United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muutamana syyskuun aamuna vaelsi Nurmeksen pitäjässä kaksi miestä maantietä eteenpäin. Toinen näistä oli elänyt jo ohi parhaan miehuutensa ijän. Tummansinertävä sarkatakki ja samankarvaiset housut olivat hänen pukunansa. Päässä oli kupera, musta huopahattu, kädessä vankka keppi ulkomaan puusta; kepin ylipäätä koristi hopeahulkki, jossa oli luettavana omistajan nimikirjaimet P. H.
Hanskuri kääntyi sinnepäin ja näki aivan vieressänsä vanhan miehen, jolla oli pitkä, valkea parta. Kirkkaista, lempeistä silmistä sekä ylimalkaan kasvoin laupiaasta näöstä oli Simon helppo tuntea tämä mies Karthausilais-munkiksi, Klemetti-isäksi, vaikka hän ei ollut enää munkinpuvussa, vaan sarkatakki yllään, Vuorelais-lakki päässä.
Ompa vainen niinki, Verkavästi, sarkatakki, Ompa vainen niinki, Palttinapaita, pumpulihuivi, Ompa vainen niinki, Leikkatukka, liippahattu, Ompa vainen niinki j. n. e. Suru tuli Suomen maalle, Ai, ai Suomen maalle, Suru tuli Suomen poikasille, Ai, ai poikasille, Itku pitkä piikasille, Ai, ai piikasille, Mure musta vanhemmille, Ai, ai vanhemmille j. n. e.
»Ei maata alemmaksi, kuolemata ei pahempaa!» kaks susta sivakkata, kaks sompasauvaa, harmaa sarkatakki ne lehahti ja törmäll' lumi tuiski, kun tuli, kallellansa puuhkalakki ja kaulass' suuri siniharmaa liina, mi siiven tavoin olkapäillä huiski, kuin nuoli Hannu poikain joukkoon jäälle, Hans Vilhelm Pouttu, koulun Catilina.
Tämän toimeliaisuuden ja riippumattomuuden merkkejä saattoi nähdä itse kaupungistakin ja sen sisällisestä ja ulkonaisesta elämästä. Olot olivat tosin yksinkertaiset, talo oli koristelematon puutalo ja takki oli karkea sarkatakki, vaan kaikki oli tukevata ja varmaa, käytettävää kalua.
Huomattava on, että tämän nuoren aatelismiehen avomielinen ja reipas käytös sillä kahden penikulman taipalella, jonka hän ja Sarkatakki olivat yhdessä kulkeneet Istvania hakeakseen, melkoisesti oli lähentänyt heitä toisiinsa, samalla kuin "vahvan majurin" nimi ja muistot ynnä luolassa sattunut tapaus olivat olleet omansa herättämään ystävällisiä tunteita vanhan sissin ja hänen entisen rakkaan päällikkönsä pojan välillä.
Sarkatakki veti partaisen suunsa nauruntapaiseen vireeseen. Hui hai, teidän armonne! sanoi hän. Tämä nauriinkuori, joka riittää vanhalle kivekkäälle ja joka aina on hiukan lämpimämpi kuin karhunsammal metsässä, on kenties pienin Perttilän maalla oleva torppa.
Sitten oli vähän matkaa näreikköä. Tie kääntyy siitä metsään, ja kun se jälleen pääsee aukealle, tulee se kuusikkomäki, jolta näkyy Vuorela, kaukaa vielä, mutta ihan selvästi. Tuossa on se kuusikkomäki! Kerran oli Heikki ottanut ohjakset isän kädestä ja kiiruhtanut valakkaa kotiin. Isällä oli silloin ollut musta sarkatakki yllään ja vilttihattu. Silloin oli ilta niinkuin nytkin.
Mitä voi viskaalilla olla tekemistä noiden laista piittaamattomien seikkailijain kanssa? Sarkatakki iski silmää. Sanonpa teidän armollenne erään asian, vastasi hän. Kun kuningas on rahapulassa, tekee hän rahaa hopeasta, ja siihen hänellä on varoja. Kun Görtz oli rahapulassa, teki hän hopeatalareja kuparista; siihen hänellä oli varoja.
Ja kun hän istahti rekeen, sanoi hän kyytimiehelle: Saat juomarahoja, aja! Viimeisessä kievarissa isäntä, pitkä mies, avojaloin ja sarkatakki vähän yöpuvun peitteenä, tuli ja katsoi Esteriä yhdellä silmällään. »Taitaa olla hengenkiireellinen asia? sanoi hän. »Ei kuulu kehenkään!» vastasi ynseästi Esteri, joka luuli että isäntä ivaa tekee. »Valjastakaa vain pian hevonen.»