United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Portti oli kallellaan, puutarhan polut umpeen sammaltuneet, portaat kasvoivat sieniä ja laituri oli puoleksi vajonnut vesirajaan... Joitakin outoja kesävieraita siellä näkyi kartanolla vilahtelevan, niillä koira, typerä, itsetyytyväinen keskinkertaisuus, joka ei tainnut mitään temppuja edes. Eihän siellä voinut elää... Lähdin pois... Kävitkö entisen isäntäsi haudalla edes? kysyin vielä. Kävin.
Vihdoin viimeinkin vaikenivat sudet ja koska varmasti otaksuimme niiden menneen matkoihinsa, otin Iivana Pakljan rekeen ja niin ajoimme kaupunkiin. Aamulla, kuun jo laskeuttua, tulimme kotiin. Mielikuvitukseni oli niin kiihoitettuna pitkällisestä, harvinaisesta susiseikkailusta, että kotimatkalla olin näkevinäni susia vilahtelevan kaikkialla lumen peittämäin pensaiden muodostamissa haahmoissa.
Hän luuli täten huokeammin voivansa huomata jokaisen äänen ja oli jo todellakin kuulevinansa kaukaisen, ikäänkun etenevän ajopelin ratinan. "Hiljaa, nyt minä näen heidät!" huusi hän vihdoin riemuiten, kun hän kaukana näki liikkuvan esineen vilahtelevan edessään puiden välissä.
Tämän alkulaukauksen vaikutus lienee ollut yhtä nopea kuin odottamaton, sillä hätääntyneitä varjoja näkyi vilahtelevan ikkunaverhojen takana ja tuokion kuluttua oli asunto tyhjä. Mutta joukko ei tyytynyt siihen, se tahtoi saada näkyvän uhrin ivattavakseen tai tuhotakseen. Morsian ulos! Morsian ulos! huudettiin taaskin entistä hurjemmin. 32. H
Näytti siltä, kuin aaltoja vielä tänään kuohuttaisi se pöyristyttävä teko, joka nyt peittyi tuonen helmaan. Verkalleen kuin unissaan astui hän portaalle, syvällä allaan hopeapinta, jonka ylitse näytti säkeniä parvittain vilahtelevan. Silloin näki hän vaalakan naisolennon, joka oli puristanut hameensa reisiensä väliin ja seisoi vedessä polviaan myöten.
Kuinka hyvänsä, yksi asia oli varma: Holman herra oli kuin olikin auttamattomasti menettänyt tuhat-markkasensa, jonka hän suotta aikojaan oli pannut vedossa alttiiksi. Katsellessani ikkunasta, näin valkoista vilahtelevan puutarhasta. Loin katseen herra Soinivaaraan, joka istui pienen pöydän ääressä yhdessä laihan ja hermostuneen henkikirjurin kanssa.
Hän tahtoi tiedustella Antonilta tyttöä, mutta jokin voima pidätti häntä siitä. Lähestyessään herrastaloa näki hän valkean puvun vilahtelevan puutarhassa puitten välissä. Samassa löi Anton hevosia ja noudattaen kunnianhimoa, joka on yhteinen herrasajureille ja vossikoille, ajoi täyttä laukkaa yli sillan ja puutarhan sivutse.
Ainoastaan kun Frits astui ulos vaunusta, luuli hän näkevänsä jotain keltaista vilahtelevan edessään. Hän katsoi tarkemmin, ja mikä ilo! Sehän oli keltahousuinen Kalle! »Kalle Witt, pysähdy!» huusi Frits. »Olipa erinomainen asia, että tapasin sinut.» »No, älä ihmeessä, sinäkö se olet?» sanoi Kalle. »Minä luulin sinun olevan ukkojen kanssa matkalla Belgiaan.»
Paul näki huoneen liikkuvan ja välkkyvän, hän näki olentojen vilahtelevan ja taas katoavan. Hän ei uskonut silmiään, hän kosketti otsaansa. Hänen ohimonsa tykyttivät, poskensa hehkuivat, hän tahtoi vastustaa tätä petollisen mielikuvituksensa ilveilyä, mutta hänen kielensä kieltäytyi tottelemasta.