United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Menin taas kannelle tohtori Pitfergen kanssa, joka kohtasi vauvain kuljettajan. Herraseni, sanoi hän hänelle, kaikki pikkusenne ovat kovaa kärsineet, ja nuo vauvat eivät tulekaan jorisemaan Yhdysvaltioissa.
Minä näin sen etenevän. Katsellessani Elleniä, siellä kun hän seisoi Fabianin ja tämän sisaren keskellä, en epäillyt, että huolellinen hoito, ystävyys ja rakkaus onnistuisi pelastamaan tämän koetellun, kärsimisestä sekaantuneen sielun. Samassa tunsin jonkun ottavan kädestäni kiinni. Minä tunsin tohtori Dean Pitfergen kovat sormet. No, mitä nyt aiotte tehdä? kysyi hän.
Missä on hän tällä hetkellä? Kenties tuo katala on hyljännyt hänen? Miksi ei Elleni voisi olla laivassa? sanoi Corsican ja katsahti minua kasvoihin. Tämä ajatus lensi nyt ensi kerran sieluuni, mutta minä työnsin sen pois. Ei, Elleni ei ollut, ei saattanut olla laivassa. Silloin hän ei olis jäänyt tohtori Pitfergen tutkivan silmän huomaamatta. Ei; hän ei ollut Draken muassa tällä matkalla.
Se oli se jo ennen mainittu pappi, se pieni aina liikehtivä mies, se vehkeellinen jankki, yksi noita pappia, joiden vaikutusmahti on niin iso Uuden Englannin valtioissa. Saarnansa oli jo edeltäkäsin valmis, ja hän tahtoi käyttää tätä hyvää tilaisuutta. Minä katsahdin tohtori Pitfergen puoleen, mutta silmänsä eivät räpähtäneetkään, ja hän näytti haluavan liehtoa saarnaajan tulta.
Tavattuani kapteini Corsicanin, sanoin minä hänelle, että tohtorin mainitsema kummitus ei ollutkaan nähnyt hyväksi näyttäytyä. Tottapa yö ei ollut tarpeeksi pimeäsen kuljeksimisille. Silloin pisti mieleeni, että koko tämä seikka oli vain Pitfergen keksimä pilanteko, jota sai harjoittaa Huhtikuun 1 päivänä, sillä Amerikassa ja Englannissa niinkuin Franskanmaallakin se on tavallista.
Me olimme siirtyneet perän puoleen, eli, kuten Pitfergen oli tapa sanoa: "menneet maalle kävelemään". Yksinämme ja peräpeilin syrjää vasten nojaten seisoimma me siellä ja katselimme tuota ääretöntä merta. Läpitunkevia huuruja, aaltojen roiskeessa tislattuja, nousi aina meihin asti. Pieniä vesikaaria, valonsäteiden taittumisesta syntyneitä, leikitteli meren vaahdossa.
Höyryvene lähti heti menemään, ja matruusia meni keulan puoleen pesemään veripilkkuja kannelta. Sillä välin katselin minä tuota vähäistä, täydellä koneella etenevää venettä. Kääntyessäni toisapäin jupisi tuo pilkallisen näköinen matkakumppalini takanani: Tämäpä matka hyvästi alkaa! Sangen pahasti, vastasin minä. Kenen kanssa minulla on kunnia puhua? Tohtori, Dean Pitfergen kanssa. Viides luku.