United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
He läksivät taas liikkeelle ja alkoivat nousta kuistin rappusia jutellen entisestä kotipappilan puutarhasta. Kun he olivat nousseet ja aikoivat astua sisälle, seisoi oven pielessä Alina, odottaen että Johannes esittelisi tulokkaat. Kaikki katsahtivat häneen, Henrik ja Uuno niinkuin olisivat unohtaneet, että hänenkin piti olla vastaan ottamassa.
Alina sävähti punaiseksi. Ja sen minä sanon, etten ikipäivinä tahtoisi muuttaa täältä pois, en vaikka! sanoi hän kiihkoisesti. Sen sinä olet sanonut niin monta kertaa, että kyllä se jo tiedetään, sanoi Johannes synkästi. Alina rupesi rummuttamaan sormillaan pöytään. Kaikki olivat vaiti. Ja tämän äänettömyyden aikana Henrikille selvisi paljon asioita.
Tuskin hän oli ehtinyt rattailta päästä ja suorittaa kyytimaksunsa, kun joku hänet huomasi sisältä, katosi ikkunan luota, ja Alina ja mamma kolistautuivat ovelle ja alkoivat riemuiten päivitellä. Henrikin vielä tervehtiessä heitä, käski Alina yhtäkkiä olla hyvin hiljaa ja keksi, että Henrik saatetaan läpikäytävän kautta pihalle, ja että mitähän Johannes sanoo, kun äkkiarvaamatta näkee Henrikin.
Arvattavasti oli lapsi, vieraiden tähden, siirretty tästä huoneesta mamman huoneeseen, koska Alina liikutteli esineitä hyvin kovalla kolinalla, aukasi ja taas työnsi kiinni jonkun laatikon, sitten kolisteli muualla ihan kuin olisi pannut jotain kokoon. Joko taas! Tuskin on entisestä selvitty, kuului nyt Johanneksen hillitty, synkkä ääni saman seinän takaa.
Oi voi, sanoi Alina: joka tähän on tottunut, ei ikinä vaihtaisi muuhun. En minä missään, en missään muualla tahtoisi elää kuin Pohjanmaalla. Ihmeellistä, sanoi Henrik. Mutta kun Alina ei ole nähnytkään Savoa.
Alina meni heidän ohitsensa ja vieläkin rypisti ankarasti silmänsä Johannekselle, joka oli yhtäkkiä saanut jonkinlaisen vasikan-ilon, hyökännyt Henrikin kimppuun ja ruvennut häntä retuuttamaan. Menkää nyt te kaikki hakemaan, minä istun tähän ja heti puhdistan mitä te tuotte, niin emme tarvitse kantaa kotiin matoisia, sanoi mamma.
Ei mutta missä Johannes on, kun hän ei ole kuulemassa, sanoi Henrik haltioissaan, kun mamma oli lopettanut vanhan poloneesin: Hänen pitää välttämättä tulla. Ja Henrik ei voinut pidättää, vaan meni toisiin huoneihin Johannesta hakemaan. Hän tuli saliin, mutta siellä ei ollut ketään; niin hän meni ruokasaliin. Siellä oli Johannes ja Alina. He seisoivat molemmat vieretysten.
Mutta hänen tuli vähän sääli tätä vanhusta, joka semmoisella gaudiumilla oli heidät vastaanottanut ja niin paljon heistä odottanut, ja nyt niin äkkiä joutunut harhatielle keskustelussaan. Sentähden Henrik sanoi: Olette jäänyt ihan yksin sittenkuin Alina muutti pois.
Alina oli ikäänkuin lähempänä häntä, kun hän sai heitä katsella ja puhutella. Mutta Henrik ja Uuno puolestaan tunsivat, että he olivat vaan Alinan tähden jotakin tuolle "pehmeä-lihaiselle" vieraalle ukolle. Ja ukon suru tuntui heistä vähän epäkohteliaalta. Minä säälin Johannesta, mutta minun täytyy sanoa että jotakin niin epämiellyttävää kuin tuo vallesmanni, olen harvoin nähnyt.
Henrik antoi kättä ensin Alinalle, ja hän huomasi kummakseen, ettei hän taaskaan voinut katsoa häntä silmiin, vaikka Alina nähtävästi juuri sitä haki. Mamma oli tietysti yhtenä kyynelvirtana. Viimeiseksi Henrik tuli Johanneksen luo hyvästiä sanomaan. Silloin he olivat jo kuistilla. Johannes pani kätensä Henrikin olalle ja sanoi liikutettuna: Voi sinua, kun olet vapaa!