United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun ukko Masey seisoi sängyn vieressä, peili kädessä, itkien aivankuin lapsi, niin tohtori Garden astui väliin ja tarttui Strange raukan käteen. Onko tämä viisasta? kysyi hän. Arveletteko tarpeelliseksi vielä kerran manata esille haamun, joka on ollut teidän elämänne kiusana, nyt kun tämä elämä jo on niin lähellä loppuaan? Teidän rikoksenne rangaistus, lisäsi hän juhlallisesti, on ollut hirveä.
Alussa kävin parranajajan luona; vaan pian sen heitin ja annoin partani kasvaa, niinkuin isäntäkin teki. Samaten rupesin käyttämään hiuksianikin näin sanoen herra Masey osoitti kädellä päätänsä, niin lyhyinä, ettei niitä ole tarvis jakaa edestä eikä takaa. Minä istuin jonkun aikaa ääneti hämmästyksissäni ja katselin vain kumppaniin.
Minun silloin siis täytyi hankkia itselleni toinen passari. Ja sanokaapas nyt, lopetti tohtori kertomuksensa, oletteko ikänä kuullut surkeampaa juttua, ja lieneekö kukaan ihminen ollut niin kauhean mielikuvituksen alainen kuin hän? Juuri kun olin vastaamaisillani, kuului askeleita rappusista, ja ennenkuin sain sanat suustani, tuli ukko Masey sisään kiireesti ja pelästyksissään.
Ukko Masey esitti omituisella tavalla kaikki isäntänsä eriskummallisuudet yhdellä ainoalla lauseella, jota hän sen seitsemän kertaa uudisti. Toisella tai kolmannella kerralla, yhdessä puhellessamme, ukko lausui seuraavat sanat, joilla tämä yksinkertainen juttu alkaa.
Herra Strange oli tullut tälle paikkakunnalle osaksi siitä syystä, että hän tahtoi muuttaa taloutensa pienemmälle kannalle ei sen vuoksi, lisäsi herra Masey kohta, että hänen olisi varattomuuden tähden ollut pakko sitä tehdä, vaan siksi, että herra raukka erityisistä syistä tahtoi pitää talossaan niin vähän palvelusväkeä kuin mahdollista.
Tultuamme tohtorin taloon ja käytyämme istumaan hänen työhuoneesensa, uskalsin kysyä, miten tuo sairas herraparka nyt jaksoi. Ei hänen tilansa, pelkään minä, ole paranemaan päin, sanoi tohtori, eikä taida olla mitään toivoakaan paranemisesta. Onhan ukko Masey jo kertonut teille jotakin hänen eriskummallisesta tilastaan, eikö niin?
Pian sain tietää, että poimukauluksinen ystäväni oli sairaan herran uskottu palvelija, juomanlaskija, kamaripalvelija ja kaikki kaikessa. Isännän nimi oli herra Oswald Strange, hän oli vastikään muuttanut tuohon vastapäiseen taloon asumaan, ja uusi tuttavani, jonka nimi kuului olevan Masey, näkyi olevan taipuvainen kertomaan jotakin hänen elämästänsä.
Nyt on melkein vuosi siitä, kun ystävä parkani seurasi minua tänne, minne minä olin vanhoiksi päivikseni muuttanut. Viime kuluneina kuukausina on hän päivä päivältä yhä ollut huononemassa. Keuhkoihin on tullut tauti, joka vie hänet hautaan. Lisättävää olisi vielä, sivumennen, että John Masey on lakkaamatta pysynyt hänen luonaan, siitä asti kun hänet siihen toimitin.
Mutta kuinka se on mahdollista? kysyin. Miksikä ei ole peilejä missään huoneessa? Voi herra! vastasi Masey, sitä ei kukaan meistä voi sanoa. Siinä se salaisuus onkin. Se on isäntäni oikku. Hänellä oli muutamia eriskummallisia mielijohteita ja tämä oli yksi niistä. Hauska herra hän muuten oli, niin hauska kuin vain palvelija suinkin voi toivoa.
Minä kävin syrjemmäksi istumaan, mistä voin kuulla ja nähdä kaikki, sairasta häiritsemättä. Siten odottelin mitä tulisi. Tohtori Garden ja ukko Masey seisoivat vuoteen vieressä. Hetken ajan olimme kaikki ääneti. Tuokaa minulle peili! sanoi yht'äkkiä Strange. Näistä sanoista me kaikki säpsähdimme. Minä olen kuolemaisillani, ettekö tahdo täyttää viimeistä pyyntöäni?