Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Mökin ainoa asukas oli nyt saanut vieraan, erään köyhän akan, joka sattumalta oli tähän joutunut, eikä päässyt pois lähtemään pahan ilman vuoksi. Kahden he olivat nyt mökissä, jossa he kokivat itseänsä suojella vilulta, niinkuin parhaiten taisivat; mökin omistajan mies oli aikoja jo kuollut.
Otto aikoo vielä kerran ottaa sekä laamannin että pappilan maat arennille. Kyllä se siihen pystyy, kun saa toimeliaan akan. Pirtin läpi oli pari kertaa kulkenut nuorehko nainen, kalpea, ruskeasilmäinen, katsahtanut Anteroon niinkuin aikoen jotain sanoa, mutta mennyt sitten samassa pois. Kuka tuo on? kysyi Antero. Sehän se on se Laurin Heta.
Kun he sitten palasivat, koetti akka tavatessaan Aunon olla kuin liposen lintu. Hän alkoi kertoa matkastaan, missä he ovat olleet ja mitä kaikkea siellä kuulleet ja nähneet. Mutta Auno ei kuunnellut akan kertomuksia. Hän tunsi rintansa kuohahtavan ja sanoi: Te ette saattaneet olla meidän kanssamme ihmisiksi.
Kylä ei kudetta kiellä kyynärältä kymmeneltä, sanoi Auno varmasti. Varsin lopettaakseen Aunon ja akan keskustelun Mikko virkkoi: Mahtaisikohan täällä kenelläkään olla myytävää lehmää ja vieläpä hevostakin? Kyllä niitä toki näin kyläisessä kylässä löytyy kumpaisiakin, kun vain rahaa on, sanoi ukko ja kopisteli piipustaan tuhkia. Sana rahaksi ja viimeinen velaksi, huomautti Mikko reippaasti.
Tämänkaltainen kummallisen aianmittarin omistaminen loisi häneen äärettömän arvon ilveilevien vertaistensa rinnalla, ja tämä ajatus painoi vaa'an minun puolelleni, vaikka minun akan kunniaksi täytyy tunnustaa, että hän minun luullakseni olisi lopulta kumminkin ilmaissut salaiset tietonsa, ilmankin minkäänlaisia lahjuksia.
Jo ma voinen vuoen olla, Yhen kesteä kesosen, Yhen syksyn syylätellä, Yhen talven tallustella, Akan ankaran apuna, Rautakämmenen kälynä; Teräksestä tietän kengät, Paulat vaskesta panetan, Joilla seison seinävieret, Kuuntelen kujaperukset, Kunnes suuri suisteleksen, Ankara asetteleksen, Rautakämmen käänteleksen, Tulikulkku kuohteleksen. Emännäll' on kolme kieltä.
Mutta Nils nauroi itsekseen ajatellen: "Kun ensin saan uuden akan, niin vanha nuttu tulee päälle taas". Nyt oli lauantai-aamu. Ilma oli selkeä, mutta vähän kylmä, sillä aurinko ei vielä ollut korkealle noussut taivahalle, loisti vaan hymyillen kuin suuri silmä kaukana idässä, välistä katsellen Per'iä, joka seisoi puhdistamassa papin pihaa.
Mutta Sanelma Kinnusellakin oli keinonsa. Hän sanoi: Viedään sormus sinne. Sormus?... Naimasormus? toisti rampa. Niin. Minkäpä sille mahtaa, vastasi Nelma. Ja seuraavana päivänä rampa pukeutui pyhäisiinsä ja lähti Helsinkiin. Vei kaniin kultasensa sormuksen. Sanelma Kinnunen palasi Helsingistä Lapinlahden akan luota. Hän oli kovin kalpea. Sakriksen mielestä niin kuin kynttilä.
Huomaa Hurtta luona takan kuurullansa kumman jonkin, äkkää silmäpuolen akan: siinä etsimänsä onkin! Roikkuu päällä paidan risa, riippuu rinnat häijyt hällä, konkelona koivun visa niinkuin lentoon lähtijällä. Kiroo Hurtta kolminkerroin: »Tuoss' on laukku, siinä naukku! Ensin syödään, juodaan herroin, sitten vielä viime paukku.
Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman että itse sai siitä pienintäkään hyötyä. Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että tämä aina oli valmis suuttumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät