Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
"En ... kohtapa tuo kyläkin..." "Mitä asiaa sinulla kylään on?" "Minä olen menossa aapista ostamaan ... minä opettelen lukemaan." "Joko olet wanha?" "Kohta seitsemän wuoden." "Mikä sinun on nimesi?" "Tiina, äidin kaima." "Wieläkö isäsi ja äitisi riitelewät tuon toisen torpan wäen kanssa?" "Häh ... eihän ne koskaan", sanoi hän, melkein niin, kuin hän olisi jotakin säikähtänyt.
Halla tuskin pystyisi jyvään enää, sillä jyvä on valmis. Mutta hallaa ei näkynyt tulevankaan, sillä ilma oli kaunis ja lämmin ja taivas yleensä pilvessä. Johannes istui äitinsä vieressä takalla ja tavaili aapista. Hän oli nyt vihdoin ruvennut lukemaan. Tämä työ oli Johannekselle outoa. Hän oli ennen vapaana saanut hypätä metsäjärven rannat, kiivetä puissa ja olla omana herranaan.
Minä tarkastelin aapista ja wakuutin, että se oli kukkoineen päiwineen sangen hywä ja moitteeton; sitten wiedä kiidätti tyttö aapisen nurkkahyllylle. Ilta oli jo kulunut ja perhe söi niukan illallisensa. Sen jälkeen ruwettiin hankkimaan maata=panoa.
"On minulla, minä sen silloin ostin ... se maksoi kaksikymmentä penniä." "Näytäpäs minulle se!" Huoneen perinurkassa oli pieni wuode, sen yläpuolella oli pieni nurkkahylly. Ketterästi juoksi tyttö sinne, nousi wuoteeseen, sieppasi punakantisen aapisen hyllyltä ja toi sen minulle. "Noin koreat kannetkin siinä on, ja kukko se wasta komea on", sanoi hän aapista minulle ojentaessaan.
Alette oli lukenut, ettei mikään ollut sen vahingollisempaa aivojen kehitykselle kuin koulutyön aloittaminen liian aikaisin, jopa että sitä ei oikeastaan voinut aloittaa tarpeeksi myöhään; ja Jakob, jolla oli niin paljon muuta ajateltavaa ja joka oli vielä tähän asti tottunut jättämään koko lastenhoidon äidin huostaan, antoi myöten kotirauhan takia, kunnes hän eräänä kauniina päivänä tuli tehneeksi sen huomion, että Johan Henrik kävi kahdeksatta vuottaan eikä osannut muuta kuin äidin johdolla lukea sisältä aapista sekä kirjoittaa numerot.
Eihän me ole otettunakaan, vakuuttivat tytöt, joita tuo kenkien pienuus oli itkettänyt, vaan täytyi nauraakin tuolla variksen typeryydellä. Saisittekin olla juoksentelematta, sanoi Reeta, ja tunnustella aapista ennen kesää. Se jäi kovin vähälle. Kaikkein vähimmän mieleistä oli nyt luku, kun taas oli terveet jalat, jotka kermalla voideltua tulivat entiselleen. Ei tahtonut kirjaimia tuntea.
Eipä tässä mitä... Tää vain Mimmi tässä lapsiaan rippikouluun aikoo. Valmiina lähtöön. Senkun hyvästi ja lykkyä tykö. Toinen näytös. Leiripaikka. Perällä aita veräjineen. Metsä. Jaferi. Liinu. Efreitti ja Emstiina aidalla istumassa. Emstiina lukee aapista. Jaferi ja Liinu pitkää, kapeaa katekismusta. Efreitti korjailee torveaan. Ipu seisoo keskellä tanhuaa kädet housuntaskuissa, piippu suussa.
Mainitsin kirjat, mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa, virsikirjaa, katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa» se hirvittävä kirja niitä en juuri nyt tarkoittanut. Mutta miksi synnyin tänne? SIMEONI.
Eikä olisi luullut tuon hurjan näköisen lapsen niin maltillisesti kuuntelevan "isän" puhetta isäksi oli hän Sunkreinia tottunut jo nimittämään. Ihmeitä toki oli Sunkreini tehnyt, rakkauden voimalla oli hän saanut tytön luottamusta, sillä lapset huomaavat hyvin tarkka-aistisesti, kuka heitä todella rakastaa. Aapista luettiin ahkerasti, ja ihmeen pian Mari lukemaan oppi.
"Uudesta koulumeiningistä minä en ymmärrä mitään, siinä kysytään lapsilta: kuka on tuolin tehnyt? niinkuin sitä ei jo tietäis itsestään; siinä äännetään änkytetään p. k. l. m. niinkuin mykät, aapista ei enää olekaan." "Oikein ankarastiko siis?" vastasi ystävämme kääntäen puheen toisaanne.
Päivän Sana
Muut Etsivät