Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Ja sinä kunnianarvoisa apotti Bourillon, S:t Maximin-le-Hautin pastori, joka vuosikausia olet kantanut lohtua vuoristoseudun voita ja juustoa valmistavalle väestölle! ette te aavista, että Ranskan akatemia, joka nyt on palkinnut puuhanne, saisi kärsiä häpeää ja pilkkaa teidän tähtenne ja että nimenne luettaisiin julki kuulijakunnan tyytymättömän solinan kestäessä, joka ei ole muuta kuin harmistuneiden pilkantekoa vaivoistanne!
Taas huomenna torvet raikaa. Ystävyys murtuu, rakkaus katoo, ei katoa minun kuoleman-ikäväni. En minä tiedä sinun alkuasi enkä aavista sinun loppuasi, mutta kumpikin lie minun sydämessäni. Voi, pahoin tekee se mies, se mieletön mies, joka juurensa elämään katkoo.
Ma kuulin niinkuin kehtolaulun armaan ajoilta, joita aavista ma en, ma elin niinkuin esikauden harmaan inehmo kanssa luonnon ihmeiden, mun vaistoni lie olleet poissa varmaan, ma elin maailmoissa muistojen etäisten, kummallisten, lapsellisten, kuin sinipiikain silkkihapsellisten.
Ei se myöskään ollut aivan yksinänsä siinä, vaan sen ympärillä oli kokonainen kylä harmaita rakennuksia. Kun tultiin vielä lähemmäs, nähtiin että puustelli oli sentään vähän erillään kylästä. Siellä ne nyt ovat, eivätkä aavista, sanoi Henrik. Ja jonkinlainen puutarha näytti olevan puustellin takana, ainakin suuri vaahtera ja piilipuu. Ikkunalaudat olivat täälläkin valkoiset.
Kysyypä, mistä ja miten on kaikki puut ja pensaat saatu ja paljoko ne maksavat. Puutarhuri ei aavista mitään. Sanoo: tässä on puutarhurikoulu. Valtio on kaikki hankkinut. Rouva paneksen kummiinsa. Sanoo: 'vai valtio'. Utelee sitte, millä tavoin se puutarhurikoulu Kaunissaareen saatiin, ja toinen tuhmuudessaan kertoo kaikki.
Anna heille ase kuinka tylsä tahansa, ja he saavat sillä aikaan ehkei niin paljon, ehkei niin loistavaa, mutta hyvää, pysyvää ja ennen kaikkea omaa. Ne ne ovat meidän kulttuurimme luoneet ja luovat sitä yhäkin. Niinkuin sekin hänen runonsa. Eikä aavista eikä ymmärrä mitään olevansa, ei tiedä, kuinka läheisessä yhteydessä hän on suuren maailmanhistoriallisen aatteen kanssa.
"Kullat ja maat, mannut", niinkuin sinä sanot. Eikö niin, Alfred? Niin. Kuinka saatoit, miten voitkin, Alfred, sillä tavoin menetellä! Minun oli ajatteleminen Astaa. Astaa, niin! Siis Astan vuoksi me yhdyimme. Hän ei tiennyt siitä mitään. Ei hän aavista sitä vielä tänäkään päivänä. Vaan Asta kuitenkin kaikitenkin! Tahi ei Asta, vaan pikku Eyolfhan se oli. Pikku Eyolf, niin! Eyolf?
Ei aavista isos, ei emos, ei kaunis sisares, ettäs näitä kankaita vielä samoilet, enkä heille tietoa anna ennenkuin tässä kattonsa alla seisot. Siitäpä riemu nousee, silloin ilon auringon paisteen ja kyynelten lempeän sateen yhteen liitymän pitää.
Kuinka se oli saattanut niin helposti käydä? Nythän on kaikki sitä myöten valmista! Se ei aavista mitään eikä epäile mitään. Ei milloinkaan se saata ajatella, että minä olen voinut sille sillä tavalla valehdella. Kuinka se saattoi niin helposti käydä? Minun pitää koettaa olla sille hyvä. Minun pitää palkita sille kaikki paha, minkä olen tehnyt. Kun minä vain voisin olla sille, niinkuin pitäisi.
"Pian sisarukset lähtevät temppelistä auringonkaivolle, ja minä viekoittelen Ireneä seuraamaan itseäni. Etkö luule saavani sitä aikaan? En juuri itse sitä luule; mutta ehkäpä hän sentään tulee, jos lupaan näyttää hänelle jotakin oikein kaunista eikä hän itse aavista, että hän sen kautta eriää sisarestansa, sillä hän on vielä lapsi."
Päivän Sana
Muut Etsivät