikbergin syliin. Reki oli jo alta pois. Aja, Arvi! komensi Rikberg niin voimakkaasti, ettei Arvi uskaltanut taakseen katsoa saadakseen tietää, mitä siellä tapahtui. Ja Arnoldin hevonen katosi korkean koivukujan varjoihin. Irma sai yksin ajaa kaupunkiin.
Arnold piti hevosestaan, hän tahtoi, että sitä myöskin hoidettaisiin hyvin. Hotellissa olivat herrat jo hyvällä tuulella. Riemastuen he Arnoldin vastaan ottivat. Irma rähähti nauruun Arnoldin nähdessään. Siinä se on kavaljeeri! hän sanoi. Et tiedä miten ikävä minun yksin oli teiltä tulla. Kyllä oletkin mies, kun renkisi annat tuolla tavoin riehua.
Hän ymmärsi Rikbergin sielun taistelun. Paetkaamme mieluummin ennen kuin uusi rikos tapahtuu, kuiskasi hän Rikbergille. Mutta ennen kuin hän oli saanut sanansa loppuun lausutuksi, oli Rikberg jo menossa ovella. Arnoldin huoneessa oli kaikki hiljaista. Rikberg pysähtyi keskelle lattiaa ja tuijotti yhteen paikkaan.
Mutta nousen huomenna tuonne torniin katsomaan Valkamaa ja ajattelemaan sinua, puhui Ester näpertäen sormiensa välissä Arnoldin nutun nappia ja katsoen häntä suloisesti silmiin. Tee se. Tai nouse mieluummin kävelyretkelläsi tuonne kukkulalle, sieltä varmasti näet Valkaman kokonaan. Niin, sen minä teen. Ilta-auringon hiljaa laskeutuessa länttä kohti saattoi Arnold morsiamensa kaupunkiin.
Herra nimismies, oli Rikberg aina sanonut, puhutaan huomenna. Miksei nyt? Olenko juovuksissa mielestänne? Eihän sitäkään, mutta muuten väsynyt. Arnoldin oli aina pakko taipua. Seuraavana päivänä hän selvittyään anteeksi pyydellen kaihti kaikkia ja katosi jälleen entisille retkilleen. Ester ei ollut häntä saanut puhutella moneen kuukauteen, vaikka olisi kuinka tahtonut.
Hoitajatar ei uskaltanut hänelle tunnustaa olleensa Arnoldin asialla, joten kaikki epäilykset siltä taholta suunniteltua salahanketta vastaan olivat aiheettomat. Eikä hoitajatarkaan uskonut Arnoldin hänen poissa ollessaan mitään vehkeilleen. Koko yön valvoi Ester silmäänsä ummistamatta pienokaisen vuoteen vieressä, vaikkapa hän olikin sangen väsynyt kaupunkimatkansa jälkeen.
Arvi oli hevosen valjastanut ja sen kuin salavihkaa vienyt koivukujan päähän valtamaantielle, jota pitkin sitten porhaltivat kirkonkylään päin. Ainoastaan Arvi tiesi Arnoldin matkoista, mutta kun häneltä joskus niistä kysyttiin, hän vain naurahti ja siihen sai tyytyä. Ester parani pian. Ei hän tarvinnut lääkkeitä kohtaus oli ohimenevää, säikähdyksen aikaansaamaa laatua.
Muutamat vanhat ihmiset sen jo olivat huomanneet ja kuiskailivat siitä salavihkaa, vieläpä levittivät pahoja huhujakin. Mutta Ester ja Rikberg eivät siitä välittäneet. Heillä oli selvittämättömiä asioita ainoastaan Arnoldin kanssa. Konjakki annokset oli Arnoldilta vähennetty melkoisen pieniksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät