Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
André katsoi hänen jälkeensä niin kauan, kun hän vaan näkyviss' oli; sitten hän heittihe ruohokolle kasvot maata vasten. Jos hän vaan vois nuo silmät unhoittaa! Niin, nyt oli hän nähnyt Ahdin, ja Ahti oli ryöstänyt hänen ymmärryksensä. Tuo pitkäläntä sanaton silmäys oli iskenyt tulen nuorukaisen suonissa. Morraava melu ja lovajastaminen läheni pakoittaen kuitenkin Andrén pian nousemaan.
Silloin et enää kuullut etkä nähnyt, vaan soittelit niin hurjasti, että kaikki luulivat itse Ahdin käyrää pitelevän. HANNU. Liisa, älä hiisku sanaakaan Ahdista! Muista toki, että koski pauhaa tuolla ihan lähellä ja että Ahti on siellä usvavaipan alla eikä salli itseänsä pilkattavan, ei varsinkaan nyt, kun on Juhannusaatto ja vielä torstaiilta. LIISA. Niin, sinä olet oikeassa, Hannu.
Veden valta vastaeli: »Meren laajan morsioksi, aaltojen ajelijaksi, Ahdin linnan liikkujaksi, suojien sulostajaksi, kultieni kantajaksi, helmien helistäjäksi.» Lausui laajan ilman impi: »Suotta kultasi kuluvi, helmesi helähtelevi! Impenä ikäni kaiken aina aionkin elellä, enkä suostu sulhosihin, mielly miesten leikkilöihin.»
Mutta kaikkein harmillisinta on, kun hän näin myöhään tahtoo tavata tuota Yrjö hölmöä. Niin, soisinpa melkein, että Ahti nousisi ja soittelisi heille oikeata vetehisen polskaa. Niinpä niinkin! Kun sitte Yrjö, tuo jänishousu, saisi nähdä Ahdin punaisen vaipan ja lakin, niin kylläpä hän juosta jolkuttelis sen tiposen tietään. Mutta paha kyllä Ahti ei ilmesty enään.
Vielä vähän aikaa Viaporin uhkaavien vallien välissä, joista tuijottavat ontot mustat ampumareiät, ja sitten ollaan aavalla ulapalla, kynnetään sen sinistä pintaa, kokka Rääveliä kohti. Nyt on Helsinki kadonnut. Ei näy merkkiäkään siitä, eikä maasta muualtakaan. Paljas sininen taivas ja vielä sinisempi meri. Siellä täällä paistaa kaukaa Ahdin peltojen periltä jokin purje.
Kalevalan sankareita ovat tutkijat pitäneet milloin jumalina, milloin ihmisinä. V. 1551 ilmestyneessä psalttarin suomennoksen esipuheessa Mikael Agricola luettelee »hämäläisten ja karjalaisten epäjumalia», mainiten sekä Ahdin että
Tuolla hiekassa leikkivät minun pikku lapseni; ei kukaan saa koskea heidän teihinsä eikä polkuihinsa, ei kukaan saa laista kiinni heidän jälkiänsä rannalta!" Hyvin syvällä meressä on Ahdin linna kristalliseinineen ja perlemo-ikkunoineen ja kaikkein kauneimpine välkkyvine kattoineen.
Armas ompi Ahdin mailla Olo oiva Aaltolassa; Tääll' on vuoret, kullan vuoret, Tääll' on laaksot, lemmen laaksot, Täält' ei nouda nuodemiehet, Raasta rautaiset ritarit Väen vienoa vihille, Pakon sulhasen sylihin.
"Oi, Amaryllis! Herää jo, hieno! Tyyni on tieno, vilppainnaan. Pilvet ne palaa: säteet jo salaa hehkuhun valaa hongat haan. Amaryllis, nyt on ilo parhain helmass' Ahdin aamusella varhain! Miksi jäitkään maille Unen tarhain uinuvin silmin sä huokailemaan?"
Tai niinkuin valkeassa yössä Suomen yörastas yksin laulaa kullalleen, niin laulan Sulle, kunnes koittaa huomen, ma haaveen haikeutta sydämeen, Sun vaikk' ei kyynel vieri alta luomen, ei mulla taikaa Ahdin kanteleen; heit' olen kurjempi: heit' armas kuulee, mun ympäri yön tuulet yksin tuulee.
Päivän Sana
Muut Etsivät