United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Miksikä se sinua niin peloittaa, että tutkaat kuin hyväkin tuomari. Siitä minä olen pahassa luulossa, että Hintti on päässyt tietoon, koska se oli kutsunut minua siellä käymään. Sehän hyvä on, riemastui Pekka. Silloin ei kuin saappaat solalle. En askeltakaan päätti Matti. Olisi ollut aikaa ennen jo sanoa, vaan eipähän ole sanonut. Nyt vasta, kun sinä ehkä olet ilmoittanut, laittoi kutsumamiehen.

Uutena ja varmempana miehenä Hemmo tuli esittämään asiatansa seuraavana aamuna. Hintti ei siitä hämmästynyt, pysyi vain leikillisenä. Niillä puisilla kökkyräkärrilläkö me sitten isännän kanssa kirkossa ajeltaisiin, virkkoi hän nauraen. Ei niillä, tuota, tänä kevännä teetetään uudet ja hyvät, selitti Hemmo. Vai uudet. Ajettaisiinko niillä seuroissakin?

Sitten iltasilla tulkaa te tänne meille, niin Hintin pitää pyytää lupaa johonkin huviin, vaan ei ehkä tanssiin, tuskin lupaisi. No ei tietäisi sitä, arveli toiset. Vaan kyllä se muuten vetelee, kun pysytään hyvin vakavana ja Hintti pyytää. Ja sitten kun isä viimein näkee, miten häntä narrattiin, niin ehkä se heittää pois ne puuhat, sanoi Jahvi nauraen, ja sitten he jokainen nauroivat.

Mitenkäpä minä sinun arvuutoksesi... No jos se taas niin muistamatonta lienee, niin vähätpä siitä; minä en paljon väsy enkä vanhene, jos muistavatakin muistutan. No sano, sano sitten, kiirehti Hintti. Elähän nyt kiirehdi, ethän sinä ennen ole sanonut kiirettä olevan, ja sitähän minä nyt läksin asiakseni tietämään, että onko se samanlaista nyt kuin ennenkin, että malttaa ja odottaa pitäisi?

Suuremmasta sanakiistasta ei heidän kesken ollut puhettakaan. Pitempi inttely syntyi toisinaan, kuin Matti ja Hintti oli lisänä ja intos tuli siitä, kenen ansioksi oli katsottava, että Matti oli päässyt ottopojaksi. Minun asianihan se on, selitti Hintti.

Jospa se Hemmokin puutteensa tuntee. Jos tuntisi, niin paremmin kohtelisi lapsiaan. Vaan kun vanhakin tarvitsee akan. Elä nyt puhu enää, tai minä sanon pahasti, kielsi Pekka. Te menitte taas muihin asioihin ja se, kumpi oli oikeammassa, jäi nytkin päättämättä, muistutti Matti piloillaan. Päättäkääpäs te isä, sitten siitä vasta selvä tulee, sanoi Hintti.

Sinä saat kanss' tietää, että meillä ei sinulla ole asiata, eikä isäsikään luona ole sulla asuntoa ... ja sinä, Hintti, jatkoi hän malttavammin, muista se, että tuon hylyn rinnalla ei sun tarvitse istua, niinkuin äsken näin. Pekalta paloi viimeinenkin kunnian tunto isäntäänsä kohtaan.

Vai niin, hyvä... No mitenkä luulet, suostuukoon tuo Hintti? Niinpä luulen, että kyllä se suostuu.

Vai aikaa tiedustelemassa sinä olet. Onko sinulta aika joutunut niin jäniksen selkään, mahtaili Hintti. En minä ajan puutteesta ole, ja jos olisinkin, niin Kermanniltahan sitä saapi. Sitä minä vain läksin tietämään, että vieläkö minun pitäisi odottaa, vaiko heretä? En häntä tiedä. Tiedät kai sen sanoa, että olenko minä sama Matti kuin ennen. Mikäpäs tuota lienet.

Vaikkapa kohta, sanoi Hintti, mutta eihän tämä nyt ole matkalle menevätä: minä maailmanmielinen tyttöhutikka; isännän pitää näitä puhua vertaisilleen.