United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jeriko olisi ennen tehnyt vaikka mitä, kuin ruvennut Kallen rakkausseikkoja edistämään. Siksipä hän ensi aluksi päättikin heittää Loviisalle menevän kirjeen liekkeihin, mutta hiukan tyynnyttyänsä, vaikka katkerin mielin, lähti sitä kuitenkin Sormulaan viemään.
Sitten etsi hän kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista paperia, mutta, kun ei löytänyt, repäsi viimein kasvatusisänsä hänelle lahjoittamasta raamatusta kansilehden, johon Meyer oli piirtänyt lauseen: "vaella minun edessäni ja ole vakaa". Tuo kummallinen lause tuli siten, ikäänkuin alkulauseeksi siihen kirjeesen, jonka Jeriko sitten vapisevalla kädellä kirjoitti Loviisalle.
"Niin ne kulettelevat nytkin", sanoi Jeriko katkerasti, "mutta niiden tie ei käy rikkaiden ovien editse " "Mutta oletko sinä kipeä?" keskeytti Loviisa puhujaa, "sinä olet valkea, kuin palttina, etkä ole lähettänyt minulle sanaa, minä olisin toimittanut sinulle järnestestamenttia". "En minä ole kipeä, vaan minulla on neidelle kirje Turusta", toimitti Jeriko, antaen Loviisalle kirjeen.
Muutamia kapineita hän antoi Loviisalle, ja toisia Loviisa häneltä osti halvasta hinnasta. Parin päivän päästä oli hän aivan valmis lähtemään. Hän meni vain tilaamaan ajuria, joka hänet veisi junalle. Pikku Mauri katseli ikkunassa ja huusi tavan takaa: »Kohta Maui pääsee isolla hummalla ajamaan, oikein suujella hummalla, joka huutaa pii.»
Kalle puolusti morsiantaan ja sanoi asian vielä oikeastaan olevan salassa, vaikka hän ei ollut kainostellut vanhaa isällistä ystäväänsä ja opettajaansa Meyeriä. Tästä edeskin päätettiin sitten vielä asiaa pitää salassa, kunnes se syyspuoleen, Loviisan päivillä, julastaisiin, vaikka Himmi ensin katsoi Loviisalle kohtuulliseksi rangaistukseksi sen, että asia tulisi ilmi.
He menivät nyt alas leveitä portaita myöten ja kulkivat sikisoki käyviä maan-alaisia käytäviä pitkin, missä valo oli varsin hämärä. Tultuansa viimein matalalle ovelle, munkki seisahtui ja virkkoi Loviisalle yhä vielä samalla tylyllä äänellä: "Kas tässä, sinä turhuuden tytär, on vaatekammari, mihin ennen sinuakin moni jo on riisunut vaattehensa!"
Kallen kirje oli tällä kertaa hyvin lyhyt. Siinä oli vain sanat: "Turussa Joulukuun 7 p:nä v. 18.. Uskollinen ystäväni! Nyt en enää ehdi kirjoittaa, kuin pari sanaa, sillä isä-ukolle ja Loviisalle kirjoittaessa meni aika ja posti lähtee heti; kysele siis heiltä elämästäni. Terveenä olen toki ollut ja toivon niin teidänkin siellä kotona olevan. Lukeminen käy yleiseen sanoen *lente festinare* (hitaasti rientävää) vauhtia, sillä "beanina" ollessa on ihmisen tutustuttava muuhunkin, kuin kirjaan. Mutta nyt itse asiaan. Loviisa ei näet, isänsä tähden, enää uskalla ottaa kirjeitäni suorastaan vastaan, vaan käskee kirjoittamaan sinun kauttasi.
Koijari olen minä ollutkin Ja koijaaman minun pitää, Ellen koijari oisikaan, Ei oisi virkaa mitään." PENTTULA. Lempo sinun vieköön lauluinesi ja kujeinesi. HOPPULAINEN. Passipo, suurkiitos hyvästä toivotuksestasi! PENTTULA. Hittoko sinun tänne toi juuri tällä haavaa? Sekö vaan, vieläkin sanon. HOPPULAINEN. Oikein riivattu. Hiisi toi minun sinulle avuksi lempeä Loviisalle nostaessasi.
Ukon kuollessa oli Loviisa neljänkolmatta vanha ja minä yhdenkolmatta. Luonnollisesti olin minä hautajaisissa. Se oli oikea surun juhla Loviisalle, jonka vertaista hän ei ollut koskaan nähnyt, ja minä itkin silloin kahdesta asiasta: Vierimän ukon muuton ja Loviisan kyynelten tähden. Loviisa oli kykenemätön täyttämään torpan vaatimuksia, jonka jokainen kyllä mahtanee ymmärtää.
Siihen iloon todistajaksi joutui Loviisakin, joka nähtyään Kallen tulevan, oli kiiruhtanut saliin. Yleinen hämmästys, Kallen anteeksipyynnöt, Himmin anteeksianto ja vallaton sormen pudisteleminen Loviisalle seurasivat toisiansa, kuin vesipisarat rankkasateella. "Vai niin ne ovatkin asiat," sanoi Himmi, "etkä sinä, Loviisa-kulta, ole virkkanut minulle mitään?"