Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Tuikkaen tuli palavi, vilkutellen valkeainen, eessä lapsen armottoman, kohalla kovaosaisen. Noin tunsi tulen isäntä, virkkoi valkean pitäjä, tuvallinen tuumoavi ja sanovi saunallinen: "poies turvaton tuvasta, armoton katoksen alta! Tuulen vieä turvatonta, ahavaisen armotonta, varatonta vastarannan." Kanteletar. Tuo kerta rajalle rauha.
Löysin rauhanmadonnan herttaisesta paikasta, metsärajan yläpuolella olevalta niittypengermältä, korkean, jyrkän kallioseinän alta. Se oli katettuun komeroon asetettu, puusta leikattu veistos, siniviittainen, keltatukkainen, ystävällisesti hymyilevä äiti, polvellaan lapsensa.
"Petter, johon oli suuri luottamus ja sai käydä, missä tahtoi," vastasi Appellona, "löysi kerran vanhassa syvässä holvissa, jossa muutoin ei kukaan käynyt, muutamia lautoja, joiden alta nousi inhoittava lemu. Laudat pois heitettyänsä näki hän, että ne peittivät sisään sortunutta, kuivanutta kaivoa.
Hän oli vilkasluontoinen ja sukkela, aivan kuin toista ihmisrotua kuin tavalliset ruijalaiset; tavattoman tuuhea, musta kiharatukka ympäröi hänen kapeita, tummaihoisia, erittäin hienopiirteisiä kasvojaan. Hänen vartalonsa oli keskikokoinen, hentorakenteinen ja sorja. Paksujen, tummien silmäkulmien alta tuikkivat sysimustat silmät; hänen suuttuessaan saattoivat ne melkeinpä säkenöidä.
Etsimme joka kolosta, Paloltakin murroksesta, Joka kannon juuren alta Emmekä palaja ennen Kuin on kyyhkyni kotona. V
Sen jalat, jotka näkyivät vähien liepeitten alta, olivat myöskin paljaat; eikä päässä ollut muuta, kuin rautatammen seppele, johon oli sinne tänne pistetty loistavia jääpuikkoja. Tumman ruskeat hius-kiharat olivat pitkät ja siteistä vapaat; vapaat, kuin sen hilpeä hymy, sen sädehtivät silmät, Sen avonainen käsi, sen hupainen ääni, sen hanska käytös ja sen iloinen muoto.
Temmaten lakkinsa ja turkkinsa riensi pastori sanaakaan sanomatta ulos Reidan jäljestä. Ulkona oli alkanut lunta pudotella, ja nuotiovalkeista metsän reunassa ja järven niemessä kohosi punaisia tulen heijastamia patsaita korkealle ilmaan. Ne kohosivat kuin aukoista maan alta, niinkuin olisivat manalan syvyyksistä tulleet ja sen läsnäoloa loistaneet.
Pieneksi se nuoren miehen puku kävi hänelle, housut pingoittivat reisiltä kuin makkaran kuoret, ja vanhoista kengistä jäi pari tuumaa varttakin näkymään lahkeitten alta, takki likisti hartiat kokoon, eikä nappiin menemisestä ollut puhettakaan. Mutta kun toinen mies sanoi, että hyvä on, ja kun puhtaan kaulustan vielä kaulastaan lainasi, niin ajatteli Eemelikin, että antaa mennä.
Hän kääri suuren hattunsa kokoon ja pisti sen päällystakkinsa taskuun sekä painoi päähänsä pienen lakin, jonka hänen äitinsä oli kutonut ja joka kävi niin tiukasti päähän, että ainoastaan yksi vaalea kihara pääsi valumaan sen alta hänen otsalleen. Hän nosti takkinsa kauluksen ylös suojatakseen kaulaa ja korvia sekä avasi takin edestä, että tuli saisi lämmittää hänen rintaansa.
On kuin ei olisi tällä elämällä valtaa ylitseni ei elämällä eikä kuolemallakaan. Se tulee kai siitä, ettei ajattele itseään. Mikä suloinen tunne onkaan tieto siitä, että olen lunastettu, että Jumalanpoika on ottanut kantaakseen ihmiskunnan syntikuorman. Vapautettu oman ainaisen ja aina ja joka päivä kokemansa kykenemättömyyden ja heikkouden painajaisen alta.
Päivän Sana
Muut Etsivät