United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Käkriäinen muutti Putkinotkon mökkiin, kun Muttinen oli sen korjauttanut; sellaisen vaivan näki Käkriäinen, syksyn ensimmäisillä lumilla, vetäen perässään hevoskaakkia, jonka reessä olivat kuormana akka, lapset ja perunasäkki, ja viimeiseksi käveli lehmä. Eikä siitä mudanvedosta Muttisen puutarhaan tullut ensimmäisenä talvena mitään, tuosta kolmen päivän possakasta.
Mutta kun kaupungin pieni porvarikaarti sai jyrkällä käytöksellä vaaran vältetyksi, niin kelpasi Muttisen myhäillä; hän tarjosi Bongmanille, urhoista uljaimmalle, oikeaa vanhaa malaga-viiniä, pyöritteli silmiään, joihin tulivat vedet, ja sanoi: »Sinä olet kunnon mies... Hyvä mies... Olet patriootti.» Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä.
Hänet tuotiin juuri Muttisen eteen, mies peittää silmänsä kämmenellään, sillä lakki oli pudonnut tai paiskattu hänen päästään; luulee, että hänet ammuttaisiin heti. Sitten hän vilkaisee kätensä takaa, ja kun näkee, etteivät vartijat nosta pyssyjään, välkähtävät hänen sinertävät silmänsä kuin ilveksen, ja aistillinen suu vetäytyy hymyyn.
Yötuuli puhaltaa välistä, ja kuusissa käy silloin huokaus, joka tuntuu Muttisesta milloin surunvoittoiselta, milloin niin synkältä, kuin se uhkaisi jollakin hirveällä, haastaisi ikäänkuin jostakin kostosta; ainoastaan joskus soi tuuli hiukan iloisemmasti, riippuen Muttisen omista mielialoista. Mistä tuo iloinen vivahdus?
Sillä hänen pitäisi nyt, kuten sanottu, rakentaa tuohon kiviaitaa, rustata: korkea muuri kivistä Muttisen puutarhan ympärille, aluksi sen yhteen reunaan. Vyöryttää yhä möhkäleitä tuolta louhesta. Isäntänsä, mokoman herra Muttisen, viinimarjapensaiden suojaksi, ja omenapuiden, jotka ovat kaikki kuolleet, syistä sellaisista, että Käkriäinen ne tietää, heh, heh. Siinä ne nyt törröttävät mustina.
Ne olivat kasvaneet sievoisen töllin korkuisiksi; oksat olivat pystyt ja suorat kuin monihaaraisen kynttilänjalan haarut: kestäisivät mainiosti muhkeain omenain kuormaa. Ja kukkia ne olivat täynnä. Puut paistoivat yhtenä valkeana tukkuna Muttisen silmiä huikaisten! Ampiaisia pörisi niissä kaiken kevättä. Yhdessäkin puussa oli yksinään kolmetuhatta ja seitsemänkymmentä kukkaa, luki Aapeli kerran.
Kun Muttinen oleksii huvilassaan, sanoo Käkriäinen lapsukaisilleen: »Kas niin, lapset ovat kesällä iloisia, huudelkaapa vain että: huih.» Ja hän on mennyt huvilaan Muttisen puheille silloin, kun siellä on oikein herrasvieraita, kaikkein pahimmissa ryysyissään, vaikka onhan hänellä nykyään oikeita ryysyjä, ja haisee siellä oikein, kukkien joukkoon.
Hän törmää kuistille alasti ja nauraa tyytyväisenä Muttisen vuokraajan eukolle, joka katselee häneen ällistellen aidan takaa. Tervettä ja reipasta maalaiselämää! Sitten hän juoksee pihalta rinnettä alas lahdelle. Hän hyppää heti järveen uimapaikalta, jonka hän on edellisenä iltana valinnut. Porskis! panee vesi, ruiskahtaa korkealle ilmaan.
Ei ajelemaan talvipakkasella enää jäniksiä, no, eihän niillä nyt enää olekaan ollut omenapuita syötävinä; sillä Muttisen kiusaksi antoi Käkriäinen lampaittensa jyrsiä puita entistä enemmän, ja sitten hän keksi niille vielä toisenkin hävityskeinon, kunnes pakkanen ne lopulta tappoi: kun näet Muttinen kerran ryhtyi omenapuitaan lannoittamaan, oli Käkriäinen saanut hänet tekemään sen tuoreella lehmänlannalla, ja siksi uskoi Käkriäinen puiden tulleen matoja täyteen.
Kovathan ne tosin eivät olleet; olivatpa yhtä lauhkeat kuin entisetkin, ne suullisesti sovitut; mutta näissä olivat määräykset puutarhan vaalimisesta ja tämän kiviaidan teosta ynnä metsän ja mökin hoidosta sekä muusta aivan selvinä ja tarkkoina parakraahveina. Jopa viinanpoltostakin, sellainen, ettei Käkriäinen saisi tehdä sitä muuten kuin Muttisen tietämättä. Mitähän se sillä tarkoitti?