United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä näimme ensimmäisen kerran uiskentelemassa vihreitä ruohotukkoja, jotka olivat ihan äskettäin irtaantuneet maasta, mikä kaikki pani uskomaan, että oltiin lähellä jotakin saarta, mutta ei mannerta. Amiraali oli samaa mieltä ja lausui perusteeksi: »Koska arvelen manteren olevan kauempana.» MAANANTAINA SYYSKUUN 17. P
Minkätähden emme loppuun kuluneen elämän ohella, jommoinen porvariskuninkaan elämä oli, kukoistavan kesän ohella, jommoinen Ester Larssonin elämä oli, myös viipyisi muutamia iloisia hetkiä Kustaa III:n perhosajeluakin katsellen, miksi emme tarkastaisi lukiolaisen tulevaisuudentoiveita ja Eriika Lindelian vihreitä sirkkalehtiä?
Voimia säästääkseen kulkivat he aseettomina, milloin aivan alasti, milloin kantaen kädessään vihreitä oksia tai kukkaköynnöksiin kiedottuina, nuorina, kauniina ja elämää uhkuvina aamuauringon valossa. Heidän voimakkaat ruumiinsa välkkyivät öljystä. Kaunismuotoisina kuin marmorikuvat ihastuttivat he kaikkia, jotka ihailivat kauniita muotoja.
Hän oli terottanut Rigon mieleen, ettei saisi päästää vanhuksia puutarhaan. Tahtoi olla siellä yksin työssä. Kun oli laskettu rantaan ja Adelsvärd nousi vihreitä marmorirappusia myöten, haki Rigo silmillään jotakin gondoolista: "Missä on herran maalaustarpeet?..." Satuin unohtamaan! kuului lyhyt vastaus. Silloin Rigo poistui viheltäen vanhusten luo. Adelsvärd oli puutarhassa yksin.
Lähteemme eivät koskaan jäädy, jotta ne saisivat juoda, ja niissä kasvaa myös useita, alati tuoreita, vihreitä ruohoja, joista moni eläin saa elatuksensa. Niin lempeäksi ja hyväksi Jumala osoittautuu kovanakin vuodenaikana». Oikein kylminä myrskypäivinä Mertsi sirotteli kaikenlaisia kokoamiansa siemenjyväsiä luolan edustalle.
Tosin eivät vuorien metsiköt enää ole yhtä tiheät kuin ennen, mutta vieläkin on laaksoja, joissa kirveeniskut eivät ole milloinkaan kaikuneet, noita vihreitä viidakkoja harventaen, ja huippuja, joiden viidakkojen peittämää lunta auringon säteet eivät vielä ole jaksaneet suuteloillaan sulattaa.»
Vieraat kävivät vähitellen sisään ja kokoontuivat suureen saliin, joka oli ruokahuoneen vieressä, jonne kaksoisovet olivat auki. Näki taistelukentän edessään. Suuret katetut pöydät loistivat koskemattomassa viattomuudessaan. Kukat tuoksuivat suurissa vaasseissa; lasia kimalteli lukematon joukko, valkeita ja vihreitä, leveitä ja kapeita. Takimmaisesta nurkasta hohti hopeisia viininjäähdyttäjiä.
Helena, katso, kuinka kaunis se on tuo vainio tuolla, kuin tuuli liikuttelee vihreitä tähkiä. Mikä vainio? Helena ei sitä nähnyt. Tuo pieni tuolla puistossa, onko se vainio? Se sana herätti hänen mielessään aivan toisen kuvan. Hänen kotimaassansa aaltoili nyt nisuvainio niin laveana, kuin silmä kantoi, ja tuuli toi omituista tuoksua, joka samalla kiihotti ja nukutti.
Valkoisilla lakanoilla verhottu laipio hohti kuin nuoren, yöllä sataneen lumen peittämät katot aamun vaietessa. Seiniä verhosi kauttaaltaan sama valkea vaippa, mutta seinälakanoilla someili siellä täällä pieniä köynnösseppeleitä ja vihreitä katajaruusukkeita, jotka kohosivat kuin nuori, vihanta elämä puhtaanvalkealta pohjalta. Tanssi taukosi hetkiseksi.
Milloin on vapautuksen hetki koittava! Aivan, niiden päällä liiteli nopeassa tahdissa suuri joukko pieniä, ihan pieniä kirjasia, kimmeltävän vihreitä kuin loistomadot, ainoastaan vähän lukin verkkoa muassa, mikä herneen muodossa pyörähteli ympärinsä.