Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Tuolla vuoren kukkulalla lyövät ne nytkin kättä toisilleen. OLAVI: Niinkö? Sinne meidän täytyy soutaa, Elina. Myös sinun poskesi ovat punertuneet. ELINA: Eihän... Niin, se on aamurusko, joka jo tunkee ruutujen lävitse. OLAVI: Ja sinun silmäsi kimaltavat niin kummallisesti... Syytätkö siitäkin nousevaa aurinkoa? Onko se aamukastetta, Elina? OLAVI: Onpas. Sinä olet itkenyt, Elina? ELINA: Ei, ei.
Sillä nainen oli Liisa, paljon entistä Liisaa muistuttava, mutta myös toiselta puolen niin paljon siitä eroava kuin eroavat toisistaan kukat, joista toinen on valon ja raittiin ilman puutteesta kuihtunut, toinen vapaasti nauttinut päivän valoa ja aamukastetta.
Sinun tulee Gideonin tavoin levittää taljasi telttasi oven edustalle, jotta saisit selville onko laajan taivaan kannen alla vielä siunausta tuottavaa aamukastetta jälellä vai eikö. Sydämesi ja elämäntyösi tulee olla tämmöinen ihmeellinen Gideonin talja, joka äänettömällä rukouksella levitetään taivas-alle, ja rajattomista avaruuksista olet saava osaksesi tarpeeksi siunausta tuottavaa kastetta!
Mutta sirkkalehtien aika tarvitsee auringon paistetta ja aamukastetta. Sinitaivas ja iloista, raitista ilmaa pitää olla lapsuuden maailmassa, pian unhottuvia kyyneliä, paljo vaihtelua, merkillisiä seikkailuja ja varsinkin pojille välistä virkistävää pauhinaa. Mutta kaikessa tässä onko siinä sitte Jumalaa? Missä siinä on Vapahtajamme?
Mutta minä pelkään, että hän itse on luotu vähemmän puhumaan kuin kuuntelemaan. Ei, Irene ei ollut mikään päivänkukka, joksi Johannes ensin oli häntä kuvitellut. Olisi ollut synti sanoa, että hänellä oli aamukastetta kulmillaan. Kuun kukka hän oli. Kuuttaren hopeakairan olisi pitänyt välkkyä noiden sysimustien suortuvien lomasta. Hän ei ole vielä herännyt ollenkaan, ajatteli Johannes.
Mikä mies te olette, koska näin tulette tänne Restrupiin aamukastetta kanervilta nuolemaan?" "Minä olen tuolta etelästä", vastasi herra, "ja ampuminen on ammattini". "Siitä olen jo nähnyt varman todistuksen. Mutta kenen joukkoa te olette?" "Minä olen sen vieraan herrasväen kyttä, joka on tuossa naapurikartanossa käymässä".
Niistä sai Erkki vastauksen. Mutta illalla, kun Aune huoneessansa seisoi äidin kuvan edessä, kimalteli kuin aamukastetta hänen silmissänsä, ja hänen huulillaan oli hymyä. »Oi äiti, näetkö sinä lapsesi onnen?» Kesäinen päivä paistoi lämpimästi. Ikkuna oli auki ja tien toiselta puolen lehahti tuomien tuoksu.
Silloin näemme kasvoista kasvoihin. Jumalalle olkoon kiitos: Olen liitoss' Kanss' Immanuelini! Hän mun kallihisti osti, Ylös nosti, Kuolemasta kirvoitti. Vaan en taida nyt näin kielin Enkä mielin Oikein kiittää Jumalaa. Sinua siis, oi, Jumalani, Auttajani, Pyhän Hengen tavaraa! Sinua vain, oi, armon Herra, Jonkun verran Armos aamukastetta!
Mutta hän ei nähnytkään huoneessa muita kuin Irenen, Signen serkun, pitkäkasvoisen, parissakymmenissä olevan kaunottaren, joka ujostuneena nousi häntä tervehtimään. Kun Johannes viimeksi oli nähnyt hänet, hän oli käynyt vielä lyhyissä hameissa. Nyt hän oli täysi daami, mutta vielä ikäänkuin pisara luomisen aamukastetta kulmillaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät