United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
On... Se on niin iso, jotta se oikein pelottaa, kehui Esa. Otto sai jo aavistuksen härän koosta ja innostui kysymään: Möyryääkö se kovasti? Möyryää! Hyvinkö kovasti? Hyvin, heilautti taas Esa purkkiansa ja toinen tiedusti: Mitenkä se möyryää? Näin. Ja Esa laskeutui nelinkontin ryömimään ja möyrysi, matkien härän mylvimistä.
Kuljin kahtaalle päin pitkin rantaa, ryömin rotkoihin ja kiipeilin kallioilla sekä huutelin ääneni käheäksi, mutta kaikki turhaan. Meri vain ulvoi ja möyrysi väsähtämättä, ja kun tuuli vihdoin sammutti soihtuni, palasin uupuneena ja masennuksissa takaisin nuotiolle, jossa kyyrötin lopun yötä synkissä mietteissä. Heti päivän valjettua olin jälleen kallioilla kiipeilemässä.
Myrsky ulvoi, möyrysi, niin että ei ollut mahdollista kuulla mitään huutoa; yhtä mahdotonta oli myös pimeällä yöllä nähdä eteensä lumivirran lävitse; hevoset seisahtuivat ja lankesivat polvillensa, noilla kahdella seikkailijalla oli siitä se onni, että he siten joutuivat niin matalalle, että lumivirta meni heidän päidensä ylitse, ainoastaan muutamia tuumia, mutta kuitenkin niin paljon ylempää, että se ei heitä kohdannut; niin suoraan lentää lumi silloin, kun sitä tunturimyrskyn siihen kuljettavat.
Luihin ja ytimiin olivat häneen papin sanat tunkeneet. Hän oli kuin lamautunut niiden painon alle. Tähän saakka oli hänen isänsä hänestä ollut voimakkain, mahtavin mies maailmassa. Nyt oli hänestä, kuin olisi isä voitettu, nujerrettu, niinkuin hän tuolla peloitettuna pakenisi sitä pahaa, mitä oli tehnyt. Entä jos se pappi koko markkinaväen heidän jälkeensä ajaa? Häntä peloitti niin, että jalkaa herpaisi, ja hän luuli muidenkin pelkäävän, kun niin tuimasti hiihtivät, isän kaikista enimmin, jota ei näkynyt kuin vilahdukselta suurimmilla aukeilla. Myrsky kiihtyi, hongat ruskivat, metsä möyrysi. Se ei tulekaan itse, lähettää henkensä ja haltijansa... Miksei minua ole kastettu, etteivät perkeleet ja paholaiset mitään mahtaisi?... Suksen jäljen nietosti umpeen, yhä vaikeampi oli Joukon sitä seurata. Suuria lumipalloja putoili puista hänen ympärilleen, milloin eteen milloin taakse, milloin aivan suksien kannoille. Kun ennättäisi Rajavaaran turviin, joka on pyhä paikka, hyväin haltijain asumus, siellä eivät mitään mahtaisi! Ne ottavat hänet, kun eivät isää tavoita. Hän huusi, mutta ei kukaan vastannut. Silloin oli hän kuulevinaan niinkuin susien ulvontaa takaansa korvesta. Tultuaan suolle luuli hän näkevänsä niitä laumoittain istumassa petäjäin takana. Hän koetti rauhoittua, muistaa jotakin taikaa, niinkuin isä oli neuvonut siltä varalta, että metsä alkaisi peittää. Ei muistanut mitään ja ponnisti kaikki voimansa. Kohta huomasi hän ei enää tietävänsä, minne hiihti.
Söderlingska asteli Käärmesaaren rantaa pitkin ja päätyi Kalliolahteen paalien luo. Ulko-ulappa oli tyyni sekin, saaret ja karit kohoten mustina kyömyselkinä sen tahmeasta pinnasta. Maininki möyrysi yhä niiden ympärillä, mutta Söderlingskan korva oli ottavinaan, että se kävi hiljaisemmin kuin taannoin. Se ei siis tiennyt tulevaa tuulta, vaan mennyttä.
Varsinkin oli karjassa kaksi tyytymätöntä: toinen iso härkä ja toinen kellokas, jotka aina edellä kulkivat. On se hävytöntä, ettei suuri kartano pidä parempaa huolta karjastaan, möyrysi härkä. Ladot täynnä apilasta, pielekset pullollaan luhtaheinää, säesteli kellokas. He seisoivat niittyaidan takana, jonka sisällä toiset niittivät, toiset kokosivat latoihin tuoksuvia luokoja.
Mutta härkä oli jo karistanut aidan sarvistansa ja möyrysi siellä kentällä vihaisena. Suututti se sitäkin tämä ukkonen. Sisua täynnä kuopi se maata, puhalteli vihaisesti ja koki puskea kantoa kumoon. Mutta ihmeissään oli Tiilikaisenkin mökin väki. Vasta sateen tauottua onnistui heidän saada Sakari uskomaan, ettei härkää ole räystään alla. Läpimärkänä laskeutui Sakari katolta.
Mutta vähitellen alkoivat he kotiutua toisiinsa ja yhteisiin onnettomuuksiin. He vaelsivat polkua pitkin ja siinä aidan vierellä möyrysi taas se taannoinen vihainen härkä.