United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kas niin, hän nukkuu... Ei tiedä enää maailmasta mitään... Ei enemmän kuin pölkky tuossa... Nyt olen aivan yksin... Ja yö lähestyy ... sydän-yö... Täällä alhaalla pimenee pimenemistään, vaikka taivaalla kajastaa tuli... Pelottaa ... pelottaa niin kamalasti ... voi, kun tulisivat takaisin, Mikko ja Topra. Ei, mitä hätäilen suotta. Eihän tämä ole sen kummempaa.
Pikku Maria paleli ja värisi; hampaat kuuluivat kalisevan hänen suussaan. Hän sanoi: Mitä minun nyt pitää? Minä olen niin kylmä kuin lumi. Ja pimeä pelottaa niin kovasti. Tunnusteleppa, kuinka minä pelkään! Hän tarttui hädissään Adelsvärdin käteen, vei sen hapuillen sydämensä kohdalle, pientä pyöreätä rintaa vasten ja istuutui hänen luokseen. Voi sinua pikku raukkaa! Pitää kai sytyttää valoa?
Hän on Gascognesta niin kuin minäkin, ja minua pelottaa, että hän antaa heille vettä myllyyn, niin kuin sanotaan, heidän väittäessään, että maamieheni ovat liian puheliaita ja riidanhaluisia. Te nauratte, hyvä herra?" "En, te erehdytte." "Minä luulin, että teitä huvitti joku, jota minä sanoin.
"Minua niin pelottaa, että mieheni aivan turmelee terveytensä liialla työllään", huokasi rouva Aurell, "jos me emme aina muistuttaisi häntä syömisestä, niin hän aivan unohtaisi sen. Välistä saa tarjottimen panna vallan käsikirjoitukselle, että siten saisi hänen ottamaan palan ruokaa." "Onko kirkkoherra päässyt pitkällekin työssään?" kysyi tohtori.
Nyt sain ehdot algebrassa ja se minua pelottaa, sillä kolmen vuoden perästä minullakin on ylioppilastutkinto edessäni, selitti Leeni. Ehkä sinä, Lauri, joka olet vahva matematiikassa, voisit laskea Leenin kanssa jonkun tunnin päivässä, ehdoitti tuomari. Tehän olette samalla luokalla, niin että sinun pitäisi osata laskea sen luokan kurssin.
»Ei, ei ... en minä», sanoi hän äitiänsä läheten, »ottakaa minut vaunuihin kanssanne, minua niin pelottaa...» »Pelottaa? Mikä sitten?» »Minua niin kovin pelottaa...» Ja tätä pelkoa ei saatu haihtumaan rukouksilla eikä nuhteilla. »Vai niin», sanoi kuningatar harminsa hilliten, »no, valjastakaa sitten vaunujen eteen!» Oli kaunis sunnuntaipäivä loppupuolella syksyä.
Me molemmat olemme rikollisia. Ja sen vuoksi oli Eyolfin kuolemassa siis kuitenkin kostoa. Kostoa? Niin. Tuomitse itsesi ja minut. Nyt olemme saaneet, mitä olemme ansainneet. Salaisen, pelkurimaisen mielipahan annoimme pelottaa itsemme hänestä hänen eläissään. Meidän oli paha nähdä sitä, sitä, jota hänen täytyi laahata mukanaan Sauvaa. Niin juuri, sauvaa.
»Suoraan sanoen sitten, herra kuningas», jatkoi Galeotti, »jos hankkeessanne on jotain, mikä sanalla sanoen, mikä pelottaa arkaa omaatuntoa niin älkää uskoko sitä tälle nuorukaiselle ei ainakaan ennenkuin muutamien vuosien tottumus on saattanut hänenkin omantuntonsa yhtä tylsäksi kuin muiden.» »Ja sitäkö teitä epäilytti lausua ilmi, kunnon Galeotti?
Vaikeinta maailmassa on lausua kiitollisuutensa henkilölle, joka on inhottava, ja minua pelottaa, että epäröivät sanani olivat esimerkin lisänä lapsellisuudestani, josta hän minua syytti. "Minä voin elää ilman kiitoksianne", sanoi hän kylmästi.
»Etkö pelkää seuralaistasi?» »Mitä? Arbakestako? Diana auttakoon, en ole koskaan nähnyt kohteliaampaa miestä kuin tuo poppamies on. Ja ellei hän olisi niin musta, niin hän olisi miltei kaunis.» Vaikka Nydia olikin sokea, oli hän silti tarkkanäköinen kyllin huomaamaan, ettei Julian kaltainen luonne antanut Arbakeen kohteliaisuuksien itseään pelottaa.