United States or Saint Lucia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja viekas, mailmanviisas kavaluus varsinkin usein punoo paulansa niin hienoiks, että niihin itse puuttuu. Vanha näytelmä. Tämän yöllisen matkustuksen alussa kalvoi Qventin'in sydäntä se katkera tuska, jonka nuorisossa herättävät ero rakastetusta, vieläpä ikuiselta näyttävä ero.
Pantuaan verkkaisin sormin pois pihdit ja viilat ja vasarat isä kurkottaa pöytäpiirongin laitimmaisesta ylälaatikosta rihmakerän. Hän antaa minulle toisen pään punottavaksi ja punoo itse toisesta. »Ei saa päästää!» Mutta minä tietysti päästän, juuri silloin kun rihma on tarpeeksi punottu ja valmis käännettäväksi ja kierrettäväksi.
Jos sattui joku sotkuisempi asia, joita liikealalla ei voi välttää ja joissa ihminen tuntee itsensä ahdistuneeksi ja alakuloiseksi, niin oli Tomin tapa sanoa: »minäpä lähden ajelemaan cabillani, niin keksin jonkun varman keinon.» Ja tässä istuessansa hän harkitsee, miettii ja punnitsee asian pariisilaisten katsellessa tuota matalien pyörien päälle asetetussa, läpinäkyvässä kotelossansa kiitävää miestä, joka alinomaan tiukasti punoo oikeanpuolista poskipartaansa.
Turtiainenkin jo tunsi aseman vaikeuden, mutta yritti kumminkin: »Niin että tämän Partasen talossa ovat aina emännätkin olleet ahosta puimassa... Vaikka tämä Partanenhan se kumminkin enimmäkseen puipi ja vaimoväki vain puistelee ja kääntelee ja punoo kuvon siteitä.» Mutta Partanen oli nyt tuima totuuden ja suoruuden mies.
No, mitä siis arvelet itse? Minä arvelen, että joku, joka kadehtii minun hovissa nauttimaani suosiota ja sinun minua kohtaan osoittamaasi ystävyyttä, punoo salahankkeita minua vastaan, siitä olen aivan varma... Lupaus läänistä on ollut suolaa moneen happamaan silmään... Tiedänhän minä sen!
Te ette ole vielä suonut mulle yhtä muiskua. Miksi teillä on kädet vaipan kätkössä, kuin kapalolapsella? Eihän sovi soturin eikä rakastajan kätkeä käsiään. EGMONT. Aika ajoin, hyvä tyttö, aika ajoin. Kun sotamies seisoo väijyksissä ja mielii ehkä viekkaudella voittaa jotakin viholliselta, silloin hän kutistautuu kokoon, punoo käsivartensa yhteen rynnästensä päälle ja hautoo aikomustaan kypsäksi.
Ja minusta tuntuu, että jos olisin kreikkalainen nainen, jonka kohtalo on suonut rakastaa ja jota rakastetaan, niin itse asestaisin rakastettuni uutta Maratonia, uutta Plataiaa varten. Niin, tämä käsi, joka nyt punoo ruusuja köynnökseen, sitoisi silloin sinulle oliviseppelen!» »Jospa se päivä koittaisi!» Glaukus voihkaisi kiihtyneenä sokean tessalittaren innostuksesta. »Mutta ei!
Vaan rintani tok' riemun, rauhan tuntee: Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa! En näe vaan, mut tunnenkin sen palon, Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon Jok' yli maan ja kansan kuumoittaa. Kuka iloitseepi kukast' auran, Päivän kukasta ken punoo paulan, Vaan on mulle mieluisampi varmaan Kämmekkäinen Maariani armaan.