United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sellaisia kohtauksia tapahtui usein, ja ne päättyivät tavallisesti siihen, että Kalle sai kupin sikuritonta kahvia. Mutta kellon päällisrahoja hän ei saanut. Vaan siinä teki Liisa tyhmästi, kun vertasi Kallea lehmään ja heidän molempiin kelloja toisiinsa. Eräänä päivänä, kun tulin kylästä kotiin, oli koko pappila kuohuksissa.
Ensin hiljainen, sitte juhlallinen hätäinen soitettiin molempia kelloja molempia yht'aikaa. Pappi ei lopettanut saarnaansa, vaan hyppäsi alas saarnastuolista. Hänen mieleensä muistuivat kertomukset entisiltä ajoilta, kun hätäkelloja soitettiin. Julmat kirgiisit ja kalmukit ja hänellä oli kotona nuori kaunis vaimo. »Kirkko palaa!» huudettiin. »Ei, vaan joku talo kylässä.» »Engelsmannit täällä!»
Purppurahohteisina nousivat savupilvet sinitaivasta kohti ja iloiten näin vihdoinkin auringonsäteet, jotka ensiksi tervehtivät kirkon-tornien kelloja ja sitten levittivät valovaippaansa ihmis-asuntojen ylitse.
Itämaihin ei tarvitse ollenkaan lähettääkään kelloja, joitten numerotaululla on ihmisten kuvia, siinä ei saa olla muuta kuin turkkilaisia numeron merkkiä, ja vasta viime aikoihin on roomalaisia numeroitakin siellä suosimaan ruvettu.
Olen ajatellut ottaa Korpralin luokseni; vaan se olisi kenties uskaliasta, ja hän on liian nuori. Ei niin, että vaimo voisi hoitaa mitään kunnollisesti. Katso esim. naista, jolla on kello! Varma on että hän turmelee sen. Heidän kellonsa pysähtyvät alati, ponnistin katkeaa, ja milloin ne käyvät liian sukkelaan, milloin liian hitaasti. Minä inhoon myödä kelloja naisille."
Hän vielä hetkisen kuuntelee kirkon kelloja, luoden pitkän katseen alas laaksoon, lukee sitten pienen rukouksen, hypähtää paikaltansa, on jälleen iloinen ja torahuttaa torveensa niin, että vuoret rämähtävät. Näissä hiljaisissa tunturi-laaksoissa kirkko vielä eri tavalla puhuu eri ikäisille ja näyttää toiselta eri katsojille.
Välist' oksien joskus kiiluu liina ja pois tytön rientävän kanss' eteneepi, sen sijan kun värin muuttelevin taas täyttävi toinen. Tyyntä on, henkäyst' ei edes. Karjojen kelloja, hellää lemmen laulelmaa, johon vastaus soi salotieltä, kuuluu laaksosta vain, katovaisiin äänihin joskus paimen helkyttää säveleen, min kertovi kaiku.
Siellä liikuttiin, piika huhusi lehmiä kotiin, ja niiden kellot kalkattivat jo hänen selkänsä takaa. Ne olivat tuttuja kelloja, hän oli kuullut ne joka päivä. He olivat kulkeneet koko kesän yksillä laitumilla. Samassa oli jänön pieni suru unohtunut. Hän ei ollutkaan ihan yksin. Ja hän kapsahti kahdelle jalalle, kun kellokas pisti päänsä esiin ja ammahti pihaan päin.
Puhutaan aina kunnialla hautaamisesta, johon kuuluu, että joku matka kannetaan ruumista virttä laulaen ja kelloja soittaen, mutta se on kylmää hommaa tähän verraten... Kyllä minäkin sentään ikäni tulen muistamaan muorin hautausta, sanoi Olli Pekka. Samat sanat sanon minäkin, sanoi Erkki. Samat sanat, virkkoi Antti. Samat sanat, myönsi Tuomaskin.
Hän tahtoi koittaa, eikö meikäläisiä kelloja saisi perehtymään itämailla ja Kreikassa, joka tähän saakka ei ainakaan ole onnistunut yhtä hyvin, kuin pohjoismailla ja uudessa mailmassa.