United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä aikaa kun he nuolilla haavoittivat häntä, pistivät palavia lastuja haavoihin, laskivat hehkuvia hiiliä hänen päänsä päälle polttaaksensa hänen silmänsä, rupesi Unkas, joka tahtoi kuolla urheana soturina, veisaamaan kuolinvirttänsä, missä hän kertoi kostotöistään Mohawkia kohtaan ja luetteli päänahat, jotka hän heiltä oli voittanut.
Unkas, Algonquini, oli onnellisesti saapunut kaupunkiin ja maaherra, joka jo ennen oli muilta haaroilta kuullut uudisasunnoiden vaarallisesta tilasta, päätti lähettää niin paljon sotaväkeä kuin mahdollista kaukaisempien uudistalojen suojelukseksi. Mohawkien täytyi asiain näin ollessa heittää sikseen kaikki pahat aikomuksensa Weltewredeniä vastaan.
Unkas tarjoutui lähtemään pienessä venheessä Albanyyn ilmoittamaan uudisasunnon vaaraa ja pyytämään apua. Tarjous otettiin mielihyvällä vastaan ja vanha van Bombeler antoi hänelle kirjeen englantilaiselle maaherralle. Nyt vasta käsittivät uudisasukkat vaaran suuruuden.
"Kavaluutensa tähden häntä niin nimitettiin. Varsinainen nimensä on Unkas, joka on vanhaa intialaissukua". "Koska hän on niin kavala", arveli Judith, "niin saammepa hänestä oivallisen puolustajan". Tämän sanottuaan nuori mies nousi seisoalleen ja ryhtyi tytärten avulla majataloa mahdollisuuden mukaan varustamaan puolustustilaan ennen lähtemistänsä Chingachgookia tapaamaan.
Mohawk-sotilas huokasi kerran, pudotti häränsarvisen pikarinsa tuleen ja lankesi itsekin pää edellä liekkiin. Nuoli oli lävistänyt hänen sydämensä. Viipymättä riensi nyt Unkas leiripaikkaan. Hurja, pirullinen kostonhalu loisti hänen kasvoistansa, kun hän lyödä sivalsi kiiltävällä tapparallansa oikealle ja vasemmalle, joka iskulla voittaen Mohawkin päänahan.
Nyt olen sotaretkellä. Elämäni ainoa toivo on enää saada niin monta Mohawkia murhatuksi, että taidan sanoa: Nyt on heille Algonquinien puolesta kostettu." "Tämä on hirveätä!" huusi nuori mies kauhistuen. "Kuljeskelevatko Mohawkit jo uudisasuntojen ympärillä?" "Yhdeksän heistä lähti tuskin tunti sitten suuressa venheessä Hohawk-jokea myöten." "Ja sinä Unkas, seuraat varmaankin heidän jälkiänsä?
Hyökätkäämme heidän päällensä kun kaikki ovat ehtineet tulla juovuksiin. Minun tapparani kyllä on tekevä hiljaista työtä; sinä, valkoinen veljeni, saat kultakähäräisen liljan, minä kaikki päänahat." "Rientäkäämme sitten." He astuivat venheesen ja Unkas tarttui melaan, että Gisbert saisi levähtää. "Etkö voinut auttaa sukulaisiani?" kysyi viimemainittu.
Chingachgookin sukunimi oli Unkas, jota hän kuitenkin kantoi ainoastaan siksi, kunnes häntä ruvettiin kunnioittamaan semmoisella nimellä, joka osoitti jotakuta hänessä olevaa erityistä, etevämpää omaisuutta.
Vihdoin kuiskasi Unkas melkein kuulumattomasti "vaiti". Hän nosti hiljaa melansa ja laski venheen rannalle. Gisbert ymmärsi nyt kohta oltavan tarkoituksen perillä, ja hänen sydämensä sykki kovasti, sillä hän muisteli rakastettua Gesinaansa, jonka asema todellakin oli kauhea. Indiani kallisti korvansa maahan ja kuuli kaukaisen epäselvän melun.
Luulevatko Algonquinitkin suuren hengen asettaneen tämän valon taivaalle punaihoisille miehille merkiksi, että heidän muka on hävittäminen valkoiset uudisasukkaat?" "Eivät", vastasi Unkas. "Algonquinit pitävät liittonsa eikä heillä ole mielessään mitään pahoja aikeita valkoisia kohtaan." "Mutta, punainen veljeni, huomaanhan sinun kuitenkin olevan sotaretkellä?"