United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyökätkäämme heidän päällensä kun kaikki ovat ehtineet tulla juovuksiin. Minun tapparani kyllä on tekevä hiljaista työtä; sinä, valkoinen veljeni, saat kultakähäräisen liljan, minä kaikki päänahat." "Rientäkäämme sitten." He astuivat venheesen ja Unkas tarttui melaan, että Gisbert saisi levähtää. "Etkö voinut auttaa sukulaisiani?" kysyi viimemainittu.
Astuttuaan tuskin kaksikymmentä askelta, siirsi indiani taajan pensaan syrjään, ja Gisbert näki nyt kauhistuksekseen molempien serkkujensa ruumiit verissänsä, nuolien lävistäminä, päälaet punaisina hiuksien asemasta, jotka niiltä oli nahkoineen pois riistetyt. "Etkö halua kostaa heille?" kysyi indiani.
Nopeasti avasi Gisbert lemmittynsä siteet, valeli hänen otsaansa vedellä ja sai hänet siten tointumaan. Alussa ei tyttö muistanut mitä hänelle oli tapahtunut, mutta tultuansa selville hirveästä asemastaan itki hän katkerasti muistaessaan veljiensä kauhean kuoleman. Unkas lähestyi, verinen tappara kädessä. Hänen vyöllänsä riippui yhdeksän veristä päänahkaa.
Pyssy oli hänellä vieressänsä laukaisukunnossa; sen kuula osasi melkein aina tarkoitettuun pilkkuun, sillä Gisbert oli paras ampuja koko uudisasutuksessa. Paljaat, korkeat kalliot kohoavat jyrkästi ylöspäin Mohawk-joen suussa ja niiden välitse virtaa vesi eteenpäin.
"Herra Gisbert!" lausui vanha herra ystävällisesti moittien ja pilkallisesti tarkastellen saalista, "eipä todellakaan maksanut vaivaa muutamien linturaukkojen ja oravien tähden viipyä poissa kolmea päivää, nyt kun jok'ainoaa kättä tarvitaan elon-leikkuuseen." "Pelkäänpä, enoni", vastasi nuori mies hätäisesti, "että pian tarvitaan joka kättä hirmuisempaan työhön.
Algonquinien, uudisasukkaitten kanssa aina sovinnossa elävän pienen indiani-heimon sotahuuto kaikui kimakasti hänen korviinsa ja äänestä tunsi Gisbert yhden indianilaisista ystävistään: Unkaan Algonquinien päällikön pojan, jonka hän usein oli tavannut metsästysretkillänsä. Nopeasti souti hän rannalle odottaen kalliolta alas astuvaa indiania.
Aiotko yksin taistella koko joukon kanssa?" "Heillä on venheessä kaksi viina-astiaa, jotka he ryöstivät noilta molemmilta valkoisilta miehiltä." "Miltä valkoisilta miehiltä?" "Kahdelta Weltewredenin uudistalon mieheltä, mistä sinäkin olet kotoisin." "Suuri Jumala!" huusi Gisbert kauhistuen. "Oliko valkoinen nainenkin heidän seurassansa?" "Oli."
Hänenkin mielestänsä oli parasta, että tyttö asiain näin ollessa viipyisi Albanyssa, ja nyt päätettiin siis, että nuorukainen lähtisi yön tultua venheellä matkaan. Vanha herra kutsui muutamia vanhempia uudisasukkaita keskustelemaan, mitenkä asunnoita vahvimmalla tavalla varustettaisiin. Sillä aikaa virkisti Gisbert voimiaan syönnillä ja juonnilla ja vei aseensa venheesen.
Sydänyön aikana saapui Gisbert Mohawk-joen suuhun, jonka ohitse hänen oli kulkeminen päästäksensä matkansa perille. Yö oli pimeä, ainoastaan pyrstötähti levitti, jokeen kuvastuen, vaaleaa epäselvää valoansa. Miten parhaiten taisi, vältti nuori mies keski jokea ohjaten venheensä rantaa myöten, pysyäkseen siten korkeitten metsäisten kukkulain varjossa.
Tästä kauheasta näöstä pelästyen huudahti Gesina, sillä hän luuli uuden vihollisen lähestyvän, vaan Gisbert rauhoitti häntä heti kertomalla, kuinka paljon kiitollisuutta he olivat tälle Algonquinille velkaa. Nyt lähtivät he kotimatkalle, suuressa venheessä, sidottuaan Gisbertin pienen ruuhen sen perään. Päivän koitteessa saapuivat he Weltewredenin uudis-taloon.