Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Vaahdon peittämänä pureksii jalo ratsu päitsiänsä, kannusten haavoittamat kupeet vuotavat verta, mutta se ei enää vinhana vihurina lennä, se korskuu, se ponnistaa voimiansa. Yhä lähemmäksi pääsevät takaa-ajajat. "Katso, Salik, vartijani! He yllättävät meidät. Elä salli Alheidin elää sinun kuolemaasi näkemään! Anna minun kuolla tikaristasi tässä rinnallasi! Ei olisi raskas moinen kuolo."
Sen selkään hypähti Salik, ihana taakkansa edessään. Tyttö ei ollut ehtinyt ajatella, tiesi tuskin olisiko pitänyt huutaa apua. Nyt riensi jalo eläin eteenpäin, vainottua lintua vikkelämmin, kevyttä gatselliakin keveämmin. Tulta tuiskivat laajentuneet sieramet, yhä vinheni sen vauhti, kaviot tuskin koskettivat maata. Alheidin sydän sykki ihastuksesta.
Hiljaa irroitti hän tikarin Alheidin kylmästä kädestä, mutta viipyy vielä, näyttää epäilevän. Katso, hän polvistuu, puristaa tikarin käteensä, hän rukoilee. Hänen esi-isäinsä kielellä sanat hänen huuliltansa sukeutuvat: "Isä, oi Isä, vahvista horjuvaa lastasi kärsivällisesti kantamaan, mitä hänen kärsittäväksensä määräät! Tämä pieni ase vaivaisen vapauttaisi.
"Alheidin ystävättäret, jättäkää minut yksin! Tahtoisin uinua hetken. Elkää salliko kenenkään lähestyä." Mutta eipä uinunutkaan Alheidi. Menisikö Alheidi suihkulähteelle? Tulleeko hän, tuo ihana muukalainen? Täytyyhän Alheidin toki varoittaa häntä, käskeä häntä poistumaan, muutenhan voisi vieras vartoa liian kauvan ja tulla huomatuksi. Se olisi hänelle varmaksi kuolemaksi.
Mutta yhä katkerampaa tuskaa kärsi Alheidin sydän, sillä hän näki Salikin silmien yhä lämpimämmin palavan, hänen katsellessaan niin ihanaa, mutta aina alakuloista vierasta tyttöä. Mutta sydämensä sisimpään sopukkaan kätki Alheidi tuskansa. Niin tuli Salik eräänä päivänä hänen luoksensa. "Alheidi! Hevoseni, lempiratsuni, on haavoittunut.
Mene, Alheidi, erämaahan noutamaan balsamia haavan parantamiseksi." Alheidi katsahti silmänräpäyksen Salikiin. "Salik Sardar Khaan, erämaassa asustaa tiikereitä. Rakastatko hevostasi hellemmin, kuin minua?" "Onko Alheidi lapsellisen arka? Etkö tahdo tehdä mielikseni? Etkö tahdo pelastaa hevostani, joka kerran toi sinutkin tänne?" Alheidi läksi. Taas tuli Salik eräänä päivänä Alheidin luo.
Alheidin pää vaipui hervotonna hiekkaan, yksi ainut veripisara kiertyi esille hentojen sormien lomasta ja ratsun tuulenvauhdilla rientäessä pois yli hiekka-aavikon, lepäsi jo Salik Sardar Khaanin kaunis vaimo vainajana vieressä erämaitten herran, tiikerin. Keitä ovat nuo, jotka naisten asuntoa lähestyvät, mitä kantavat he?
Vaimo pysähtyi Alheidin eteen, joka surren istui sairaan vieressä. Verkalleen, tuskin kuuluvalla äänellä, sanoi vanhus: "Erämaassa, kahden tunnin matkan päässä täältä kasvaa puu. Kun kaunis nainen keskipäivän hetkellä sen oksia taittaa, vuotaa siitä balsamia, joka heti parantaa raudan viat, mutta viimeisen tunnin matkan täytyy naisen astua yksin." Alheidi nousi nopeasti. Hiljaa hiipi hän teltasta.
Oi Salik, ota vielä kerran käteni molempiin käsiisi ja purista sitä ystävällisesti, kuten ennen oli tapasi tehdä." Salik tarttui Alheidin umpinaiseen käteen ja virkkoi hajamielisesti: "Ei suinkaan haavasi niin vaarallisia ole. Kyllä kohta tulet kukoistavaksi jälleen. Minä ratsastan nyt edeltäkäsin kotiin." Jo istui Salik ratsunsa selässä.
Hiljaa, kuten tullutkin oli, hiipi vanhus pois. Alheidin silmä leimusi. Hän katseli terästä. "Kolme surmaa! Haa! Alheidi! Tahtoisitko tappaa tuon hurskaan tytön, joka itkee Salikin valtaa, jota hän ei vastustaa voi? Vaalea, vieras tyttö, ei Alheidi sinua vihaa." Mutta jo oli Alheidi erämaassa vaelluksellaan. Kuumasti paahtoi päivä hiekkaa, hehkuva maa poltti Alheidin jalkoja.
Päivän Sana
Muut Etsivät