Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Tuoll' on hän, tulkaa. Meit' on kyllä monta. Hän piilukeihäillänne kiertäkää; Se veijar' elävänä vangitkaa. Ei aaveit ole. Turha luulo! Pettää Kuningas aiotahan. Voittakaa Taik'usko! Multakasa, matoin ruoka On Olav'; voimans' ammoin sitte loppui. URHOT. Krist' auta! Syntiinsä hän kaatui. Paetkaa! Ylistett' olkoon Luoja, kaikki pyhät! Se kuolinhaav' on. Avuks! Auttakaa! Mua hädäss' älkää heittäkö!
Minä olen kadottanut isän, kolme veljeä ja kaksi poikaa sodassa, eikä koko Suomessa ole ainoatakaan vaimoa, joka ei olisi jo ammoin antanut kaikkia rakkaimpiansa. Mutta nythän ei enää ole sota, meidän voimamme ovat perin lopussa, ja viholliset ovat luvanneet rauhaa ja armoa kaikille, jotka pysyvät hiljaa.
Kynnyksellä nukkui lapset, vaimo, hajallansa hapset, torkkui käsikiven luona. Antoi luonto antimensa, villan antoi lammas, vuona. Dryaditkin oksillensa nukahteli hiljallensa. Niiden hiuksista ja suista oksat, vesat versosivat. Ammoin jo ne unohtivat puistaa pähkinöitä puista. Linnut tuskin näki vaivan kohotella helttojansa. Mettiäiset koloissansa hunajassa virui aivan.
Marian äiti sitä vastoin oli hyvin hiljainen. Hänen miehensä, jolla oli ollut jokin pieni virka, oli kuollut niin aikaisin, että eläke jäi hyvin pieneksi. Hän oli syntyisin ylhäisestä perheestä, jossa oli oppinut vain soittamaan pianota. Sitäkin taitoansa harjoittamasta oli hän jo ammoin lakannut, ja vähitellen oli hän tullut hyvin uskonnolliseksi ja haaveilevaksi. "Kuulkaapas, hyvä Sören!
Sieltä kaukaa hän kärkkyy joka ikistä vallattomuutta, mikä jo on ohitse, joka ikistä rauhattomuutta, mikä jo on hiljennettynä, ja kuningas saapi niin silmät täyteen vehkeitä, kapinaa ja raivoutta, että hänen mieleensä heijastaa ikään kuin täällä ihan söisivät toisiaan, vaikka törkeän kansan satunnainen lentovimmastus on jo ammoin aikaa unhottunut asia meillä.
Kaikki on lohdutus pois, kun kohtalon isku sun murtaa, Taattoni, äitini maass' on olleet varjojen ammoin; Nyt sinä kaikkeni oot, olet puoliso, taatto ja äiti." Hän ei jatkanut enää lukemista. Suuret silmät kostuivat.
Sigridin vanhemmat tiesivät tyttärensä odottelevan Gjermundia; eikä heillä nyt viime vuosina enää ollutkaan mitään sanomista naimista vastaan; sillä olipa jo kotiseuduillekin levinnyt maine, että Gjermundista oli tullut varakas mies. He vain ihmettelivät, miksi hän ei tullut kotiin. Nuoremman tyttärensä he jo olivat ammoin naittaneet.
Ja kannel ammoin jäänyt ääneti Raikkaasen riemuun kohta helähti; Ja taivaan korkeeks kohoo pirttinen. Jo siihen koittaa päivä valkoinen; Ja sulaneet jo onpi korven kolkon jäät, Ja kesän tuulosessa nuokkuu tähkäpäät. Jo kansa herää pitkäst' unestaan Elohon, toivoon, toimeen uudestaan; Ja pimeess' eriteille eksyneet Taas veljekseen on toisens' tunteneet.
Sillä kaikki, katot ja hirret, Paloi ammoin jo poroksi, Ja käytävät, kappelit, portaat Ovat muuttuneet raunioksi. Vaan koska kanteleineen Ja pulloine kultani Näin vuorelle valossa päivän Ma nousevan luokseni, Silloin kuolosta elo ja riemu Näät äkkiä kohosi, Ja kaikki kuin muinoin taasen Kävi juhlallisesti.
Sanomattoman synkeä ja kamala tunne valtasi minut. Minun teki mieleni syyttää siitä ryövärien pelkoa, illan haastelun johdosta; mutta minä tunsin sen olevan jotain haaveksivampaa ja typerämpää. Sanalla sanoen, jo ammoin unhotetut sadut lapsikamarista virkesivät jälleen ja vallitsivat kuvas-aistiani. Kaikki mitä ympärilläni oli alkoi käydä sieluni tilan mukaiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät