United States or Cyprus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Bonjourin alta näkyvät häneltä samettiliivit, loistavan sinertävät ja punertavilla napeilla varustetut: heh, kun pitää visusti kiinni kaksi bonjourin ylänappia, ja nuoraksi rypistyneen taiteilijankravatin niin levällään kuin mahdollista, ei tarvitse surra paidasta, jonka ei sovi näkyä, peijakkaan, sillä Kikan vaatekasasta, parturintuvan nurkasta, ei löytynyt puhdasta paitaa.
»Mikä se on, mitä se on?» huutavat naiset nähdessään Kikan ja Muttisen piilottelevan kuvitettua kirjaa. »Ei mitään, kuvaraamattu vain», sanoo Muttinen. »Kuvaraamattu, mainiota!» huudahtaa Kikka ja taputtaa käsiään. »Mikä vitsi ... pis ... bis Muttinen! Entä tuo ranskalainen kirja? Kuinka siinä tuo sana ... tuo femme luetaankaan suomeksi?» »Luetaan vam», sanoo Muttisen Aapeli.
Ainakin yksi heistä meni tiedottomaksi, kun Kikka hypnotisoi häntä, katsoen oikein lujasti hänen silmiinsä, ja makasi sitten tiedottomana toista päivää; tämä oli postineiti, kyllä jo ikäihminen, mutta intelligentti. Kaikki he puhuivat Kikan kanssa runoudesta, tuoden tullessaan hänelle paitsi voipullia ja kermaa kahvia varten silloin tällöin mantelileivoksiakin, jopa illoin munia ja makkaraa.
Eikä ymmärtänyt, kun Kikka vastasi vitsillä hänelle, että pienestä tehdään suuri Shakespeare, vaan haukkui, ettei Kikalla ollut tarjolla konjakkia täällä salongissaan. Se tuollaisille konjakkia, naisille paremmillekaan: palvelevathan ne muutenkin miestä. Ja lopuksi se ryösti ja joi Kikan hajuvedet. Mutta Kikka unohti mielellään nämä pahat, sillä hän oli onnellinen, kun oli uskaltanut.
»Hm, viljaa, hiljaa, liljaa, niljaa», mutisee Aapeli. »Niin, ei löydy muita riimejä. Mutta ehkäpä te vakavammasta... Tässä on sellainen: Oli minunkin syömeni kerran hellä ja hyvä, ja henkeni herkkä ja...» Muttinen kuuntelee kauan. Siinä hän ajattelee, että Kikan ääni tuntuu levottomalta; ja eiväthän nämä runot ole sen huonompia kuin muidenkaan. Mitäs, jos auttaisi häntä esille?
Siitä se oli alkanut tämä mainio elämä, että hän uskalsi viimein iskeä. Naiseen! Tosin se oli ainoastaan eräs kaupungin etukylän Mesopotamian nainen, kylän, jonka kaikki väki oli retkuja. Mutta se oli ennen ollut emäntä, ja pulska se oli, niin iso, että sanoi Kikan ylettävän hänelle kainaloon.
Mutta, ottaako se Muttinen ne hänen runonsa, painattaakseen tai edes levittääkseen? Se ajatus nostaa Kikan paikaltaan; sen mietteen herättämänä hän käy levottomasti edestakaisin parturinsalongissa, nyppien pois karvoja sieraimistaan. Muttinenhan on rikas, se peijakas! Kyllä hän voisi sen tehdä, auttaa Kikkaa. Kikka ei vaatisi paljoa, kun hän nyt vain pääsisi julkisuudessakin alkuun.
Kesäinen päivä paistaa, virran pyörteet välkähtävät silmissä. Kikan punainen naama nauraa, hän näyttää onnelliselta, hän saa ison vihon syreeninkukkia rintaansa. Kaikki sujuu erinomaisesti, hän kävelee daamiensa ympäröimänä, katselee vuorotellen kuhunkin heistä, bonjourin helmat näkyvät lyhyen palttoon alta. Nyt hän tulee Muttisen luo, joka tosiaan ällistyy naisten paljoutta.
Mutta runoistahan ei yksinomaan johdu, että Kikan yllä on vihertävä bonjouri ja kaulassa taiteilijanliina, joskin hän mielellään esiintyi taiteilijana, varsinkin nyt, oltuaan täältä poissa. Ei; vaikkapa Kikka uskookin arvokkaan ulkoasun ja sulavan käytöksen vaikuttavan Muttiseen tällaisissa asioissa, hänellä on toisiakin syitä olla näin »comme il faut», Ton Juan.
Mutta kun Kikka oli sillä tavoin ajanut partoja, oli joku pelkuri kundi ärsyttänyt Kikan isännän häntä siitä haukkumaan. Silloin oli Kikka suuttunut, ja se olikin pelkäksi hyväksi.