United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tai, jos jään eloon, eikö mahdollista, Ett' yön ja kuolon hirmukuvitukset, Ja lisäks paikan kauhut, holvi tuo, Tuo vanha kätköpaikka, johon monta Vuos'sataa peräkkäin on sullottu Luut kaikkein esivanhempaini; jossa Verinen Tybalt, hiljan haudattuna, Lahoaa käärinliinoissaan; ja jossa Kesk'yöllä aaveet elämöivän kuuluu, Voi, eikö mahdollista, näin jos kesken Ma herään tunkkaan ilkeään ja parkuun, Kuin maasta revittyjen katkojuurten, Jok' ymmärryksen kuolevilta hurmaa, Voi, jos ma herään, ympärillä kaikki Nuo hirmukauhut, enkö tule hulluks, Ja hurjast' ilakoitse isäin luilla, Ja Tybaltia revi liinoistaan, Ja raivossani raajall' iso-isän, Kuin nuijall', aivoani huimaa pirstaa?
Mä muistan äitin armaan, Hän harmaantuu, kuin sä, Vaan mieleltänsä varmaan Hän ain' on lempeä. Ol' isoisän' hänkin Sokea vanhana, Mut voitti näkevänkin Sielunsa valolla. Oot omaisteni lainen, Se mieltän' iloittaa, Kun valo armahainen Kesk'yöllä pilkuttaa. Kas tähtein valon esti Kesäinen aurinko, Sä tulit, leppyisesti Katselee tähdet jo.
Ah armahain, on raisut ratsut vainajain, sua kammottaako kuolleet?» »Ah, ei! Mut jätä kuolleet!» Mi tuolla laulu, soitto soi? Nuo kaarneet niitä tuumii? Soi kellot, kuolinvirsi, oi: »Me hautaan viemme ruumiin!» Jo saapuu kalmansaatto luo ja paarit, arkun tuopi tuo; kuin kurnu sammakoiden on laulu kantajoiden. »Kesk'yöllä ruumis haudatkaa, te soiden laulun, surun!