United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen kuultuaan katseliwat ukko ja mummo minua jotenkin oudoksuen, mutta kumminkin rupesi mummo heti ruoan laittoon. Ukko oli saanut lammesta kaloja, niitä paistoi mummo takkawalkean hiilillä ja asetti ne mökin ainoalle pienelle pöydälle; leipää, woita ja maitoa tuli lisäksi. Sitte kehoitettiin minua syömään, eikä minua tarwinnutkaan kahdesti käskeä. Syödessäni rupesiwat he kyselemään mitä olin.
Ihmisiä tuli heitä vastaan, mitkä jalan, mitkä ajaen. Kaikki katsoivat heihin pitkään ja oudoksuen. Muutamat pysähtyivät uteliaina. »Mikä sitä vaivaa? Hulluinkohuoneesen viedään, vai mihin?» »Mitäs te sillä tiedolla teette», vastasi heille Tiina Katri. He menivät menojaan; ihmiset seurasivat heitä vähän aikaa silmillään ja kääntyivät sitten taas jatkamaan omaa kulkuaan.
Jos hän nyt tulee ulos ja yht'äkkiä näkee teidät, niin kuolee hän pelkästä ilosta.» »Sanokaa hänelle, että minä elän», pyysi Miihkali ja Maija Liisa läksi. »Oletteko te nainut mies?» kysyi Kaska ihmetellen. »Olen.» »Sitä ei ole kukaan tiennyt enkä minäkään», sanoi Kaska oudoksuen. »En minäkään», toisti Miihkali hajamielisesti.
Kun häneltä kysyttiin syytä tähän, kertoi hän seuraavan: Muuanna yönä hänen maata pantuansa lammastarhan vieressä olevaan majaansa, herätti hänet kirkas valo ja hänen asuntonsa katolta kuuluva kova kolkutus. Mikä nyt on hätänä? kysyi hän, varsin oudoksuen, ett'eivät koirat olleet häntä varoittaneet.
'Onko sinulla tallella kaikki kirjeet, mitkä Mari on sinulle kirjoittanut? kysyi hän eräänä kertana minulta kahdenkesken ollessamme. 'On, tallella ne owat, miksi sitä kysyt? sanoin minä wähän oudoksuen. 'Ilman aikojaan waan kysyin', sanoi hän ja lähti pois.
Kun palaan junaan Mikkelin asemalta, näen minä, että rasiasta on ilmestynyt hattu, isoilla ruusuilla koristeltu komea olkihattu, kehittynyt siihen kuin perhonen kotelostaan, asettunut paksun, tukevan palmikkopyörylän päälle, jossa se nyt istuu kuin oudoksuen asemaansa, pyrkien kuin pelästyneenä lentoon lähtemään.
Tällä mäellä oli myös viljalta käärmeitä ja kilpikonnia, jotka viimemainitut olivat meille varsin outoja, emme olleet niitä koskaan nähneet. Ne muilopäät tulivat välistä teltteihimme ja kurkistelivat meitä oudoksuen kovan kuorensa alta. Jos häntä vähänkin hätyytit, oli se kyllä sukkela vetämään päänsä ja häntänsä piiloon kovan kuorensa alle ja oli olevinaan kuollut.
Poissa olivat salon sinipiikaset, mutta niitä pikku-veli yhä vielä etsi, ei välittänyt enää metsäriistasta, ei kysynyt kontion kotia. Hän kulki ja kulki eikä huomannut mitään, ennenkuin hän seisoi melkein kotiportilla. Hän katsoi oudoksuen taloa, ei tuntenut enää kotiaan. Vasta kun äiti astui portaille ja huusi pikku-veljeä nimeltä, hän tiesi olevansa kotona.
Ei ollut kolisevia vankkureita kadulla, ei tehtaan pillin vihellystä, ei raitiovaunujen tohinaa, ei sanomalehtipoikain huutoja eikä mitään muuta kuin ihmisiä, jotka pujahtivat toistensa sivu kuni harhailevat henget oudoksuen omaansa ja toisten vaiteliaisuutta. Ja tuolla hiljaisuuden viikolla oligarkia oppi läksynsä. Ja hyvin se sen oppikin. Yleislakko oli varoitus.
En pelkää! huutaa Jouko kuin raivoissaan. Nyt en pelkää mitään, nyt se ei enää uskalla! Oudoksuen häntä hänen äitinsä katselee. Mutta Jouko rientää saman voiman ja uskalluksen kantamana uhrivuorelle päin. Hän juoksee niityn yli, poikkeaa polulle, jonka ainoastaan hän ja hänen isänsä tuntee ja joka vie vuoren syrjää ja järven rantaa pitkin taikamajalle niemen nenään.