United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos ei olekaan, niin pilkkanimeksi minä sen ymmärrän, kun näillä vuosimäärillä olevilla on oikea nimensä, piika tai palvelija. Niin se on niille, mutta johan Hintti on ollut ennenkin, ja eihän tuota liene heti nytkään lähtöä; tätisi sija jäi avonaiseksi, ja Hintin se on se paikka täytettävä.
Siellä tutustui häneen Matti, kun hän oli isänsä luona ollessaan maksamassa mökin päivätöitä Hemmolassa. Tätä nykyä Matti oli ollut aivan toisaalla päin renkinä, ja Hintin tapaaminen toi hänelle juuri kuin uutta elämän virkistystä. Mitähän siitä tulisi, jos kaikkia ääniä kuunneltaisiin, sanoi muutamakseen Matti Hintille. Onhan metsässä paljonkin kelloja.
Varmaksi on Pekka vakuuttavinaan ... mitenkähän sitten lieneekään...? Tähän keskeytyi Hintin mietelmät, ja kirjeelle tuli sama kohtalo kuin edellisellekin ja samanlaisesta syystä. Hemmo tuli aittaan kengät kädessä ja suu vähän naurussa, siihen laatuun kuin vanhan miehen suu menee. Kenkiä ojentaen Hintille virkkoi hän: Tässä saat nämä; minä ne sinulle teetin.
Hintin oli isäntä saanut emäntäpiiaksi ja luvannut hyvän palkan. Ei saa olla kauan täällä käymättä, ei tiedä mitä sattuu tarvitsemaan, muistutti Hemmo. Tämä oli Hintille koko rasitus, kun ei uskaltanut olla kauan yhteen perään toisten leikissä, sillä isäntä saattoi pian tulla noutamaan, ja silloin ei hänen olisi enää käynyt oleminen tietymätönnä, vaan olisi hajoittanut koko leikit.
Niinpä tuli, ja lähtäänhän pois, sanoi alakuloisena Matti. Ei, mutta se on kovin iso häpeä meidän miehille, enkä minä malta, minä käyn asianajajana sanomassa sille viimeisen sanan. Anna olla menemättä. Minä en malta. Odota vähän. Ei Pekan asianajajan toimi tällä kertaa onnistanut, sillä kun hän parhaiksi pääsi Hintin puheille, tuli Hemmo ja äsähti: Mitä sulla täällä on asiata?
Luulevat muut meidän hyvinkin salaisia puhuvan. Eihän ne väärin luulekaan. Luulevatpahan. Ja siihen se loppui, sillä toiset herkesivät marjasilla olemasta. Pekka meni Hintin ja Matin eteen hyvin ovelan näköisenä seisomaan ja arveli: No jokos on sanat yhdessä, niin lyökää käsi, minä olen eroittajana. Eihän meillä mitä kauppoja ole, sanoi Hintti.
Niin, mutta mistäs niitä kunnollisia näin keskellä vuotta saakaan. Ja äkkinäinen jos tähän otetaan, niin aivanhan se sotkee koko talouden, ettei se ole sitä eikä tätä, ei puuroa eikä velliä. Vasten tahtoaankin piti Hintin nauraa Jahvin viime sanoille. No eikö se sellaista sitten ole, lisäsi Jahvi. Ja jos vähänkään tulet toimeen, niin ole edes tämä vuosi loppuun.
Monta vuotta oli Matti koettanut saada Hinttiä kierrokseensa, mutta ei se oikein vedellyt, ja senpä tähden oli Matti usein epätoivossa. Hintin koti oli toisessa kylässä. Isä oli kuollut. Eläessään hän oli pannut tyttärelleen perinnön määrän, joka oli veljien maksettava. Aikamiehiä veljiä oli monta ja useimmilla emäntä.
Hemmolan kartanolla hän tapasi Hintin, jolle antoi Pekan lähettämän kirjeen. Mikä pulverilappu tämä on? kuka tämän lähetti? kysyi Hintti. Pekka sen lähetti, sanoi siihen kirjoittaneensa muutaman laulun, jota olit pyytänyt, selitti suutari. Vai laululappu tämä on, minä luulin joksikin pulverilapuksi. Mutta kenelle ne kengät on tehty?