United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänellä oli tapana, niinkuin vanhoilla palvelijoilla aina on, puhuen toimistansa, käyttää "me" sanaa, niinkuin he ja isäntä olisivat yksi ainoa eroittamaton persoona. "Niin," jatkoi kreivi, "ja Alfons, joka sanoo käyneensä maalauskoulua Düsseldorff'issa, auttaa meitä maalaamaan dekorationeja. Eikö niin?"
Hän katsahti sinne ja... Mutta nyt kangistuu historioitsijan kynä, kirjoitusmuste hyytyy hirmusta, ja vavahtelevin käsin piirtää historioitsija Rauhalinnan aikakirjaan hirmun hirmuisimman, mitä koskaan on tapahtunut Rauhalinnan tyyneiden vainioiden välillä. Alfons huomasi, että Sylvesteriltä oli kirja jäänyt syrjälle ja hänen nenänsä ruvennut vavahtelemaan juureltansa.
Eivätkä he paljon puhuneet, ääneti nauttivat onneaan; väliin vain sana pulpahti kuiskeena esiin täyteläästä sydämestä. Oi Alfons, jos näin saisin lempien iäti rinnallasi istua tässä tyynessä lehvistössä, juuri näin. Elämä olisi autuutta, taivasta! Sinä olet autuus, ja sinä olet taivas! Ja taas notkahti rinta rintaa vasten, ja huuli venähti huulta vasten.
Sylvesteriltä oikein silmät vettyivät. Ja tästä puolin oli Rauhalinnassa puuhaa. Harjoituksia oli useampia kertoja päivässä. Salvumiehet tekivät uudessa teaterissa näyttölavaa. Alfons maalaili dekorationeja, ja milloin toiset eivät oikein hyväksyneet hänen taideteoksiansa, silloin hän selitti tämän olevan Düsseldorffin koulun mukaista.
Mutta Alfons pidättää häntä nutun liepeestä, niin että kulissien takaa näkyy katsojille ainoastaan tuo koko pitäjässä tunnettu iso punainen nenä, ja bravo kaikuu salista entistä raikkaammin. Kovin ahdistettiin Sylvesteriä näyttämön takana. Häntä toruttiin ankarasti siitä, että oli puhunut niin kovaa kojustaan, ja käskettiin toisessa näytöksessä sopottamaan.
Alfons, jonka ensin piti olla esillä, unohti pathos-asemansa ja esiripun noustua oli vielä samassa asemassa, jonka hän oli ottanut, näyttääkseen hinausmiehille, miten yht'aikaa oikein hartaasti pitää vetää. Vaan pian tointuu hän, ja näytelmä menee tavallista kulkuansa. Sylvester tietää, kuinka tärkeä hänen toimensa on.
"Ah!" sanoi Sylvester ihastuneena; "se sopii tosiaankin vallan verrattomasti, koska nuori herra pelaa niin luonnollisesti ryöväriä." Ylenkatseellisen silmäyksen loi paroni Alfons mokomaan komplimentin tekijään, ja arveli itseksensä: "vanha höperö." "Minä en ole säästänyt aikaa enkä vaivoja, lapseni," lausui kreivi. "Roolitkin olen itse kirjoittanut." Ja nyt hän antoi kullekin hänen roolinsa.
Hän viuhtoo ja vauhtoo, ja koskena valuu puhe häneltä. Kaikki ovat ihastuksissaan. Tätä olisi piisannut ehkä kuinkakin kauan, mutta Kaarle kreivi, kovin ihastuneena, ei malttanut olla huutamatta, suu täynnä apelsiiniä: "Bravo, Alfons, bravo!" Tämä sekaannus kumminkin sekoitti Alfonsin.
Ja juuri sen tähden saivat Alfons ja Ines suureksi ihmeekseen lähteä kutsumattomina illalliselle. Mutta kun he ehtivät sille kohdalle, jossa Mari ojensi kättä Jannelle, niin he nykäisivät toisiaan, naurahtivat viekkaasti ja rykäisivät. Kun tyttö heidät silloin huomasi, hän säpsähti äkkiä, heitti Jannen hyvästittä matkoihinsa laputtamaan ja juoksi punoittavana anteeksi pyytämään.
Niirasen, nahkurin, pikku Eerokin, nelivuotias kakara, joka ei vielä aidan korkeudelle ylettynyt, hänkin kiipesi tynnyrin päälle, härnäsi sieltä kepakolla viskaalin lapsia ja huusi: Hännätön vasikka, hännätön vasikka! He olivat kihloissa, Alfons ja Ines, ja rakastivat toisiaan niin äärettömästi.