United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !


Sinä tiedät, että luolani on vuoressa, jonka alatse perintätiedon mukaan virtaa Flegetonin tulinen joki; luolassa on syvä kuilu, ja sen pohjalla olen viime aikoina nähnyt punaisen, paksun virran hiljalleen liikkuvan, ja olen samalla pimeydestä kuullut voimakasta tohinaa ja kumeaa kolinaa.

Pyssynlaukaus, joka pamahti ikkunain edessä, sai Jeannen huudahtamaan. Kreivi oli ampunut tavisorsan. Hänen vaimonsa huusi hänelle. Kuului airojen kolinaa, veneen sysäys kiveä vastaan, ja jättiläiskokoinen kreivi ilmestyi pitkävartisissa saappaissaan, kahden märän koiran seurassa, jotka olivat punertavat kuin hänkin ja jotka kävivät pitkälleen matolle oven suuhun.

Nyt on aika pakkanen, kirkas on taivas, ja pohjoinen palaa. Kuules, kuinka nurkissa paukkuu. On kai lauhtumaan päin, arveli räätäli. No ihmeellistä kolinaa, eihän se enää laitaa ole, sanoi suutari, nostaen päänsä tarkastelevaisesti. Ja todella kuului erityistä kolinaa ulkoa. Miehet kuuntelivat tarkkaan ja tulivat sitten päätökseen, että joku oli porstuan ovea kolistamassa.

Kuultuamme täällä työhuoneessa outoa kolinaa, poikkesimme vaan katsomaan, jos olisi vaikkapa varkaita...! Kyllä minä näytän teille varkaita, huusi nyt Vihavainen, lyöden jalkaansa lattiaan. Työtä täällä on aina tehty! Mutta herra Vihavainen, jatkoi Järvinen. Eikö mestari tiedäkkään että liikkeenne on lakkotilassa, vai ei mestari tiedä...!

Kolinaa kaikui jäiseltä tieltä niin että kaiku vastasi lokakuun hiljaisuudessa; aidanseipäillä istui variksia, toiset jäivät, toiset lentoon lähtivät. Kärryistä se senlainen rymäkkä tuli, ja niissä istui, pitkä ruoska kädessä, turkit ja päällyssaappaat yllä, Giljen kapteeni. Hän oli ollut virkamatkalla puolentoista penikulman päässä, Bardun Klevenin luona.

"Tästä ajasta alkain olen minä aina niinkuin puolin kuollut pelosta, niinpian kuin vaan etehisessä kuuluu jonkinlaista kolinaa. Luulen aina vuokralaisen tulevan ja otan kaikissa tapauksissa neulan varovasti pois. Mutta hän ei tullutkaan enään.

Juna pysähtyi. Matkustajat töytäsivät asemasillalle. Odotussalien ovet aukenivat ja sieltä tulvi odottajat. Entisen hiljaisuuden sijaan oli melua kaikkialla, puhetta, tervehdyksiä, huutoja, tavarakääryjen kolinaa, juoksua.

Mutta paashi antoi aseensa vaipua, sillä hän kuuli ratsujen töminää, sotilastervehdyksen kolinaa ja kuninkaan raskaita askelia portailla. Vielä kerran katsahti paashi polviltansa nousevaan Korinnaan; rukoilevainen oli se katse, niin että siitä voi lukea sanat, joita hän ei koskaan olisi ääneen lausunut: "Ole armelias! Minä olen sinun vallassasi!

Näin jatkoivat he kulkuansa pitkin vuorenjyrkänteen reunaa, väliin silmäillen Otsego-järvelle päin, väliin pysähtyen kuuntelemaan ratasten kolinaa ja vasarain pauketta laaksossa, kun Elisabeth yht'äkkiä säpsähti ja pysähtyi. "Kuule!" sanoi hän. "Lapsen itkua täällä ylhäällä vuorenselänteellä! Onko täällä joku uudistalo lähistössä? vai onkohan joku pienokainen eksynyt vanhemmistansa?"

Rohkeus oli poissa, poissa valistunut vuosisata, poissa järki ja varovaisuus: aave oli mielessä ja sydämessä kummituksen kauhu. Takaa maantieltä kuului kolinaa, hermot ärtyivät äärimmilleen; vauhtia lisättiin, talo oli lähellä. Pinnistettiin viimeinen ponnistus, hyppy poikki rapakon ja läiskäys... Lyhty oli leimahtanut ja sammunut. Se oli tapahtunut voudin veräjällä.