United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaupungin herroilta on ensimmäinen lämmin päivä kädet päällysvaatteiden hihoista irroittanut, toisen päivän ovat takit vapaasti hartioilla heiluneet, mutta kolmantena ne ovat solahtaneet kokonaan pois, niin että he nyt ovat kuin perhoset koteloistaan lentäneitä, valmiina kukkasten kimppuun käymään.
Ja tytöt riisuivat. Mitähän mamma tästä sanoisi, arveli Hanna avattuaan napit ja vetäen käsivarsia hihoista. Mutta eipä se häntä sentään suuresti huolettanut. Paidat, pitsireunaiset, hienot, kuultivat lumivalkoisina suolivyölle saakka. Ja jalatkin kun näkyivät nyt aina puolisääreen lyhkäisten alushameiden alta. Ei, mutta tämähän oli hirveätä. »Mitähän, jos kaupungin kadulla kävelisimme näin?»
Laura talutti olentoa, jolla oli suuri risainen vaate käärittynä huivin tavoin päähän. Jonkunmoinen takki, jonka pitkistä hihoista ei yltänyt olennon kädet näkymään, oli nuoralla sidottu ruumiin ympäri ja takin helmuksien alta näkyi vähän sarkahousujen lahkeita ja suuret kengät, jotka portaissa pitivät tavatonta kolinaa.
Anders ummisti silmänsä eikä ollut kuulevinansa, mutta silloin tarttui Vigleif lujasti hänen rintaansa ja jalkoihinsa sekä kantoi hänet ulos tupaan. Eli huusi: "Ei, Vigleif, Vigleif, kuule!" otti veljen hihoista kiinni ja tahtoi häntä pysähdyttää, mutta samassa heitti Vigleif Anders'in ulos oven suusta, jotta hän pyöri seinää myöten ja kaatui raskaasti kivelle portaan edustalla.
Wiklolla oli kotonansa mykkä weli, joka myös oli wähämielinen, mutta hän oli hywin wahwa woimistaan. Kun Wiklo tuli kartanolleen, ei hän sopinut sinne tulemaan suoraan, takkinsa hihoista työnnetyn aidaksen tähden, waan hänen täytyi kujasta tulla siwuttain. Tuo mykkä weli oli jo noussut ylös ja pukenut itsensä täyteen asuun, ja oli, juuri kun Wiklo kartanoon tuli, katsomassa akkunasta kartanolle.
Mutta isä oli ehtinyt panna oven kiinni jälkeensä. Siellä pojat olivat jo päästäneet hevoset, panneet talliin, pyyhkivät niitä ja valmistivat olkisilppua. Hevosia oli kaksi ja viime keväinen varsa, kaikki hyvin laihoja. Täällä ei ole jauhoja, ilmoitti Hermanni, pojanhoilakka, joka oli pistänyt kätensä pitkälle pieneksi jääneen takin hihoista.
Jakob otti pienen lapsenpaidan ja piteli sitä molemmista pikku hihoista; ei ollut helppo tietää, mitä nuo ruskeat silmät lasiensa takaa puhuivat. »Mutta oletko sinä todellakin nostanut tuon raskaan ompelupöydän? Sinähän tiedät, ettei se ole luvallista, voithan toki huutaa minut tuolta konttorista avuksi, kun se on muutettava.» »Elä nyt toru, Jakob!»
Hatun alla oli peurannahkainen peski, jonka kauluksesta, hihoista ja kainalojen alta riippui koristeina helmiä, näkinkenkiä, rahoja ja pieniä tiukusia. Peskin alla oli pienoinen kolmijalkajakkara, ja kahteen sen jaloista oli pistetty pukuun kuuluvat peurakkaat. Ne olivat Joukosta tutut vaatteet, jossakin oli hän ne kauan sitten nähnyt, mutta ei muistanut missä.