United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta arvasit sinä sen kumminkin. Puhu totuutta, elä kiertele. ANTTI. Silloinpa viedään minut linnaan. SILJA. Kärsitään mitä olemme ansainneet. ANTTI. Kuinka käy sinun ja noiden lasten? SILJA. Se on Jumalan tahdossa. TOPRA-HEIKKI. Mitä ne siellä supattavat. Eihän siinä ole arvelemista. Selvä asia. ANTTI. Kyllä minä tiesin, että ne olivat varastettuja. TOPRA-HEIKKI. Sen valehtelet, ruoja.
KARIN. Armas Anian, anna anteeksi, unohda mitä lausuin äsken minä sokea, minä vallaton liekkiö? Mitä tiedän minä mitä kärsitään ja kilvoitellaan täällä mailman reitillä, minä kurja hempilapsi? Ah, kärsinyt olet sinä hirmuisesti! Mutta siirrä kuitenkin jo pois nuo pilvet otsaltasi. Minä lohdutan sinua; me kaikki, kaikki sinua lohdutamme!
Monella paikkaa juoksee vielä kapea metsänkaistale aina lakson päähän, puroon saakka, ja siellä täällä niittyjen syrjillä seisoo vielä korkea, latvaan asti karsittu kuusi jäljellä ikäänkuin merkiksi, että niitty- ja peltoala on metsästä väännetty. Saarnet ovat kuin hoikkamaisia kekopäisiä pajuja; niitä, näet, karsitaan joka vuosi kutun ruaksi.
Ei vaan oikea muoto on suorasanainen kieli, se kiinteä, suppea muoto, missä sanoja karsitaan, ennenkuin musiikki pääsee sinne sekaan korvaa hyväilemään, mutta itse kuvaa haihduttamaan! Hän ei ollut koskaan pitänyt päiväkirjaa. Aivan rehellisesti ei synnynnäinen kirjailija voikaan kirjotella päiväkirjaansa.
Mutta siihen oli vielä pitkä odotusaika. Ville ei sanonut jaksavansa niin kauan odottaa. Hän uhkasi, että ainakin Kyttyrä-Jaskalta itseltään pian »korvat karsitaan tahi kaula katkotaan». Jo seuraavana aamuna täytyi kuitenkin Villen kokea, ettei hän ollut tietäjän sukua eikä lapsi lappalainen. Hänen rannalle saapuessaan oli satama tyhjä.
Ruhtinaan kasvot synkistyivät; hän vastasi suruisesti: »Se on sodan varjopuoli, kiristystä käytetään ja kärsitään.» »Jalo mies ei koskaan kosta viattomille», sanoi tyttö rohkeasti, vaan hiljaa. »Minä olen sydämestäni pahoillani siitä väkivallasta, mutta minä en voi syyttää enkä rangaista rikoksellisia, kun minulla ei ole aavistustakaan, keitä he olivat. Vai osaatteko te antaa minulle viittauksen?»
EGMONT. Se tasan-teko on vuosisatoja vanha, ja sitä kärsitään nyt kadehtimatta. Vaan lähetettäisiinpä tänne, tarpeettomasti, ihka uusia henkilöitä, jotka toisen kerran tahtoisivat rikastuttaa itseään kansakuntaa nylkemällä, niin saataisiin kokea, että on jouduttu kiihkeän, julkean, rajattoman ahneuden kuiluun, siitä nousisi kuohu, jok' ei hevillä lauhtuisi painumaan.
Suuret, lumiset hongat tutajavat, horjuvat ja kaatuvat rytisten maahan. Ne karsitaan, nostetaan rekiin, ja pitkä jono hirsikuormia ajaa kylää kohti. Siinä on tasainen kenttä, joka jo syksyllä puhdistettiin puista, ja siihen kaadetaan hirsikuormat. Joka talo vetää pölkkynsä, varakkaimmat tuovat niitä kahdella, kolmella hevosella. Ja jo ennen iltaa on uuden kansakoulurakennuksen hirret saatu kokoon.
Ja tuonkin yhteiskunnan sisällä taistellaan ja kärsitään, surraan ja iloitaan, kateus kutoo siellä juoniaan, rakkaus huntujaan, sääty-ylpeys istuu siellä vankasti valta-istuimellaan, sielläkin on pyrkijänsä, nousukkaansa ja ennen kaikkea peljättävä yleinen mielipiteensä, joka aina ankarana ja uhkaavana väikkyy poloisten ihmislasten yllä.
"Tuo valtioviisas keksintö, tuo vanhusten kunnioittaminen tekee meille katkeraksi elämämme parhaat hetket; pidättää meiltä omaisuutemme, kunnes vanhuutemme tähden sitä emme enää voi nauttia. Minusta alkaa kurjalta, tyhmältä orjuudelta tuntua tuo vanhuuden hirmuvaltainen sorto, joka ei senvuoksi hallitse, että sillä on voimaa, vaan sentähden, että sitä kärsitään.