United States or Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nytpä taaskin oli maailmalle samoominen; mutta tällä hetkellä se oli enemmän kuin mureellista: köyhyys se oli, joka häntä vasten irvisteli, ja kun Pieter Dirksen tapasi jälleen perheensä, tunsi hän olevansa hävinnyt mies. Ja kuinka vanha mies kohtasi tämän rusentavan iskun? Mielinpä sen teille kertoa.
Englantilainen, kuullessaan että joku hänen eläimistään oli surmansa saanut, olisi luultavasti käskenyt väkensä hevosen selkään ja oitis ratsastanut pahantekijöitä etsimään; niin ei tehnyt vanha Pieter Dirksen. Hänpä ei ennenkään eläissään ollut mihinkään ryhtynyt asiaa perinpohjin miettimättä, eikä ollut luultavasti tässäkään seikassa tarkoituksensa kiirehtiä mihinkään rivakkaan toimeen.
Loput meistä, yhdeksän luvultaan nimittäin vanha Pieter Dirksen ja hänen neljä poikaansa, Karel, Jan, Edward ja Henrik, James Hanway, eräs salvumies, jonka olin palkannut pirttiäni kolottamaan Eloya-vuoren luona; Aatami, muuan Hottentotti-lurjus, puolittain elehvantinpyytäjä, puolittain härkäin ajaja niinikään minun joukkoani; Ula, kilpi ja assegai aina varalla, mutta kuitenkin tässä tilassa varustettuna toisella minun kaksipiippuisistani; ja vihdoin minä me kaikki asetuimme vankkurien ampumareikäin suulle ja odottelimme rauhassa vihollisen tuloa.
Hän oli oitis, kun Arnold Beidermann oli hätäkutsunsa tuonut, ajanut joukkoineen ulos ja ennättänyt verenvuodatuksen paikalle noin kahta tuntia aikaisemmin kuin me. Edward ja Jan Dirksen säästyivät näkemästä rakkaidensa runneltuja ruumiita, sillä haudan kamara oli vast'ikään kulkeunut näiden ylitse; mutta perhettänsä he nyt yksinään edustivat.
Edellisenä yönä niin Boerit kuin minä olimme olleet uhkeain laumain omistajina; nyt ei sarvea, ei sorkkaa ollut nähtävänä. Pieter Dirksen oli noussut vankkurien katolle, josta hänellä oli laaja näkö-ala ympärillä olevan tasangon ylitse.
"Nuo maankulkijat eivät ikinä uskalla käydä kimppuumme tällaisessa pimeässä", arveli Karel Dirksen haukotellen. "Puolet meistä voisi seurata äidin esimerkkiä ja mennä maata. Mitä aattelette siitä isä? Ne eivät voi mitään toimittaa ennen päivännäköä".
Saadaksemme ajan kulumaan, kasvinveljeni ja minä tarkastimme ainoita vankkureita, mitä minulle kuuluivat niistä neljästä, jotka vanha Pieter Dirksen oli kotoa kuljettanut, jolloin suureksi mielihyväkseni havaitsimme, että moni ylen hyödyllinen kalu oli tykkänään jäänyt hoksaamatta siinä kiireisessä ha'ussa, jonka ryöstäjät olivat ennättäneet panna toimeen.
Pieter Dirksen oli hienointa lajia, mitä voi löytää siinä jämeässä Hollantilaisessa uudistalokas-rodussa, joka Transvaalissa kasvoi. Hänen jättiläis-vartaloansa saappaat jalassa hän oli kolme kyynärää 4 tuumaa pitkä ei kuudenkymmenen kesän työ ja ponnistukset olleet koukistumaan saaneet; ja väkevin hänen rotevista pojistaan olisi kauhistunut mitellä voimiansa jäntevän isä-ukon keralla.
Monta kertaa kuljimme kaatuneiden luontokappalten ohitse, joiden läpitse oli assegailla pistetty ja niin heitetty tuskissaan hirnumaan. Tämän vallattoman menetyksen näkö ärsytti meitä ylen määrin; ja kun Edward Dirksen taas tapasi jonkun mielihiehonsa, jonka perääntyvä joukko oli julmasti runnellut, hän vannoi ryöstäjille kauheinta kostoa.
Kiiveten nopeasti itselleni määrättyyn paikkaan, näin tumman haamun liikkuvan joutuun pensaasta toiseen ja meitä kohden. "Donder!" ärjäsi Karel Dirksen; "mielimpä panna tuon roiston hieman käiväröitsemään; tuokaa pyssynne tänne, William".