United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Abraham Achrenius*, synt. Sen jälkeen kuin hän oli kääntynyt silloin leviävään pietismiin, liikkui hänen runoilunsa yksinomaisesti hengellisellä alalla; polttipa hän kerran uskonvimmassaan koko vihon vielä painamattomia maallisia runoelmiaan.
Entistä tukahuttavammalta tuntui sitte yksinäisyydessä, entistä enemmän ahdisti mieltä, kun toisten seurassa oli iloisuutta teeskennellyt. Mutta vaikka tuon tiesi, mitä apua siitä oli? Eihän hän kuitenkaan rohjennut olla toisenlainen. Hänessä oli kerrassaan raukkamaista mukautumistarvetta. Herättää huomiota, saada vastustusta, ehkä joutua ivan alaiseksi, se oli sitä vihon viimeistä.
Ja millä se sitten kouluja ja rautateitä laittaisi? RISTO. Tosiaankin! Kun minä en ole tullut tuota ajatelleeksi. Sinä et ole mikään tyhmä mies, sinä, Toppo. TOPPO. Mutta herrat sen sijaan! Juovat kalliita ulkomaan juomia, käyvät ulkomaan verassa, ruoat, huonekalut ja vihon viimeisetkin tarpeettomat tarpeet, kaikki vaan pitää ulkomailta tuotaman. Eikö tämä rasita maata?
Mutta jo minä niille saarnan luin tässä kun kävin henkirahaa maksamassa. Sanoin, että kauluksenkohan otatte hameestani ensi vuonna vai kuoninginko. Taikka luuletteko rahapennin saavanne, kun nyt vihon viimeisen kiskotte. Minun niin kaiveli sydäntäni, kun täytyi ainoa hyvä vaatekertani myödä sen henkirahan tähden.» »Se, näet, oli miehesi silloin Oulun rautatiellä?»
Mutta suureksi harmikseni Shvabrin, muutoin aina kohtelias, arveli, ettei laulustani ole mihinkään. Samassa otti hän kädestäni vihon ja rupesi armottomasti ivaamaan mitä katkerimmalla tavalla jok'ainoata värssyä. Minä sieppasin vihkoni pois hänen kädestään ja sanoin, ett'en enää elämäpäivänäni näytä hänelle runojani. Shvabrin naurahti. "Saa nähdä", sanoi hän, "pidätkös sanasi.
Olipa onneksenne ettei tässä pensaassa ole ohtakkeita, muuten kyllä olisitte saaneet pahuutenne kostetuksi." "Ohdakkeita?" sanoi hän ja katseli vihkoa miettien. "Niin todellakin, ei ainoatakaan piikkiä. En tietänyt semmoisia ruusuja olevankaan. Tässä siis sananlasku tekee poikkeuksen." Kumarruksetta, kohteliaista sanaa sanomatta, kurotti hän vihon Herminalle sanoen: "Ottakaa!" "Kiitos!"
Siitä oli jo ilmestynyt useampia painoksia silloin, ja kun sen seitsemäs painos v. 1900 ilmestyi täynnä mitä hienoimpia kuvia, syntyi siitä kallis, komea loistoteos, jonka Herman Grimm oli määrännyt minullekin annettavaksi, sillä kustantaja lähetti säännöllisesti minulle tänne Suomeen vihon toisensa jälkeen. Herman Grimm oli muuten aivan ruhtinaallisen antelias.
Mooses lähti niitä hakemaan ja kohta toi sylinsä täyden valkeita, pehmeitä, mustavillaisia lammasnahkoja ja äiti toi samassa kainaloisen vihon harmaita valmiiksi kerrattuja villalankoja. Jumalalle kiitos! Kuka olisi onnellisempi tällä hetkellä kuin minä! Mutta minun täytyy päästä tänä päivänä, ihan nyt viemään näitä tavaroita Tepastoon.
Kesäinen päivä paistaa, virran pyörteet välkähtävät silmissä. Kikan punainen naama nauraa, hän näyttää onnelliselta, hän saa ison vihon syreeninkukkia rintaansa. Kaikki sujuu erinomaisesti, hän kävelee daamiensa ympäröimänä, katselee vuorotellen kuhunkin heistä, bonjourin helmat näkyvät lyhyen palttoon alta. Nyt hän tulee Muttisen luo, joka tosiaan ällistyy naisten paljoutta.
Se oli muuan laulu, jonka alkusanat kuuluivat: Niityllä kasvoi orvokki, Huomaamatonna kauniisti; Kaunis olj orvonkukka. Tyttö riemuitsi; mutta vanhus kävi vakavin silmin kaikki lehdet läpi; sitte hän nousi tuoliltaan, meni ääneti nuottikaappinsa luo ja asetti vihon varovasti Bachin ja Händelin keskelle.