United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli noin kolme päivää rovastin hautajaisista, siis sunnuntai-ilta, kun juuri maatapanon aikana astui Vierimän pirttiin eräs vähämielisenä pidetty vanha leskinainen, nimeltä Saara Sulkava. Ensimmäiseksi sanoikseen alkoi hän puhua tuosta meille tapahtuneesta onnettomuudesta. Se oli kaikkein mielestä merkillistä, kun hän kertoi juuri tulevansa kaupungista, johon hän sanoi menneensä tuorstaina.
Hän ei tiennyt ei kerrassaan mitään sanoikseen. »Te olette alakuloinen. Onko huolenne lastanne Elsaa?» kysyi Nikkilä. »Minä en ole huolissani hänen tähtensä. Minä uskon, että Jumala hänestä huolen pitää.» »Teitä ei enää peloita nuot kamalat kuvat, joita on silmäimme edessä: sortuneita tyttäriämme.» »Ei ollenkaan, sillä minä luotan Jumalaan, että hän varjelee Elsan.»
Hän toimitti minulle istuimen, tupakkaa, kahwia ja melkein ensi sanoikseen waati hän, että jäisin taloon yöksi, "koska", niinkuin hänen sanansa kuuluiwat, "nyt on näinkin myöhäinen ilta". Eihän ollut muuta neuwoa kuin totteleminen, waikka tawallinen ujouteni ja asiani kiireellinen luonto paniwat wastaan; minua oikein häwetti niin altis kohteliaisuus.
Kuinka se teitä kohteli, Enehjelm? kysyn puhelimen ääreen palaten. Hävyttömästi, kuuluu tyyni vastaus. Kun minut käsiraudoissa oli tuotu Oulun poliisikamariin, hyökkäsi Enehjelm sinne heti minua kuulustelemaan. "Jaha, vai tässä se nyt on se suuri roisto, jota me niin kauan olemme etsineet!" huusi hän ensi sanoikseen, kun minut näki.
Kun hän toisen päivän iltana avasi silmänsä, näki hän ensimmäiseksi uskollisen maurin, joka istui kyyrysissään maassa vuoteen jalkopäässä ja katseli herkeämättä herraansa. Käärme oli kiertynyt hänen käsivartensa ympärille. "Puuovi", virkkoi prefekti hiljaa ensi sanoikseen, "puuovi on poistettava heti sijaan on pantava marmorimöhkäleet "
Emäntä ei sitä sen enempää ruvennut selittämään, kun tiesi, ettei Nikkilä välitä semmoisesta, vaan meni Viion lesken puheille, hänelle iloansa ilmoittamaan. »No minä sain lehmäni myydyksi», sanoi hän ensimmäisiksi sanoikseen. »Vai nii. No kenelle?» »Arvatkaapas?» »En osaa.» »Ettekö osaa?» kysyi emäntä ja hymyili ja katseli sillä muodolla, että saisipa nähdä osaako arvata. »En, en minä arvaa.»
Ei tarvitse kysyäkään vointianne, sen näkeekin. Niin terveen näköinen», puheli Liisa Viion leskelle heti ensi sanoikseen sisään tullessaan. »Vaan tällä on yhä kosteat silmät. Heitä, Elsa kulta, pois tuo nököttäminen. Ota reipasta mieltä! Eihän maailma ole vielä kokonaan kumossa!» »Emme tässä ole juuri nököttäneet itkusilmin koko aikaa. Olemme nauraneetkin ja pitäneet hauskaa», sanoi Viion leski.
Ja fortmestarin asema oli hyvin pulmallinen. Vasta pitkän ajan kuluttua keksi hän sanoikseen, joille antoi painoa omalla ryhdillään: »Sinun äitisi oli aatelinen!» »Jalosukuinen ja jalosydäminen.» »Niin, vaan ei piikain ja renkien ystävä!» »Piiat ja rengit ovat minulle kertoneet, ettei niin halpaa ollut, jota hän ei kohdellut yhtä ystävällisesti kuin ketä hyvänsä ylhäistä.»
»Vaan Maijupa tarttui minun käteeni, eikä päästänytkään. Ja minun piti istua hänen kuolinhetkenäänkin hänen vieressään, ja vielä viimeisiksi sanoikseen hän oli hokenut että Olavista tulee suuri ja vahva mies.» Nuori mies vaipui mietteisiinsä . »Ja nyt sinä jo olet suuri ja vahva...?» sanoi iltahämy, ikäänkuin viekotellakseen häntä jatkamaan. »Niin, miksei minun sisareni saanut elää?
Sen juurelle tahtoi hän päästä lepäämään. Sanokaa majurille jos hän vielä tänne tulee ja muistaa minua ne terveiseni, että ilolla menen ijankaikkisen rauhan majoihin... Sinne missä ylhäiset ja alhaiset ovat yhdenarvoisia. Ah, siellä on autuasta yhtyä ystävien ja armaiten kanssa, virkkoi hän viimeiseksi sanoikseen ja vaikeni ... vaikeni vaikenemistaan kunnes kuolon hetki löi.