United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suorin vaatteen puolkuntoisen, Lippulakin korvilleni, Ukkovaarin turkkiruoju Perintöni vainajalta Kurpposkengät rikkinäiset, Olkitukko pohjallansa. Jopa aukaisen ma uksen, Josta huuru talviöinen Tulvii huoneen perään asti, Kuin on valkee lammaslauma. Siunasin ja suljin uksen; Heittäiden Jumalallani Aloin käydä talviyössä Räiskyvässä pakkasessa, Jommoista vaan harvoin muistan.
Aleksin suloinen, onnellinen katse täytti nyt hänen sielunsa sanomattomalla autuudella, joka lämmitti hänen sydämensä, hänen vaeltaessaan ilman tarkempaa päämaalia eteenpäin kylmässä talviyössä. Hetken kuluttua huomasi hän, että hän oli kaukana ihmisasunnoista, autiolla maantiellä.
Kammioihin hiipinyt on kansa, seinäin, ovien ja salpain taaksi. Puiston puutkin torkkuu seisaallansa, nukkua kuin aikois ainiaaksi. Ketään kanssani ei kuulemassa, kuinka soipi hiljaisuuden taika: talviyössä kuulaan korkeassa yhtyy iankaikkisuus ja aika. Tääll' ei elämähän sido mikään, kuolo on kuin ystävä ja veli, tääll' ei mitään tehdä ihmisikään, yhtäkaikki, kuoli taikka eli.
Sen ympärillä ja alapuolella ja yläpuolella olivat tähdet, joita ei mikään tiede voi lukea; mutta yhtä vaikeat lukea ovat ne ajatukset, halut, toiveet, jotka lyhyemmässä ajassa kuin talviyössä voivat kulkea ihmissielun äärettömän syvyyden läpi. Götiläiseltä haudalta Kenelm katseli hautausmaan yli, hakien silmillään lapsen hautaa, jota Lilyn hurskas huolen-pito oli kukilla kaunistanut.
Salaperäisenä niinkuin aave talviyössä uinuu öinen katu kuin ois elämä vain hullu haave, sairaan mielihoure, lasten satu. Kerran, kerran yli vaikenevain kattoin vaipuu iäisyyden korkeudesta kuolon yö, viime kerran kaikki valtasuonet lyö, täyttyy heikon sukukunnan suuri kaipuu. Kerran kylmät, tylyt tähdet nousee vuotain verta yli kaiken katoamaan tuomitun.
Ja kun hän siinä kulki pimeässä talviyössä tähtien tuikkiessa avaruudessa ja ihmisten nukkuessa äänettömissä taloissa, joissa ainoastaan kärsimys ja paheet valvoivat, levisi alakuloinen hymy hänen kasvoilleen, |a hänestä tuntui, kuin olisi hän kuullut ihmeellistä, iäistä sävelhuminaa, säveleitä, täynnä elämän vihlovia epäsointuja ja suurten tuskien suloisuutta...