United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pitkän äänettömyyden perästä sanoi Ekholm hiljaisella ja hurskaalla äänellä: Eikös herramme ja opettajamme Martti Lutheerus sano pirun olevan? Ja he panivat tietämättömän Helenan kysymyksillänsä niin lujalle, ettei hän enää osannut mitään sanoa. Hän tunsi pienenemistään pienenevänsä heidän edessänsä, he kasvamistaan kasvoivat.
Kun Helena aukasi oven, lensi samassa Maijan heittämä saapas kolahtaen seinää vasten. Ekholm seisoi kalpeana ja totisena. Hän huomasi ensimäiseksi Helenan. Mutta Maija, vaikka myöskin huomasi, ei keskeyttänytkään sanatulvaansa, vaan jatkoi torumistaan tahallaankin. Pitäisi huolta omista sikiöistään, saatanan muljosilmä.
Taas nyökkäsi yksisilmäinen päätä, ja Muona-Maija, painettuaan rintansa lapsen suuta vasten, huokasi: Juu, juu. Helena sanoi: Sen Ekholm vaan saa nähdä, että minä en ainakaan mene ripille, en vaikka! Nyt kaikki kolme katsahtivat toisiinsa. Tämä puhe herätti heidän huomionsa niinkuin outo kiljahdus keskellä tuttua virttä. Ja tuli pitkä äänettömyys.
Jaa, fröökinä on niin hyvä ja katsoo vaan ympärilleen, niitä on jokapaikassa! sanoo vaan papallensa! huusi Maija. Helena kääntyi silloin Ekholmin puoleen. Sanokaa Ekkolm mitä on tapahtunut? Ekholm sanoi hiljaa: Souvari-Heikki on lyönyt Jänttiä puukolla kainaloon. Henki kuuluu olevan vaarassa. Ne kantoivat Jäntin lasareettiin. Niitä on suuria ja pieniä jatkoi Maija.
Mutta nyt valahti koko tämä sama alakuloinen toivottomuuden tunto aivan toiselle alalle: keskelle heidän hyvää, ystävällistä suhdettansa. Ja siitä ei päässyt juoksemalla pois. Mitä enemmän ne puhuivat, sitä levottomammaksi tuli Helena. Ekholm viritti taas keskustelun ja rupesi selittämään iankaikkista kadotusta.
Mutta nämät, Helenan suureksi hämmästykseksi, eivät olleet millänsäkään, päinvastoin näyttivät ikäänkuin hyväksyen Ekholmia. Helena kavahti seisovilleen. Mitä? Mitä Ekholm puhuu? Mitä ruumista ja verta? sanoi hän kiihkeästi, silmät pyöreinä. Herramme ja vapahtajamme ruumista ja verta, jonka hän on vuodattanut lunastukseksi meidän synteimme edestä. Yksisilmäinen nyökkäsi hyväksyvästi päätä.
Mutta nyt kun Helena tuli rippikouluikään ilmaantui paljon kaikellaista uutta ja outoa hänen eteensä. Eräänäkin päivänä hän istui Muona-Maijan luona, ja sinne tuli lyhyt, hiukseton muonamies, Ekholm nimeltään, joka toisinaan piti mökeissä hartaushetkiä ja pyhäkoulua. Tällä Ekholmilla oli lempeät siniset silmät ja suu sangen usein mehellä.
Samaa mieltä oli eräs toinen, yksisilmäinen mies, joka niin ikään oli sangen usein ja myöskin tällä kertaa Muona-Maijan luona. Heidän puhellessa näistä kummallisista asioista, katsahti Ekholm viehkeästi hymyillen Helenaan. jota hän oli aina erikoisesti kunnioittanut ja rakastanut, ja sanoi: Tänä suvena menee vissiin fröökinäkin rippiskouluun, vai?
Helena osasi ainoastaan murteellista etelä Suomen suomea, semmoista kuin kansa täällä hänen kotiseudullaan puhui. Ekholm rupesi vastaamaan. Ai, ai, ei piräis nauraa, sanoi hän. Kas jos mee emme meitämme nöyryytä ja ota vastaan herramme ja vapahtajamme ruumista ja verta meirän synteimme anteeksisaamiseksi, niin kuinkas meitin käy siinä tulevaises elämäsä.
Yksisilmäinen, hän oli ammatiltaan sahan vartesmanni, kertoi, että paholainen oli viime aikoina ollut liikkeellä. Sanoivat nähdyn Sunin riihessä. Muona-Maija kuunteli taas kuin tuttua nuottia. Pirua ei ole ollenkaan olemassakaan, sanoi Helena, kun Ekholm keskeytti puheensa vetääkseen henkeä. Ekholm hätkähti eikä jatkanut. Kaikki katkesi.