United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Katso, kuinka talvisen pakkasaamun kirkastuessa, kun öinen taivaanranta jo kellastuu ja näkymätön koitar viskaa valkoset säteensä korkealle taivaan laelle, Tapion sinipiiat ja ilman immet, jätettyään metsät ja pilvien pihat, sen kaupunkilaisen talon ympärillä leikkiä lyövät!
Kun itäinen taivaanranta vihdoin alkoi vaaleta, saavuin laajan, kulovalkean autioksi polttaman ahon reunaan, joka pohjoispuolella näytti rajoittuvan korkeaan hongikkoon. Sieltä olin kuulevinani ikäänkuin kukon kiekumista. Kuljettuani vielä noin puoli tuntia eteenpäin näin metsän päällä kiemurtelevan pari savupatsasta. Kohta sen jälkeen keksivät silmäni hongikon rinteessä kaksi taloa.
Käsitän niin hyvin, kuinka hän voi tuntikaudet vaeltaa tällä lailla edes ja takaisin ja kuvitella olevansa koko maailman keskipisteenä. Enköhän voisi minäkin sulautua ja tottua tähän lopuksi ikääni? Onhan se kaunis se Suomi, ja sen taivaanranta herättää niin vienoja ja puhtaita tunteita. Mutta ne ovat niin laimeita, niin heikkoja.
Kuta korkeammalle tämä vuorelaishenki johdattaa meidät, sitä laajemmaksi avartuu näköpiiri ympärillämme ja me näemme yhä suurempia maailmankaikkeuden renkaita. »Silmä on ensimmäinen kehä», hän sanoo, »taivaanranta, jonka se muodostaa, on toinen; ja kautta koko luonnon toistuu tämä peruskuvio lakkaamatta. Se on maailman salakirjoituksen korkein tunnusmerkki.
Hän kävi polvilleen, pesi kätensä ja jalkansa erämaan mullalla, paljasti sitten miekkansa, kaivaakseen sillä oman hautansa. Tuskin oli hän pistänyt terää hietaan ennenkuin hänestä tuntui niinkuin rajuilma olis asettunut. Taivaanranta valistui hohteesta, lauhkeammasta kuin aamuruskon, ja aukeni verkalleen kuin teltin esirippu. Oliko se uusi kangastus? Kukapa saattanee sanoa?
Alinomaa näytti hänestä niinkuin taivaanranta aukenisi ja erämaa antaisi hänelle hänen odotetun isäntänsä jälleen. Turha toivo! Yö levisi maan ylitse eikä Abdallah kuulunutkaan. Kultalehti. Kun oli ennätetty kappale matkaa erämaahan, katseli muukalainen ympärilleen, nähdäkseen olivatko he yksinään, ja siirti kätensä vyölle, josta pistoolinperä kiilsi.
Kosteat yön sumut olivat vielä paikoillaan, vaikka uusi aamu jo sieltä täältä alkoi niitä heikosti hajotella. Hetki hetkeltä valkeni taivaanranta yhä enemmän; sen liekitsevä puna kultasi luontoa yhä laajemmalti. Valon ja pimeyden sillä lailla taistellessa istui Elina suurella kivellä kellarin suulla, lapset hänen vieressänsä. Vuorokausi oli kulunut siitä, kun hän jäi yksin.
Kulkukauppias, kulkien kylään päin, oli raskasta selkäkuormaansa kantaen juuri nousemassa jyrkkää rantamäkeä, jonka takaa ei näkynyt vielä kuin sileä taivaanranta. Hiki päässä hän oli ponnistanut jo puoliväliin, kun äkkiä kuuli räminän hänkin ja katsahti ylös mäelle. Siellä tuotiin Vaanikkalan isännän vastaostettua niittokonetta rantapellolle.
Pohjoinen taivaanranta alkoi käydä sekeesen illempana ja haavan lehtikään ei liikahtanut, niin tyyni oli nyt. "Lähdetään jo kotiin, nyt on niin kylmä", sanoi Mari. Kotiin he lähtivätkin ja sinne tultuansa virittivät he valkean takkaan ja lämmittivät kohmettuneita käsiänsä. Illallisen syötyänsä panivat he huolettomina maata ja pian nukkuivat he levolliseen uneen.
Riihien puintikin loppui vasta lokakuun lopulla, ennen se oli loppunut syyskuussa. Marjasäilykkeitä oli nyt vain kolmessa tynnyrissä, kun ennen oli ollut seitsemässä. Oli kuin taivaanranta olisi ruvennut hämärtymään pilveen.