Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Likavesiämpäri oli loukosta kuljetettu keskilattialle ja sen ympärillä oli luudan tynkiä: lehmät kaivolla juomassa, koko karja. Tallilapio, jonka äiti senkin seitsemän kertaa oli ylisille toimittanut, oli taas alaalla ja keskilattialla: se oli oikein semmoinen kasanskireki, jolla joku herrana ajoi.
Jos minä oikein tekisin, niin veisin hänet ylisille ja aukaisisin oven ja sanoisin: tuossa hän makaa, kuumeen hehku poskillaan, uhrinne, suomenkielen uhri, isänmaan uhri, tuulentupienne marttyyri! Teidän velvollisuutenne on nyt parantaa hänet siitä kuumeesta, jonka olette hänen sielussaan sytyttänyt.
Piipersitkö tänäänkin, kun äiti yht'äkkiä sanoi: ai, ei pidä varpusia unohtaa! Silloin juuri seisoin sen korvan takana, vaikk'ette nähneet. Puhuessaan näin oli haltia juosta hipsutellut keveästi kuin koira hankea pitkin piennarta myöten pihaan päin. Tallin eteen tultuaan kävi hän Heikkiä kainaloihin ja hyppyyttää ponnahutti hänet luukusta ylisille pehmeihin heiniin.
Puhuessaan näin oli haltija juosta hipsutellut keveästi kuin koira hankea pitkin piennarta myöten pihaan päin. Tallin eteen tultuaan kävi hän Heikkiä kainaloihin ja hyppyyttää ponnahutti hänet luukusta ylisille pehmeihin heiniin. Haltija kurkisti alas häkkiin, se oli heiniä täynnä. Sitten pudottautui hän Heikin kanssa häkin läpi ruunan eteen ruuheen, joka oli puolillaan vasta pantuja kauroja.
Nopeasti olikin kaikki suoritettu ja juoksujalassa riensivät pojat ylisille. Vesa oli jo vastassa ja kysyi Juntukselta: Saitko sinä? Sain. Nyt hän tervehti jo Sakuakin, kerskaten: Saku hoi! Musti ja teidän koira kun tappeli eilen oikein! Voittiko Nalle? Ei... Musti voitti ja sitte Nalle älähti ... ja sitte me menimme meidän latoon ja poltimme tupakkaa.
Vaan aina tulee hän häntä mielessään pitämään, aina antamaan haavan vuotaa, kunnes veri on kuiviin juossut. Hän nousi ylös, kuivasi kyyneleensä ja nousi pihaan. Ruis alkoi jo kellastua ja oli mennyt lakoon paikoitellen. Metsä ja talo seisoivat mustina ja syksyisinä kajastavaa pohjoista taivaanrantaa vasten. Alkaa taas syksy, tulee se talvi... Hän tuli verannalle ja meni siitä ylisille.
Jos meidän onnistuu sammuttaa valkea, ei vihollinen enää tohdi meitä hätyyttää, ja voitto on meidän! Nämä sanat kuultuaan kaikki riensivät linnaan. Mutta he tulivat myöhään. Sakea, tukahduttava savu esti pääsemästä ylisille tulta sammuttamaan. Kun linnan vierellä olevat puurakennuksetkin leimahtivat tuleen, oli kaikki sammutusyritykset heitettävä sikseen.
Ei... Se ei nähnyt... Mutta mammalle se oli sitte iltasella äkäinen ja sanoi, jotta: mitä pahan hengen poikia sinä kokoat sinne ylisille!
Pojat painuivat metsään, väänsivät siellä vaatteensa kuiviksi, ja kun Vesakaan ei uskaltanut kotiinsa mennä, ehdotti hän: Mennään lukkarin navetan ylisille, siellä on heiniä. Niin he tekivätkin. Kenenkään huomaamatta he pääsivät ylisille ja nyt alkoi iloinen häränpyllyn lasku heinäläjässä. Ja sitten juttelu. Mutta ilta oli jo tullut. Päivän vaivat väsyttivät ja pojat nukahtivat heinäläjään.
Sen tehtyään riensi hän jyrkkiä rappuja myöten ylisille, joiden ahtaasta, ainoastaan luukuilla varustetusta ikkunasta oli laaja näköala. Katossa palava tuli ei vielä voinut seutua valaista, eivätkä talonpojatkaan, joilla ei ollut tuohuksia mukanaan, hiiskuneet sanaakaan, arvattavasti odotellen, että tuli heidän kostotyönsä suorittaisi. Näetkö mitään? kysyi vouti kuiskaten.
Päivän Sana
Muut Etsivät