United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten hän ei nähnyt Woldemaria kokonaiseen viikkoon. Ei kokonaiseen viikkoon! Sunnuntaina pääsiäisen jälkeen hän ei voinut muuta ajatella kuin sitä kummaa. Kertausta heillä oli historiassa maanantaina ja kuudesta asti hän oli istunut kirja kädessä. Ei tahtonut oppia mitään, sillä mieli oli niin hajaantunut, taikka oikeammin, se kääntyi väkisen aina Woldemariin. Kello oli jo noin kahdentoista seuduissa; isällä oli vieraita, viini-karahviini oli viety sisään. Kaksi herraa kertoi Miina siellä olevan, Vaajasalon Sassa herra ja vallesmanni Dahlgren Kiuruvedeltä.
"Kyllä minä tiedän heidän asiansa", vastasi Sandels laskien kätensä otsallensa. "Vihollinen ei sen saaren asukkaille anna päivänkään rauhaa. Tuokaa miehet tänne". Näiden molempain Vaajasalon ukkojen, jotka asuivat lähellä Vihtakantaa, oli onnistunut eräänä yönä päästä saarelta.
He hieroivat taas, että punkat jytisivät. Miina huohatti sisään. »Pappanne kutsuu. Siellä on Sassa herra. Taitaa hakea teitä ajelemaan.» »En minä tule. Sano papalle, että minä en tule.» Hanna palasi takaisin muuripadan luo ja päätti jäädä tupaan, siksi kuin Vaajasalon herra lähtisi pois.
"Että niitä voipi olla semmoisia, jotka eivät usko!" siitä tärkeästä asiasta keskusteltiin koko loppumatka, ja päätettiin se ongelma esittää piispan, ratkaistavaksi. "Hän sen kuitenkin osaa selittää paremmin kuin kukaan muu." Vihdoin tultiin Vaajasalon rannalle jään reunaan. Sain siinä murtaa jäätä ja tehdä jos jotakin, ennenkuin sain matkatoverini maihin.
Kun Venäläiset sattuivat näkemään muita Vaajasalon kalastajia liikkeillä, ajoivat he heitä takaa saarelta saarelle, ottivat heiltä heidän saaliinsa ja pitelivät useinkin heitä sangen pahasti. Toisin oli Antti Tikkasen laita. Häntä ei milloinkaan keskeytetty työssänsä, tekipä hän sitä sitte vaikka keskipäivällä venäläisten parkassien ja tykkiveneitten miehistöjen nenän edessä.
Luutnantti Fieandt oli jo tuntenut urhean partiomiehen, Erkki Ollikaisen. Lukemattomien vastusten ja kärsimisien perästä oli hän vihdoin päässyt Karhunsalmelle asti. Iltaa ennen kuin suomalainen joukko astui maalle Vaajasaloon joutui hän odottamatta, kun hän jo rupesi epäilemään Katrin löytämistä, kuulemaan kahden Vaajasalon ukon keskustelua.
Mutta hän malttoi mielensä, rypisti otsaansa ainoastaan, puri hammasta ja aukaisi suunsa vaan silloin, kun lyhyt vastaus johonkin suoraan kysymykseen oli välttämätön. Matka oli pitkä ja kiusallinen. Keveämmin hän hengitti, kun vihdoinkin hevonen pysähtyi Vaajasalon pihalla paraatiportaiden eteen. Sassa hääri hänen ympärillään, auttoi häntä reestä ja otti etehisessä päällysvaatteet huostaansa.
Mutta hän oli myös ajanut pakoon venäläisen vartion sieltä ja hävittänyt kasakkojen tekemän matalan etuvarustuksen. Tomuisena ja hiestyneenä astui kenraali tupaan, mutta ei hän ehtinyt monasti kääntyä ennenkuin ajutantti, vänrikki Fahlstedt astui sisälle ja kertoi, että kaksi kunnianarvoista, harmaapäistä miestä Vaajasalon saarelta pyysivät puhutella kenraalia.
"Sinä olet oikeassa, Erkki Ollikainen", lausui eräs vanha Vaajasalon mies, joka oli tullut Fieandtille oppaaksi. "Minä olen syntynyt Vihtakankaalla ja tunnen jokaisen kiven ja pensaan siellä. Minun neuvoni on sentähden että luutnantti jättää hyökkäyksensä huomen aamuun.
Iloiten siitä, että he pääsivät vapaiksi Venäläisten ikeestä, menivät Vaajasalon ukot ulos, mutta jäivät kuitenkin Toivolaan, kosk'eivät he uskaltaneet yksin palata kotosaareensa, jonka metsien takaa he selvästi saattoivat nähdä punertavia valoja siellä ja täällä todistamassa murhapolttajien taas olevan täydessä työssä.